Soppaa, sisustusta ja taapero

Viikonlopun herkuttelujen ansiosta olin tänä aamuna niin turvoksissa ja ahdistunut ruokavaliostani, että söin aamupalaksi puuroa! MINÄ!! Markon tiedustellessa mitä tänään syötäisiin, vastasin empimättä, että jotain ehdottoman kevyttä ja terveellistä. Siksipä kävin ratsaamassa meidän jääkaapin, ja löysin tarvikkeet vihannessosekeittoon. Kotkan Klubilla syöty alkupalakeitto jäi jotenkin mieleen, ja oli pakko väsätä kotona oma versio! 

Kuorin ja pilkoin muistaakseni viisi porkkanaa ja puolikkaan ison bataatin, ja nakkasin ne kiehumaan kahdella lihaliemikuutiolla maustettuun veteen. Sekaan lisäsin pätkän purjoa, ison palan inkivääriä ja lopulta lientä maistettuani vähän soijakastiketta ja sitruunaa. Keitosta tuli soseutuksen jälkeen ihan todella herkullista, ehkä vähän liian suolaista Ellelle, joten täytyy keitellä hänelle oma keitto.

Me käytiin ruoan jälkeen yläkerrassa kuvailemassa uutta vierashuonetta ja tietysti Elleä. Puin taaperolle päälle viimekesänä saadun tai hankitun pitsihaalarin, joka ihmeen kaupalla mahtui vielä hienosti! Huoneessa oli tosi kaunis valo, ja vaikka sängynpäätyyn viritetyt koristevalot välkkyivät oudosti, tuli kuvista aika ihania! 

Keltavihreä valaisin on Ellokselta

 

Perintöarkku nököttää sisääntulon nurkassa

 

 

Heti kun listat on nakuteltu paikoilleen, niin saatte laajemman kuvapläjäyksen huoneesta! Puolitoistavuotiaan kuvaaminen on ihan hullun hommaa. Don't try this at home, guys!