Ei vaan jaksa.

Eikö ole uskomatonta, että vaikka kevät on ihan kulman takana, valo on lisääntynyt ja iloisuuden ja pirteyden pitäisi vallata sun sielu, niin silti onnistun joka vuosi kehittämään itselleni jonkunnäköisen kevätmasennuksen. Kun helmikuu on taputeltu, huomaan vaan yhtenä päivänä, ettei mikään huvita ja kaiken kivankin tekemisen aloittaminen vaatii ihan valtavia ponnistuksia. Huomaan ajattelevani lähes KAIKISTA asioista negatiivisesti, katkerasti ja kyynisesti, ja vaipuvani itsesääliin pienistäkin vastoinkäymisistä. 

Motivaatio, inspiraatio ja tekemisen ilo tipotiessään. 

Selviän töistäni ja deadline-hommistakin ihan kunnialla ja jaksan olla asiakaspalvelijana pirteä ja omistautunut, mutta kotiin päästyäni olen ihan loppu, vaikka työvuoroni kesti vain neljä tuntia. Tuntuu, että mikään yöunimäärä ei enää riitä, vaan mun on pakko ottaa päikkäreitä, ja se on mulle tosi harvinaista. Päätäkin on särkenyt jo muutaman päivän. 

Työpäivän jälkeen kotona takaraivossa jyskyttää päänsäryn lisäksi tekemättömien töiden lista; "hei laiskimus, sulla on ainakin kolmet kuvat tekemättä, muistat sitten illalla tilittää kirppisjutut, vastaa hei siihen sähköpostiin, muistitko tarkistaa huomisen asiakkaat, studio pitäisi kuules siivota, BLOGIBLOGIBLOGIBLOGI!!!!!!!!!" 

Elle oli viikon verran kipeänä, ja päätti sairastelun aikana, että syöminen on ihan yliarvostettua, jos tarjolla ei ole pelkkiä herkkuja. Meillä oli viime maanantaina kontrollineuvolalääkäri, kun viime kerralla Elle oli kasvanut pituutta huonosti. Nyt pituutta oli tullut 1,4cm (hän on tällä hetkellä tasan 81cm) mutta painoa ei grammaakaan kahden kuukauden aikana. Ei grammaakaan. Noh, siitä sitten uutta kontrolliaikaa kuukauden päähän. Kaikki muu oli ihan priimaa, mutta tästäkin sai nyt tietysti itselleen paskamutsi-syyllisyyden, että eikö me ruokita tuota lasta tarpeeksi. Tiedän, että ruokitaan.

Jos nyt jotain kivaakin tähän postaukseen, niin me otettiin Ellen pinniksestä laita pois, ja hän on nyt viikon verran nukkunut "isojen tyttöjen sängyssään" ihan täysiä öitä heräämättä juuri kertaakaan. Ihan ekoina päivinä hän joskus kahden pintaan aamuyöllä tepsutteli herättyään huoneestaan meidän väliin, mutta esim. viime yönä hän nukkui koko yön itsekseen ja heräsi aamulla vasta puolisen tuntia meidän jälkeen. Syöminenkin on alkanut onnistua, puuroa menee entiseen malliin jne. 

Olen tässä koostanut sisustusaiheista postausta parista kivasta uutuudesta jotka olen meille löytänyt. Treenijuttujakin on luvassa vielä tällä viikolla, kun huomenna illalla mennään Emman kanssa bodailemaan #ilokiertoon-haasteen merkeissä Huumalle! Ehkä tämä nyt tästä taas... pikkuhiljaa.