Lounasta heinäladossa ja mustaa huumoria Kymijoella

Viime perjantaina koitti jo kauan odotettu Starboxin oma bloggaajatapaaminen, joka oli järjestyksessään kolmas. Bloggaaminen on ainakin tällaisessa pikkukylässä melko yksinäistä pakertamista, joten välillä on kiva nähdä muitakin. Voisihan tätä kutsua vaikka bloggaajien tyhy-päiväksi! On oikeasti mielenkiintoista, miten toisilleen pitkälti tuntemattomat ihmiset tulevatkin niin hyvin juttuun, että tasainen puheensorina käy jatkuvasti. 

Täytyy sanoa, että ohjelma näissä kohtaamisissa näyttää paranevan kerta kerralta (ei siis mitään paineita ensi syksyä silmällä pitäen! ;)). Tällä kertaa oli ensimmäisenä vuorossa lähiruokaa Aholafarmilla Haminassa. Katalogin Katariina kävi nappaamassa minut kyytiin ja lähdimme pienen mutkan kautta suunnistamaan kohti Kannusjärveä. Hiekkatie pöllysi takana ja lopulta saavuimmekin keskelle peltoa, jossa meitä odotti pitkä rivi autoja ja pieni harmaa heinälato. Onneksi Aholafarmin Jukka oli vielä ulkona odottelemassa mattimyöhäisiä (no emme me niin myöhässä olleet), joten tiesimme tulleemme oikeaan paikkaan. Muut olivat ilmeisesti ehtineet ottaa jo paikasta kuvia, joten pienen esittelyn jälkeen pääsimme itse asiaan eli meille varattuun ruokailuun. Mahtavaa, miten monipuolisesti alueen lähituotantoa on raaka-aineissa hyödynnetty. Olikohan se Aholafarmin Tuulan noin kahdeksankymppinen anoppi, joka oli esimerkiksi kerännyt puolukat survosta varten. Salaatista löysimme muun muassa maitohorsmaa ja apilaa, jauhot tulevat Liikkalasta, juusto Sippolasta ja vadelmat ja mansikat lähitiloilta – ja lista jatkuu. Ihanaa muuten, että jälkiruoaksi oli perinteistä vadelmakiisseliä. Minulle juuri yhtenä päivänä sanottiin, että nykyään ei monissa perheissä enää tehdä kiisseliä. Siis mitä?! Kyllä minä ainakin teen ja ihan itselleni, nytkin olisi tuolla raparpereja odottamassa kyseistä tarkoitusta varten. 

Vanhan heinäladon tunnelma oli kyllä juuri sellainen, josta itse tykkään. Ainut huono puoli oli se, että tuli taas todettua, kuinka olisin paremman kameran tarpeessa. No, maltti on valttia vai miten se meni, ja siihen asti pärjätään näillä välineillä. Kaakon Viestinnän sisältöjohtaja Pekka Lakka puhui meille jälleen kirjoittamisesta, ja aivotyöskentely lähti ainakin itselläni käyntiin saman tien. 

Pekan puheen jälkeen lähdimme jälkiruoan jälkiruoille läheiselle kodalle, jossa oli tarjolla nokipannukahvia, ihanaa raparperipiirakkaa ja pihlajanmarjoista tehtyä mehua. Kyllä noissa maisemissa sielu lepäsi ja kelpasi kahvia juoda, vaikka useammin juonkin itse teetä. 

Niin ja kuten näistä kuvista huomaa, kuvasin lähinnä ihmisten selkiä... Ehkä jotain kehitettävää olisi kirjoittamisen lisäksi myös kuvauksen saralla! ;) 

Kuva: Emmi Savonen

Kahvien jälkeen lähdimme taas pienelle kävelylle, mutta nyt kohti metsäkirkkoa. Hiekkatieltä siirryimme polulle, joka johdatteli meidät kohti puusta ja kivestä tehtyä alttaria ja puisia penkkirivejä. Ihan hyvin voisin nähdä vaikka omat hääni tuolla (jos sellaisia joskus siis tulee), sää- ja hyttys/mäkäräis/paarma/ampiaisvarauksella tietenkin. 

Ainut, joka uskaltautui alttarin taakse, oli tietenkin oma pappivahvistuksemme Enna. Toimii!

Joskus minusta tuntuu, etten koskaan näe mitään jännittäviä eläimiä. Ehkä siksi olinkin yhtenä aamuna töihin mennessäni niin innoissani, kun näin jopa kaksi jänistä, kuvittele!  Mutta nytpä näin monen vuoden tauon jälkeen vaskitsan, ja kylläpä se olikin hieno! Tykkään liskoista, vaikkei tuolla jalkoja olekaan. 

