Kun lähdin Pohjois-Karjalaan

Siitä taitaa olla jo noin viitisentoista vuotta, kun viimeksi kävin Rääkkylässä mökillä. Viikko sitten tähän pikkutaukoon tuli kuitenkin muutos, kun lähdin vanhempien kanssa kohti tuota Pohjois-Karjalan pikkukylää, jossa monina lapsuuden kesinä tuli käytyä.

Muistan, kun pienenä istuin laiturilla ja yritin muistaakseni kiikareillakin tiirailla tuolle pienelle saarelle. Siellä se oli yhä paikallaan, keskellä järveä – se piti tietysti ensimmäisenä mökille saavuttuani käydä tarkistamassa. Muutenkin melkein kaikki oli aikalailla samanlaista kuin silloin ennenkin.

Pakko sanoa, että veden kantaminen järvestä oli aika hyvää hyötyliikuntaa. Huomaa, ettei paljon ole tullutkaan viime aikoina kuntoiltua.

 Perjantaina oli jokseenkin sateinen ilma, mutta piti kuitenkin hyödyntää tilaisuus ja lähteä Kihaukseen. Se on sellainen folk-tapahtuma, joka joskus muinoin on kuulemma ollut nimeltään myös Heinähupa. Nyt esiintyjälistalta löytyi myös Anssi Kela, oli aika huikea keikka! Siitä on vain puhelinkuvamateriaalia, äitillä tosin enemmän kuin minulla..! Jep, lavan edessä oltiin eikä siksi kylmäkään päässyt yllättämään. Oli hauska huomata, miten sitä muistikaan kaikkien vanhojen hittien sanat melkein ulkoa.

Kivikokoelmani sai kaksi uutta tulokasta, kun Kihauksessa pääsin yllättäen ja pitkästä aikaa Careliahelmen valikoimien äärelle. Kuukivi olikin ollut hankintalistalla, mutta tuosta toisesta en ollut koskaan kuullutkaan. Olin jo valitsemassa jotain toista kiveä, mutta sitten tuo eudaliitti (ilmeisesti sama kuin eudialyytti, ainakin tuolla nimellä löytyy netistäkin hakemalla tietoa) kiinnitti huomion. Tapani mukaan tietysti katsoin, mitä siitä sanotaan, ja se liitetään omien lahjojen ja oman polun/elämäntehtävän löytämiseen. Sattumaa tai ei, mutta monesti nämä intuitiivisesti tehdyt hankinnat osuvat asian ytimeen. Tuossa edellä mainitussa ei pieni apu olisikaan pahitteeksi.

Seuraavana päivänä lähdimme käymään Joensuussa. Pienenä lossilla meneminen järven yli oli yksi mökkireissun kohokohtia. Kyseinen matkakin tuntui silloin paljon pidemmältä, vaikka tuohon ei montaa minuuttia hurahda. 

Joensuun torilta löytyi mansikoita ja vadelmia kakun päälle, mustikat keräsin pihalta. Kerma vatkattiin käsin, rankkaa puuhaa, jota ei oikein yksin olisi jaksanutkaan loppuun asti suorittaa.

Lauantain tuulinen ja harmaa keli vaihtui sunnuntaiaamuna auringonapaisteeseen, joten aurinkovoiteellekin tuli viimein käyttöä, kun lähdimme kävelemään mökkitielle.

Tien pientareilta löytyi aika paljon perhosia, joita kovasti koitin kuvata paremmalla ja huonommalla menestyksellä. Sinisiivet etenkin olivat aika vikkeliä, paitsi silloin, kun niitä oli kerääntynyt pieni joukko syömään sitä itseään. Silloin niillä ei ollut kiire mihinkään... Mahtoi olla herkullista.

Hautausmaalla käynnin jälkeen menimme kahville Koivuniemeen, jossa en ole tainnut ennen käydä. Ensimmäiseksi meidät otti vastaan ihana koira sekä kanat ja kukko, jotka tepastelivat ulkona vapaasti. Ja tuon alla olevassa kuvassa näkyvän kissan turkki oli ihanan pehmeä! Myös paikan maalaisromanttinen tyyli miellytti ainakin minua. Seinillä oli esillä Patrick Wardin upeita mosaiikkitaideteoksia, joita ei kylläkään saanut kuvata. Taiteilijan nettisivuilta joitain kuvia sen sijaan näyttää löytyvän. Koivuniemessä olisi näköjään myös mahdollisuus majoittua useammallakin eri tavalla.

Siltä varalta, että olisi tullut tekemisen puutetta, olin ottanut mukaan yhden värityskirjoistani. Tämän Millie Marottan tekemän Villi Savanni -kirjan sain keväällä itävaltalaiselta kirjeystävältäni synttärilahjaksi, tosin tietysti saksankielisenä versiona.

Kolmantena iltana odotukseni palkittiin, kun pääsin todistamaan todella kaunista auringonlaskua. Vesi oli kuin mustikkamaitoa. Kalat pomppivat silloin tällöin pinnalle, muuten olikin aika tyyntä. 

Maanantain perhosjahdista ei meinannut tulla mitään, sillä sitkeä paarma oli koko ajan kimpussa. Vieläkin taitaa itseasiassa olla sen jättämä muisto jalkaa kaunistamassa. No onneksi yksi sinisiipi tuli kirjaimellisesti luokseni ja sain otettua edes yhden aika kivan kuvan. 

Löysin varastosta tikkataulun, mutten lainkaan tikkoja. Asia piti korjata, onneksi kyläkaupasta löytyi paketillinen. Ei kuitenkaan mennyt miun heittelyt ihan niinkuin strömsössä. Aina jos sattui tulemaan napakymppi muut tikat olivat ihan jossain muualla kuin piti, todennäköisimmin taulun ulkopuolella.

Juu, siinä on kuva perunoista. Tai oikeastaan yritin kuvata tuota sateenkaaren väristä höyryä. 

Maanantai-illan auringonlasku näytti alkuun aika vaatimattomalta. Mutta kun muut menivät nukkumaan, alkoi tapahtua tällaista. Ei muuta kuin kamera mukaan ja laiturille hyttysten syötäväksi. Pilvestä alkoi heijastua veteen punainen alue. Näytti aika satumaiselta, eri tavalla kuin edellisiltana. Mustikkamaito vaihtui loimuavaan veteen. En edes osaa sanoa, kummasta pidin enemmän. 

Hmm, mitäköhän muuta tein mökillä.. Ainakin paistoin vaahtokarkkeja saunassa ja heitin viimein parin vuoden paksuisen talviturkin ihan siedettävän lämpöiseen Oriveden veteen. Kävin järvessä neljä kertaa, mikä on aikamoinen saavutus ihmiselle, joka ei edes ui joka vuosi. Ai niin ja näin kaksi söpöä pientä pupua loikkimassa mökkitiellä!

Vaikken alkoholista kovin paljon perustakaan, matkatuliaisiksi lähti mukaan pari Paksuniemen Juomatehtaan juomaa. Ovat ainakin lähituotantoa, mausta en osaa vielä sanoa mitään. Voi olla, että ovat liian tujua tavaraa minulle, mutta katsotaan..

Semmoinen oli se reissu. Nyt sitä vain kysyy itseltään, että minkä takia tätä reissua piti odottaa vuosikaupalla! Toivottavasti seuraavaan kertaan ei mene ihan yhtä montaa vuotta.