Meripäivätunnelmia

Joko tulee meripäivät silmistä ja korvista ulos? Facebookin ja instagramin feedit ovat täyttyneet ainakin itselläni meripäivätunnelmista, mutta ajattelinpa vielä laittaa oman korteni, tai siis kuvani, kekoon. Ihan jokavuotinen perinne meripäivillä käyminen ei minulle ole, mutta melkein kumminkin. Yleensä en viihdy suurissa yleisötapahtumissa, mutta kaikenlaiset markkinat ovat poikkeus säännössä. Ja onhan se kiva, kun on välillä vähän arjesta poikkeavaa, kansainvälistä tunnelmaa, ja ihmiset ovat iloisia(!).

Oman lisänsä tapahtumaan toivat samaan aikaan olleet Tall Ships Races ja Kansainväliset suurmarkkinat. En ole erityinen laivojen ynnä muiden ystävä, enkä niitä siten osaa myöskään kuvata, mutta parhaani tein ja tässä ovat tulokset. Kieltämättä ne toivat kuitenkin lisää merellistä tunnelmaa tapahtumaan.

Jalat olivat aika poikki jo perjantaisesta alueella käppäilystä, mutta lauantaina tarjoutui mahdollisuus lähteä nauttimaan merimaisemista uudestaan, joten mikäs siinä! Päivän pääasia oli kuitenkin mennä katsomaan Sellupaalin SM-triathlonia, joka järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. Kisaan kuului 200 kg painavan paalin kärräys, vääntö ja pinkkaus. Huh huh! Kuvitella, että ennen vanhaan satamajätkät tekivät tuota työkseen. Siinä ei varmastikaan tarvinut, saati jaksanut, enää muuta voimailua päivän jälkeen harrastaa.

Osa kisaan osallistujista oli myös pukeutunut teeman mukaisesti, ja siitä inspiroituneena käänsinkin nämä otokset mustavalkoisiksi. Tässä (karsintakierroksella) etualalla paalia vääntää kilpailun voittanut Mika Mantere. 

Lapsia ja lastenmielisiä ei ollut myöskään unohdettu, vaan Tivoli Seiterässä oli jos jonkinlaista härveliä tarjolla. Vähän pahaa teki jo sitä pyöritystä katsoessa. Yhdessä laitteessa näkyi olevan kolme työntekijää pyörimässä mukana ja antamassa "tuoleille" lisäkierroksia, jos ei vielä muuten tarpeeksi pyörinyt. Kuinkahan paljon heillä kirjaimellisesti pyörii päässä töiden jälkeen? Vai voiko tuollaiseen oikeasti tottua? Miten he edes pysyivät siellä pystyssä? Kai sitä on sitten tullut vanhaksi, kun pelkkä huvipuistolaitteiden katselukin melkein jo riittää... :D

Meripäivistä jäi itselleni oikein hyvät tunnelmat. Toivottavasti sinullekin, jos siellä kävit!