Yhdeksän haavetta

1. Valokuvanäyttelyn pitäminen.
2. Valokuvakirjan julkaiseminen. 
3. Inspiraatio-/hyvinvointikorttien suunnitteleminen. 

4. Menninkäisten näkeminen Islannissa. ;) 
5. Saimaannorpan kohtaaminen Saimaalla.
6. Vaeltaminen Lapissa.

7. Voisin vielä joskus syödä raakaa porkkanaa.
8. Joogan aloittaminen. 
9. Koti, jossa kaikilla tavaroilla on oma, järkevä paikka.

Voihan haaveet! Pieniä ja suuria, yhdeksän siksi, että se on lempinumeroni. Haaveilu on ihanaa, mutta samalla myös vähän turhauttavaa. Tämänkin listan asiat ovat olleet mielessä jo pitkään, porkkanatkin jo varmasti 15 vuotta. Tosin se on näistä haaveista ainut, johon ehkä voin kaikista vähiten itse vaikuttaa. Kuitenkin. Huomaan monesti vähän ärsyyntyväni, kun nykyään puhutaan niin paljon oman elämänsä girlbosseista ja voimanaisista. Miksi se ärsyttää? Nämä naiset itsessään eivät ärsytä, päinvastoin. Haluaisin vain, että minussakin olisi vähän enemmän sitä samaa tarmoa, päättäväisyyttä ja tavoitteellisuutta. Rohkeutta tarttua unelmiin ja laittaa rattaita pyörimään. Se on valitettavasti heikko kohtani, jonka tiedostan paremmin kuin hyvin. 

Puhuin ystäväni kanssa muutama päivä sitten puhelimessa, ja jossain vaiheessa hän sanoi, että "sie voisit Anna tehdä kirjan" tms. Ja siihen jotain sopersin, että no oon mie ehkä vähän ajatellutkin... Ja heti mietin, että voiko tätä nyt ääneen sanoakaan! Mitä oikein kuvittelen, enhän tiedä kirjojen tekemisestä mitään. Se on totta. Totta on myös se, että kaikkea voi oppia, ja joku voi myös opettaa ja auttaa. Kirjan aika ei ehkä ole vielä, mutta jossain vaiheessa varmastikin on. Haluan uskoa niin. Tuollaiset kortit tulen ainakin joskus tekemään, ehkä postikorttejakin... 

Mitä haaveita sinulla on?