Rachel Brathen - Yoga Girl

Minun on tunnustettava, että vielä muutama viikko sitten minulla ei ollut aavistustakaan siitä, kuka Rachel Brathen on. Olin ehkä joskus törmännyt nimerkkiin @yoga_girl instagramissa, mutten ollut mennyt katsomaan hänen profiiliaan. Jossakin blogissa törmäsin suositukseen hänen kirjastaan Yoga Girl - Löydä tasapaino ja elä täyttä elämää, joten laitoin sen varaukseen kirjastoon (nyt kun varausmaksut poistuivat, on helppo varata itselle tuntemattomampaakin aineistoa). Yhdelläkään joogatunnilla en ole eläissäni vielä ollut, mutta kirja vaikutti kiinnostavalta. Ajattelin, että ehkä pääsisin sen avulla vähän orientoitumaan joogan maailmaan. 

En siis tiennyt kirjasta tai sen kirjoittajasta juuri mitään, joten aloitin lukemisen avoimin mielin. Inspiroiva on ehkä sanana kokenut lievän inflaation, mutta juuri sitä sanaa käyttäisin tästä kirjasta. Odotin kirjan olevan täynnä joogakuvia ja hehkutusta siitä, miten elämä on ihanaa kun vain joogaa. Ja kyllähän se onkin, mutta siinä on myös paljon muuta. Brathen kertoo esimerkiksi oman kasvutarinansa siitä, kuinka kovien koettelemusten, menetysten ja päihteiden liikakäytön vihastuttama nuori lopulta löytää pelastuksensa meditaatioretriitiltä. Jooga kirjaimellisesti pelasti hänet. Kun katsoo kirjan kuvia tai hänen instagram-tiliään, päällimmäisenä kuvista ainakin minulle välittyvät onni, ilo ja rauha. Tämä muistuttaa siitä, että koskaan ei voi tietää, mitä toinen henkilö on elämässään joutunut kokemaan.

Joskus muistan miettineeni, että onko jooga vain hienompi, mystinen nimitys venyttelylle ja akrobatialle. Brathen itsekin toteaa, että jos harjoituksessa ei ole läsnä, kyse on vain venyttelyliikkeistä. Joogaan kuuluu fyysisen harjoituksen lisäksi vahvasti myös henkinen puoli ja meditaatio, ja muitakin haaroja on, mutta niitä kirjassa ei käsitellä.

"Jooga-asento ei ole päämäärä. Notkeaksi tuleminen ei ole päämäärä. Käsillä seisominen ei ole päämäärä. Päämäärä on seesteisyys. Tasapaino. Todellisen rauhan löytäminen omasta itsestään."

En tiedä, saavatko joogaa pidempään harrastaneet tai henkisestä hyvinvoinnista kiinnostuneet kirjasta juurikaan uutta informaatiota, mutta minusta kirja oli ainakin ihastuttava. Jotenkin lämmin, ja mukavasti rytmitetty. Siinä on helposti luettavan, mielenkiintoisen tekstin lisäksi kauniita kuvia, reseptejä, pieniä oivalluksia ja  kuvallisia ohjeita erilaisten asentojen eli asanojen tekemiseen. Myös sivujen materiaali on miellyttävän paksu, mikä antaa tämän tyyppiseen kirjaan aina oman kivan lisänsä. Ja kieltämättä kirja tuo hyvää mieltä ja luo uskoa siihen, että olivat lähtökohdat millaiset vain, elämä kyllä kantaa ja mitä vain voi tapahtua. Jos inspiroidut muiden elämäntarinoista niin kuin minä, kannattaa kirja lukea vaikka jo sen takia.

Tällä alunperin ruotsalaisella, vuonna 1988 syntyneellä joogaopettajalla on instagramissa yli kaksi miljoonaa seuraajaa. Nyt minäkin tiedän sen. Se on ihan käsittämätön määrä, mutten toisaalta ihmettelekään. Jos menestyksestään huolimatta henkilö on sitä mieltä, että tärkeintä on se, kuinka paljon rakastat, kukapa ei hänestä pitäisi? Ja niin, olen samaa mieltä:

rakkaus todella on tärkeintä.