Hyvä blogi? (Haaste ja tunnustus)

Sain tuossa jonkin aikaa sitten haasteen Tiipiin Emmi-Riikalta ja Niin paljon että riittää-blogin Annilta, ja ainakin kolmen katastrofaalisen yrityksen jälkeen sain tämän vihdoin kirjoitettua! Haasteen ideana on kertoa, miten aloitti itse bloggaamisen, antaa tunnustus kymmenelle bloggaajalle, ja antaa vinkkejä uusille, blogiaan vasta aloitteleville kirjoittajille.

Aloitin itse Olennaisuuksia-blogin kirjoittamisen vuonna 2008, ensin bloggerin puolella, josta siirryin loppuvuodesta 2011 Lilyyn, jossa viihdyinkin sitten tänne muuttoon asti. Vanhat blogini ovat edelleen avoinna täällä ja täällä. Vanhoihin blogeihin avattiin monen monituista laihdutuskuuria ja "elämänmuutosta", tuore parisuhde, kihlaus, hääsuunnittelut ja itse häät, sekä vauvan odotus synnytyksineen. Blogi on aina toiminut minulle kanavana purkaa asioita, joita en halua kaataa ystävieni niskaan. Edelleen yllätyn joka kerta, kun joku jota en tunne tulee moikkaamaan ja kertomaan lukevansa blogiani. Analyticsin lukuja on vaikea käsittää, vaikka ne ovat toki verrattain vaatimattomia isompeihin blogeihin verrattuna. Olen kuitenkin ylpeä blogistani ja sen saavutuksista! 

Minä vihaan valistamista. Siis sitä, kun joku luulee olevansa täysin mitättömillä meriiteillä jonkun alan rautainen ammattilainen, ja kokee siksi asiakseen (ja usein velvollisuudekseen) opettaa muita ihmisiä tekemään asiaa X. Siksipä, vaikka olenkin kirjoittanut tätä blogia jo yhdeksän vuotta, en aio antaa mitään kullanarvoisia vinkkejä, joilla blogi saadaan nousemaan Suomen suosituimpien joukkoon. Kai nyt tämä mun omakin blogi keikkuisi listojen kärkipäässä jos olisin niin pro, että voisin neuvoa muita.

Olen kuitenkin myös lukenut blogeja vähintään sen yhdeksän vuotta, ja sinä aikana minulle on muodostunut hyvin tarkat mieltymykset blogin sisällön ja ulkoasun suhteen. Niiden perusteella valikoin omat luettavani, ja niiden perusteella nyt listaan muutaman kohdan, jotka minun mielestäni tekevät hyvän blogin: 

1. OIKEINKIRJOITUS
En yksinkertaisesti voi lukea blogia, jonka kirjoittaja ei osaa yhdyssanoja. Myös väärin kirjoitettu englanti saa vereni kiehahtamaan ja kupin nurin. En todellakaan väitä, että oma tekstini olisi aina kieliopillisesti virheetöntä, mutta kyllä aikuisten ihmisten pitää ne perusasiat hallita.

2. KUVAT
Laadukas teksti vaatii kaverikseen laadukkaat kuvat. Jokaisella aloittelevalla bloggaajalla ei tietenkään tarvitse olla monen tonnin järkkäriä (niiden kanssa nälkä kasvaa syödessä...) tai kallista photoshoppia/lightroomia, mutta pienellä vaivannäöllä ja netistä ladattavalla ilmaisella kuvanmuokkausohjelmalla millä tahansa kameralla otetuista kuvista saa oikein salonkikelpoista kamaa. Olen tietysti ammattini puolesta vähän tiukkis näissä kuva-asioissa, mutta hyväkään teksti ei kauaa kannattele sumeita, pimeitä ja rakeisia kännykällä napattuja kuvia. Luen siis ainoastaan blogeja, joiden kuvat ovat kauniita ja laadukkaita.

3. AIHEALUE
Tottakai Lifestyle-tagin alla kirjoittava kirjoittava bloggaaja kalastaa haaviinsa enemmän lukijoita, kuin esimerkiksi akaattikotiloista tai pitsinnypläyksestä kirjoittava. Liian tiukaksi rajattu aihealue rajaa ulkopuolelleen myös ne muista asioista kiinnostuneet lukijat, joille sinulla voisi ollakin jotain annettavaa. Se voi tietysti olla myös ihan hyvä juttu, jos et oikeasti halua kirjoittaa mistään muusta kuin vaikkapa perhokalastuksesta tai säästä. Tiedät ainakin, että lukijasi tulevat blogiisi oikeista syistä. Itse tykkään eniten juuri lifestyle-blogeista, jotka käsittelevät laajasti bloggaajan elämää. 

4. AKTIIVISUUS
Vaikka blogi olisi kuinka hyvä, ei laatu paljoa auta, jos postauksia tulee kerran kahdessa kuukaudessa. Tässä mulla olisi itsellänikin parantamisen varaa, sillä säännöllisyys on ainakin minua miellyttävä piirre blogissa. 

5. SOPIVA "KULISSI"
Olen ehdottomasti aidon meiningin kannattaja, mutta en todella ymmärrä nillitystä blogien kuvien silottelusta. Eli siis siitä, että jotkut vetävät herneen nenään "liian" siisteistä blogikodeista, hymyilevistä ja kauniisti puetuista lapsista, bloggaajan viimeistellystä meikistä tai asusta jne. En minä ainakaan halua nähdä likapyykkiä, kiukuttelua tai pieruverkkareita ja sotkuista tukkaa. Näen niitä ihan tarpeeksi täällä kotona ja peilistä. Lukiessani muiden blogeja, haluan inspiroitua! 

Blogeja, jotka täyttävät suurimman osan "vaatimuksistani" ovat esimerkiksi:

Magicpoks
Tickle your fancy
Char & the city
Uusi kuu
Si Moda ja varsinkin sen kotiosio Mi casa, sekä Starboxin oma
Sammalsydän

Haastamiset jätän toiseen kertaan, mutta tunnustusta annan jokaiselle bloggaajalle, joka yrittää ja pyrkii täyttämään edes yhden näistä tässä postauksessa listatuista kohdista! Kun tekee parhaansa, se riittää! <3

PS. Vinkkaa mulle blogeja, jotka noudattelevat edellämainittujen linjaa! Etsin jatkuvasti uutta, laadukasta luettavaa! 
PPS. Postauksen kuvista voi päätellä, että olen vihdoin löytänyt Lightroomin valmiit hipster-presetit. :D