Omaa aikaa

Viimeiset kolme viikkoa arkipäivät ovat olleet täynnä ääntä ja joka puolelta tulevia ärsykkeitä. Ei ole ainakaan ollut tylsää! Väsyn kuitenkin helposti siihen, jos ääntä on jatkuvasti. Perjantainen ilta yksin kotona olikin hyvä hengähdyshetki viikon jälkeen.

Ajattelin ensin, että katsoisin jotain sarjaa, mutta sitten päätinkin tehdä jotain muuta. Makasin sängyllä kuunnellen Johanna Kurkelaa. Loppuillan vietin hiljaisuudessa, haudutin teetä japanilaisessa valurautapannussa ja laitoin tuoksulyhtyyn nenää avaavaa tuoksua. Niin siis sen jälkeen kun olin raivannut lyhdylle tilaa olohuoneen pöydälle. En ole ollut flunssassa pitkään aikaan, mutta alkuviikosta oli vähän kurkku kipeänä ja nyt jostain ilmestyi nuha. Tai no, tiedän kyllä mistä se on tullut. 

Tilasin itselleni myös ensi vuodelle uuden kalenterin. Sen lisäksi kyttäsin vuoroin kerrankin selkeää taivasta ja vuoroin revontuliennusteita. Päätin nukkua vähän ja herätä vielä uudelleen tarkistamaan tilanteen, sillä lukemat näyttivät ihan hyviltä. Ei kuitenkaan sattunut tanssivia valoja juuri tälle kulmalle. Otin vielä yhden kuvan, ja kameran ruutu paljasti tähdenlennon. Ajattelin olleeni parvekkeella vain hetken, mutta tullessani sisään kello oli edennyt tunnin.

Aamulla muistin erään toisen revontuliaiheisen haaveeni. Päätin tuijottaa ruutukaaviota niin kauan, että ymmärrän, vaikka se näyttikin heprealta. Nyt on oikeanlaiset neulepuikot hankittu, joten katsotaan, olenko vain kuvitellut oppivani vierasta kieltä. Ainakin vielä näyttää ihan hyvältä.

Oma aika ja hiljaisuus, sitä ihminen tarvitsee.

Jotta jaksaa taas olla muiden kanssa.