Pikkuhiljaa oli aika jättää maalaismaisemat taakse ja ottaa suunta kohti Kymijokea. Erämys-KeisarinKosket Oy järjestäisi meille nimittäin vähän jännempää tekemistä koskenlaskun merkeissä. Katariina omassa postauksessaan jo vitsailikin, että hänen kartturinsa *krhmm* oli yhtä hyvällä suuntavaistolla varustettu kuin hänkin, mutta löysimme silti perille. Onneksi on navigaattorit. 

Jos maaseudun rauhassa sielu lepäsi, niin huonommaksi ei jäänyt tämäkään paikka. Ihan kuin olisimme mökille tulleet. Tosin myönnettäköön, ettei oma sieluni levännyt, ennen kuin illan koitos oli ohi. Koitos nimenomaan! En ole varsinaisesti mikään extremelajien ystävä, ainakaan, jos siihen liittyy vettä. Ja tähän liittyi vettä, kumivene ja koskia. Ei hyvä. Mutta silti, tietenkin oli pakko mennä. Vitsailimme, että Kymäriin tulee sitten juttuvinkkejä ja hyvät kuvat, jos käy niin sanotusti hassusti. Hehheh.. Ei se kyllä siinä vaiheessa ihan vitsiltä vielä tuntunut.

Kärpänen laskeutuu taivaalta! Eli Ellalla oli monipuolisesti kuvausvälineitä mukana.

Ennen joelle lähtöä oli tarjolla päivän toiset nokipannukahvit. Kaksi kuppia kahvia päivässä alkaa olla elimistölleni aika maksimi, mutta otetaan nyt kun kerrankin saa.

Kuksa♥ Miulla on vieläkin oma kuksa hankkimatta!

Siinä ne odottivat sievässä rivissä, kypärät. Ja alakuvassa pienempi paatti, jota kävin silmät pyöritellen etukäteen vähän tutkailemassa. Tuohonko sitä pitäisi nousta..!

Kuva: Katariina Hostikka
Pohdiskelevat ilmeet... Kuva: Katariina Hostikka

Turvallisuusohjeiden ja varustautumisen jälkeen meidät jaettiin kahteen veneeseen. Pääsin itse pienempään veneeseen ja sainkin matkalla kuulla, että se todennäköisesti pomppisi koskissa vähän enemmän. Mutta keskellä Kymijokea ei auttanut enää perua osallistumista, eteenpäin oli mentävä.

"Toivottavasti nähdään pian!" Ainakin vielä hymyilyttää. Katariina uhrautui ja jäi rannalle ottamaan kuvia. ;)

En ole ihan varma, kuinka kauan reissu kokonaisuudessaan kesti, mutta aluksi ainakin sanottiin sen kestävän reilun tunnin. Ensimmäisen kosken jälkeen jännitys pikkuhiljaa kaikkosi, jolloin tilanteesta ehti jopa alkaa nauttia. Sää antoi parastaan, joten mikäs se oli joella meloessa. Kaksi koskea olisi vielä tulossa matkan varrella ennen rantautumista.

Anette, Emmi, Jonne, Enna ja minä. Kuva: Ella Valjus
Kuva: Katariina Hostikka

Katariina oli kameroineen tullut meitä vastaan viimeisen kosken luokse, joten saimme myös tilannekuvia muistoksi. Hymyni on sen verran leveä, että jo siitä voi päätellä hauskaa olleen. Rantaan päästessämme olimme ihan teletappeina sanomassa "uudestaan!". Meidän kolmen E:n ja kahden A:n tiimimme yhdellä J:llä höystettynä veti aika hyvin tämän reitin. ;)

Ja kyllä voisin lähteä ihan oikeastikin uudestaan. Joskus on hyvä mennä sinne kuuluisalle epämukavuusalueelle, niin voi löytää itsestään jotain uutta. 

Kuva: Katariina Hostikka

Koskenlaskun jälkeen loimulohi perunamuussilla maistui erittäin hyvin. Päivä alkoi heinäladosta ja loppui aika mökkimäisiin tunnelmiin – sopi ainakin minulle todella hyvin. Ja muutkin taisivat olla tyytyväisiä. :)

Kiitos vielä kaikille osallisille, oli ihanaa viettää perjantaita kanssanne. ♥ 

Oman tarinansa päivästä ovat tehneet jo ainakin Milka, Emmi-Riika, Annu, Anni, KatariinaEnna, Ella Matilda, Anette ja Asta. Käy ihmeessä kurkkaamassa, mitä he olivat päivästä mieltä! :)

***

Aiemmista bloggaajatapaamisista löydät lisää näistä linkeistä:

Starboxilaiset Lappeenrannassa

Bloggaajatapaaminen upeassa Tertin kartanossa