Jokaisella on lahja, se vain saattaa piilotella

"What lies before us and what lies behind us are small matters compared to what lies within us.
And when you bring what is within out into the world, miracles happen." (Henry David Thoreau)

Sanotaan, että elämän tarkoitus on löytää oma lahjansa, ja sitten antaa se pois. Siten pystyy tuomaan jotakin hyvää muiden elämään. Voi kuinka ihailen heitä, jotka ovat oman lahjansa tai elämäntyönsä löytäneet, ja etenkin heitä, jotka ovat keksineet keinon jakaa sen maailman kanssa. Tällaiset ihmiset huokuvat hyvää mieltä ja aitoa innostusta, mutta eivät toisaalta pelkää kertoa myöskään karikoistaan. Sillä niitä jokaisen kohdalle väistämättä sattuu, isompia tai pienempiä.

Mutta miten sitä onkaan ihmismieli malttamaton! En tiedä vielä, olenko löytänyt varsinaista lahjaani, mutta haluaisin uskoa ja uskonkin, että valokuvaus ainakin jollain lailla liittyy siihen. Kunnes tulee niitä päiviä kun mieleen hiipii ajatus, että ovatko tuotokseni nyt niin ihmeellisiä kuitenkaan, että joku voisi saada niistä itselleen jotain. Toisina päivinä taas ajattelen, että pystyn kyllä vielä luomaan jotain merkittävää kuvien avulla, kunhan vain keksisin, että mitä! Onneksi niitä päiviä on useammin. Täytyy vain luottaa, että idea syntyy, kun aika on oikea. 

Juttelimme tänään töissä (ensimmäinen työpäivä loman jälkeen siis onnistuneesti ja hikisesti ohi!) hieman somemaailmasta ja se sai myös miettimään vähän omaa somekäyttäytymistä. Näin pikaisesti ajatellen minä olen meistä ehkä se, joka jakaa sosiaalisessa mediassa eniten kuvia ja blogin kautta ajatuksiakin. Joskus mietin, olenko turhamainen kun teen näin, jokohan kaikkia alkaa kyllästyttää tyyliin "taas tuokin on tunkemassa naamaansa ja ruohonkorsikuviaan joka paikkaan". Toisaalta, kenenkään ei ole pakko seurata toisen postauksia, ja jos tekemiseni tuollaisia ajatuksia aiheuttavat, en sitä toivokaan. Suurta ystävä-, lukija- tai seuraajamäärää enemmän mieltäni lämmittää ajatus niistä muutamasta, joita oikeasti kiinnostaa. 

Koen, että juuri tällä hetkellä blogin pitäminen (ja kuvien julkaisu instagramissa) on minulle se keino, jonka kautta saan toteuttaa jotain, mikä lähtee sisältä. Tuskastuisin, jos ne ruohonkorret ja männynkävyt olisivat vain kovalevyllä tai muistikortilla. Se olisi vähän kuin kirjoittaisi pöytälaatikkoon. En toimi useinkaan niinpäin, että lähdenpä kuvaamaan, jotta saan jotain julkaistavaa, vaan kuvaan, ja sitten mietin, olisiko kuvissa jotain jakamisen arvoisia yksilöitä. Satun vaan ottamaan kuvia aika usein. Mitä omakuviin tulee, itseäni ainakin kiinnostaa nähdä silloin tällöin, kuka kuvien ja tekstien takana on, vaikkei niistä kuvista sinänsä mitään muuta saisikaan. 

Ja kuka tietää, ehkä somen hallitsemisesta on hyötyä sitten joskus, kun tiedän mitä haluan maailmalle tarjota.

Tiedätkö sinä, mikä oma lahjasi on? Olisi ihanaa kuulla! Kiitos jälleen, kun luit.