Metäs

Ei sienen sientä. Hakkuualueella rämpiminen kävi perstreenistä ja otti kunnon päälle useampaan kertaan. llllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllllll (tässä kohtaa tämän postauksen kirjoittamista joku nipisti niskavilloissa ja löysin päästäni hirvikärpäsen. Se kirvoitti nuo ylimääräiset L-kirjaimet. Hyisaatana!)

Koska metsään oli menty ja kamera raahattu mukaan, oli pysähdyttävä kauniiseen, sammaleiseen kohtaan ottamaan kuvia meidän laatuajasta. Olin unohtanut kaulahuivin kotiin, ja niskaan puhalsi ikävästi koko ajan tuuli, mutta muuten eräretkemme oli oikein mukava. Seuraavaksi pukeudun kokovartalosukkaan hirvikärpästen välttämiseksi. 

Tässä kuvasatoa:

Pikku höpät tarpomisen välissä. Ellehän tosin keikkui rintarepussa.
Ellellä oli oma kori, koska tokihan sieniä löytyisi myös hänen kannettavakseen. No ei siis tarvittu koria.
Mustikoita ja puolukoita kyllä löytyi!
Mustikat alkoivat olla vähän ylikypsiä ja räjähtelivät sormille kuin kranaatit.

Ahkeran metsässä samoilun (kesto huikeat 45min.) jälkeen hiukoi, ja jotta Elle saisi otettua autossa kotimatkalla pikku koukkapäät, niin käväisimme hakemassa hyvin perinnesuomalaista ruokaa Karhulan Serviisistä. 

Perjantai-sushit