Servettilumpeenkukka

 Ajattelin tehdä päivitetyn version kuvien kera yhdestä vanhan blogini suosituimmasta postauksesta. Kyseessä ei valitettavasti ole ottamani luontokuvat, vaan lautasliinan taitteluohje.. ;) On ollut oikeastaan hauska huomata, että juhlapäivinä ihmiset googlaavat servetintaitteluohjeita eli siten panostavat kattaukseen. Se saa ajattelemaan, että olisipa meilläkin oikea ruokapöytä, jota voisi välillä kattaa. Ihan oikeasti välillä haaveilen asiasta, kuten myös isommasta keittiöstä. Muutenhan tämä nykyinen asunto on oikein kiva.

Mutta sitten asiaan. Tämän kukan taittelu on oikeasti niin helppoa kuin miltä se kuvista näyttää. Klikkaamalla kuvaa näet myös kirjoitetut vaiheohjeet. Mitä huolellisemmin teet taitokset, sitä kauniimpi tulee lopputuloksesta. Servetin kannattaa olla lautasliinan kokoinen ja siinä käytetyn paperin tarpeeksi jämäkkää.

Aseta lautasliina kuviopuoli alaspäin. Taita kaikki kulmat keskelle. Taita kulmat toisen kerran keskelle. Taita vielä kolmannen kerran kaikki kulmat keskelle.
Käännä. Käännä kulmat jälleen keskelle. Pidä kiinni keskeltä, jotta taitokset eivät purkaudu. Käännä jokainen kulma toisen käden peukaloa apuna käyttäen alapuolelta ylös terälehdeksi. Nyt pitäisi näyttää tältä.
Käännä alapuolelta kaikki loputkin terälehdet ylöspäin. Valmis kukka alapuolelta.. ..ja yläpuolelta. Siinä se!

Ja niin kaunis koriste on valmis!