Jäin Kotkaan, olen siis lähiöluuseri?

En yleensä ota kantaa ajankohtaisiin tai polttaviin asioihin täällä blogissa, mutta kun ystäväni jakoi facebook-seinällään Kymen Sanomissa julkaistun mielipidekirjoituksen Kymenlaaksolaisuudesta ja täältä pois muuttaneiden haluttomuudesta muuttaa takaisin, mun oli pakko vähän avautua asiasta. Itse mielipidekirjoitus oli törkeän yleistävä ja tuomitseva (ironista...), mutta aiheutti mielenkiintoista keskustelua jaon kommenteissa.

Ystäväni kirjoitti jakojulkaisunsa kommenteissa, että hänestä alkuperäinen kirjoitus ottaa vahvasti kantaa Kymenlaakson poliittiseen ilmapiiriin, johon itse en aio nyt paneutua kun en siitä tarpeeksi tiedä, mutta keskustelun jatkuessa kommenteissa, esiin nousi mielipide Kymenlaakson ja varsinkin Kotkan tarjoamista mahdollisuuksista nuorille aikuisille. 

Kommentit avattuna alemmassa kuvassa

Minä en ole koskaan halunnut muuttaa pois Kotkasta. Olen aina tiennyt, että tulen jäämään tänne tai muuttamaan hetkellisesti korkeintaan lähikaupunkeihin (hain lukion jälkeen Kouvolaan ammattikorkeaan). Tämä varmasti johtuu osittain siitä, etten koskaan myöskään halunnut suorittaa akateemisia opintoja (hain ammattikorkeaan vain, koska johonkin piti kai hakea lukion jälkeen, hakemallani alalla ei olisi ollut minkäänlaisia töitä Kotkassa) vaan tehdä töitä mahdollisimman nuoresta. Muistan teininä katselleeni kummastuneena, kun silloinen paras ystäväni raapi maata lähtökuopassa ja manasi, kuinka hän muuttaisi Kotkasta pois HETI kun täyttää kuusitoista. En ymmärtänyt miksi. (Nyt toki ymmärrän, että jos palavasti haluaa suuntautua tietyille aloille, opiskelumahdollisuudet niille ovat vähintään sadan kilometrin päässä täältä, kuten myös yleensä kyseisten alojen työpaikat!) Minä kuitenkin viihdyin mainiosti pienessä merenrantakaupungissani, omissa pienissä piireissäni ja kuvioissani.

Ja niin minä viihdyn edelleen. 

Olenko minä siis tyytyjä? Kouluttamaton, sivistymätön, umpimielinen, vanhanaikainen landepaukku, joka crocseissaan löntystelee läpi omakotitaloasumisen velkaannuttaman elämänsä, kuskaten räkänokkaisia lapsiaan harrastuksiin farmari-Volvolla? Enkö minä tiedä paremmasta? Enkö minä tiedä kulttuurista, politiikasta (no siitä en kyllä oikeasti tiedäkkään...), hyvästä ruuasta ja viinistä, innovatiivisuudesta, todellisuudesta, monimuotoisuudesta ja yhteisöllisyydestä, koska en asu Helsingissä, Tampereella, Turussa?

Rajoittuuko minun pieni, säälittävä maailmani omalle pihalleni?

Ei.

On totta, että Kotkassa on pienen kaupungin ongelmia. Työllisyystilanne on huono, kaikki tuntevat toisensa, ravintoloita voisi olla toki enemmän ja moni kiva asia ei tule varmastikaan koskaan tapahtumaan täällä, mutta voi kuinka paljon potentiaalia täällä onkaan!
Se potentiaali on meissä, meissä jotka jäivät (tai tulivat takaisin)! Me luomme tänne mahdollisuuksia, työpaikkoja, tapahtumia, toivoa ja tulevaisuutta. Meidän lapsemme (ne omakotitaloissa kasvatetut räkänokat) saavat myös mahdollisuuden tehdä niin, mutta heillä on myös mahdollisuus levittää siipensä jossain suuremmassakin kaupungissa kun aika koittaa.

Minä todella toivon (ja henkilökohtaisesti myös raivokkaasti pyrin siihen), että me nyky-Kymenlaakson nuoret aikuiset saamme tehtyä omalta osaltamme mm. Kotkasta sellaisen kaupungin, johon minun tyttäreni ilolla ja rakkaudella muuttaa takaisin, jos/kun hän on muualla opiskelunsa opiskellut ja haluaa elää elämäänsä, tehdä työtä ja perustaa perheen. Jos hän päättää, että haluaa asua muussa kaupungissa loppuelämänsä, se ei saa johtua siitä, että me luovutimme kotikaupunkimme kehittämisen suhteen liian aikaisin.

Kotkassa on tälläkin hetkellä valtavasti eri alojen nuoria yrittäjiä (olen onnekas voidessani kutsua monia heistä ystävikseni), jotka työllistävät ihmisiä ja tekevät kaikkensa parantaakseen kotikaupunkiaan, vaikka heidän työnsä ja elämänsä olisi varmasti helpompaa jossain isommassa paikassa. Meillä on ahkera ja innokas nuorkauppakamari, joka järjestää hiki hatussa meille tapahtumia ja mahdollisuuksia. Meillä on myös täällä meren tuoksussa kasvamassa uusi sukupolvi, jotka ovat taas edeltäjiään innokkaampia, suvaitsevampia ja aktiivisempia nuoria aikuisia aikanaan, siitä me pidämme huolen puutarhoissamme tupeksimisen lomassa.

Asiat eivät muutu valittamalla, ne muutetaan teoilla ja työllä!