Luovuutta täytyy ruokkia

Ajattelen olevani jokseenkin luova ja mielikuvituksekas ihminen, mutta joskus tuntuu, että uuden luominen on todella takkuilevaa. Periaatteessa jotain blogijuttujakin olisi mielessä, mutten saa itsestäni mitään irti. Jokin virkkausprojekti olisi kiva aloittaa (ja saada samalla lankavarastoja hupenemaan), mutta mikä? Parhaat ajat kuvata, kuten monet sumuiset hetket, lipuvat aamuisin ohi bussin ikkunasta katsellen. 

Totuus on, että töistä kotiin tullessa sohva ja jokin sarja houkuttelevat monesti enemmän kuin jokin muu tekeminen, sillä päivän energiavarastot on jo käytetty melkein loppuun ja se muutama tunti illasta kuluu palautumiseen. 

Bloggaamisessa olen huomannut sen, että vähän pidemmän tauon jälkeen blogin äärelle on vaikeampi palata. Kaikki ideat saattavat tuntua latteilta. Luovuus vaatii aikaa vain olla, mutta toisaalta sitä täytyy myös mielestäni ruokkia. Voi tehdä vaikka ihan pieniä mielikuvituksekkaita asioita, joiden myötä into muihinkin luoviin asioihin, kuten blogiin, palaa ihan itsestään. Sain jokin aika sitten työkaverilta tuollaisia magneettisanoja, ja kerran niistä syntyi tällainen runo (näkyy viimeisessä kuvassa kokonaisuudessaan). Ja nyt se runo päätyi kuvittamaan tätä postausta.

Sen lisäksi, että itse spontaanisti tekee asioita, voi kadotettua inspiraatiota yrittää etsiä lähiympäristöstä: kuullusta musiikista, kevään merkeistä, luetuista kirjoista ja lehdistä, toisten ihmisten sanoista, omista tunnetiloista. Jopa niistä tv-sarjoista. Kun kuuntelen Aurin levyä, näen mielessäni kuvia, joita vielä joskus haluaisin ottaa. Kun luen artikkelia lehdestä, mietin, että tästä voisin itsekin kirjoittaa. Haaste on ainoastaan löytää aika tarttua siihen lehteen. Ja tämän jutun pointti taisi olla se, että vaikka aina ei jaksaisi tai huvittaisi, joskus se todellakin kannattaa.

Mukavaa viikonlopun jatkoa! ♥