Kotimaanmatkailu lapsen kanssa?

Vaikka ulkona on pimeää, märkää ja talvista, niin mun mieli matkaa laukaten jo ensi kesään. Olen paniikkihäiriöineni maailman surkein matkustelija, mutta kotimaan matkailuun saattaisin taipuakin, nyt varsinkin kun mulla on jotain pientä ja Elle-nimistä, johon keskittyä! Ensi kesänä Elle täyttää kaksi vuotta, ja on mahdollisine uhmineen varmasti maailman parasta matkaseuraa, mutta silti haluaisin lähteä koluamaan vähän koto-Suomea. 

Ehdotinkin tänään erään työpuhelun yhteydessä ystävälleni Tonille, että lähdetäänkö yhdessä (siis tottakai myös aviopuolisomme ja lapset tulisivat mukaan :D) kesällä käymään Helsingissä. En ole koskaan käynyt Suomenlinnassa, ja intoilin sieltä saatavista mahtavista kuvista. Toni suostui tapansa mukaan heti, mutta ehdotti Helsingin sijasta Keski-Suomea, esimerkiksi Olavinlinnaa, matkakohteeksi. 

Nyt siis kaikki vinkit kehiin, mihin kaksivuotiaan (ja alkukesästä n. 8-kuukautisen vauva-T:n) kanssa kannattaa mennä. Itse rakastan maalaismeininkiä, ja kontrastina historiallisia kaupunkeja upeine vanhoine taloineen. Mihinkäs valokuvaaja raidoistaan pääsee. Matkakohde voisi löytyä vaikkapa Kotka-Joensuu-väliltä, ei kuitenkaan sen kauempaa. Reissu olisi varmaan pitkän viikonlopun mittainen.

MISSÄ MEIDÄN PITÄISI AINAKIN KÄYDÄ?