Monimuotoisuus tässä arjessa

On se vain niin ettei tässä "vierivä kivi sammaloidu". Kuten viisas ystäväiseni totesi minulle tässä vähän aikaa sitten kun päivittelin DL määriä eri asioihin. 

Tiedätte varmaan omasta kokemuksestanne, kuten minäkin, että on helpompi valittaa kuin tietoisesti Valita ajatuksiaan ja keskittyä siihen mikä toimii. Tuossa kun ystäväiseni kommentoi valitus rimpsuani niin muistin taas pysähtyä ja valita. Minä valitse ajatella niin että asia kerrallaan elämäm etenee joka tapauksessa. Josku on sellaisia asioita jotka ei mene 100% maaliin vaikka niin toivoisi, mutta sen tietää että varmasti on parhaansa tehnyt. 

Olen siis tosiaan tänä vuonna Keski-Uudenmaan Nuorkauppakamarin puheenjohtajana. Näin vuoden alkuuni on kuulunut toimintasuunnitelman, budjetin jne. hallinnollisten asioiden tekemistä. Meillä oli jo ensimmäinen hallituksen kokouskin. Tämän tiimoilta on hieman enemmän keskittynyt ajan käyttö. 

Tämän lisäksi meillä alkoi uusi opiskelu kokonaisuus jossa oli osana palvelumuotoilu. Tässä taas tämä aikuisopiskelun hyöty näkyi, minulla töissä on tällä hetkellä mahdollisuus osallistua palvelumuotoiluun muussa muodossa ja sen myötä pystyn osittain tekemään tämän opintojakson koulussa ja työssäni. 

Tässä huomaa sen kuinka pystyy asioista sopimaan kun kysyy onko jokin mahdollista. Näin se opiskelu muotoituu ja arki selkeytyy. 

Jälleen sellainen viikko että kouluun lähden, Lappeenranta kutsuu. Sitä ennen tässä valmistelen kokeeseen muistiinpanoja ja muuta pientä. :) Asia kerrallaan, eiks je? 

Oivallista viikkoa sinne päin kanssa!

Saija