Laatuaikaa lapselle

Kävin viime lauantaina kuvailemassa yhtä ihanaa pientä perhettä Katariinanpuistossa. Innostuin puiston kauneudesta ja tekemisen paljoudesta niin, että tänään maanantaina otettiin Ellen ekojen päikkäreiden jälkeen suunta kohti Katariinaa. 

Ellehän luonnollisesti oli taas ihan raptorinaan ekan puoli tuntia, kun kaikki jännitti ja miksi täällä tuulee ja hui en varmaan edes katso tuohon kiikkuun päin. Pikku lämmittelyn jälkeen hermostuneisuus kuitenkin heltisi ja Brio-koiran nykiminen pitkin käytäviä oli oikein hauskaa puuhaa.

Hämähäkkikeinu oli hitti, kunnes vauhdit alkoivat hipoa Ellen sietokyvyn rajoja ja ilme vakavoitua. Varsinainen hurjapää! Meidän Maxi-Cosi-rattaiden työntely kävi treenistä lapsien hiekkaisilla leikkialueilla, mutta siinähän ei koskaan ole mitään vikaa. 

Ei, en ole raskaana. Hyvin ikävästi vaan huppari pussittaa...

Puistoilun ja ulkoilman uuvuttamina päätettiin käydä vielä Pasaatissa lounaalla. Olimme sopineet asuntonäytön puoli viideksi, ja kulutimme aikaa käyskentelemällä ympäri kauppakeskusta odotellessamme. Kello 16.30 hurautimme sitten kaupungista sillan yli Hirssun puolelle kuulemaan ainakin toistaiseksi hyviä uutisia. Katsotaan niitä sitten myöhemmin, josko ne johtaisivat mihinkään.

Nyt painun nukkumaan, kärsin vakavasta raittiin ilman myrkytyksestä ja pahoista sokeriniksoista, joihin tässä kohtaa auttaa vain uni. Hyvää yötä murbelot, palataan huomenna mysteeripostaus nro. 2:n parissa <3