7. vuosipäivä - minä hänen sanoin

Saan onnekseni todeta saaneeni viettää jo 7 vuotta maailman ihanimman ihmisen kanssa. Aika on mennyt nopeasti, vaikka toki kaikenlaista ollaankin jo yhdessä koettu. Ollaan oltu paras tuki toisillemme näiden vuosien aikana. Kummallakaan elämä ei ole ollut kuitenkaan niin kovin helppoa monien, lähinnä urheiluun liittyevien ongelmien takia. Vaikka ne vaikeudet ovatkin liittyneet "vain" urheiluun niin ne asiat ovat olleet meille molemmille sillä hetkellä maailman tärkeimpiä. Eikä se ahdistus tai mykoplasma toki olekaan enää "vaan" urheilua.

Kai tätä kaikkea voisi kutsua kohtaloksi tai tarkoitukseksi. Synnyttiin tähän maailmaan vain alle kuukauden erolla, alettiin jutella sattumalta, nähtiin pieninä ja ujoina teineinä, jotka eivät ehkä olleet vielä täysin valmiita "seurustelemaan", kasvettiin koko nuoruus yhdessä? Toki pienenä 14 vuotiaana sitä ei voinut ehkä "seurusteluksi" luokitella, vaikka tulihan meistä aika nopeasti tosi läheisiä. Siitä lähtien ollaankin oltu kun paita ja peppu. Edelleenkin ollaan säästytty oikeastaan kokonaan riidoilta. Kunnioitus sekä yhteys meidän välillä on ehkä niin vahva ettei jotenkin edes osata riidellä, ja sehän käy. Välillä ehkä olen yrittänyt sanoa jotakin "pahaa" tuimana, mutta jo se on työn takana, ei tuolle tyypille edes voi yrittää sanoa mitään pahaa enkä toki haluakkaan! :D

Moni (ja jopa itsekin) välillä ihmettelee miten helppoa toisen ihmisen kanssa voikaan olla. Usein ihmissuhteet nimittäin ovat niin todella vaikeita. Meillä taas se jonkinlainen syvä yhteys ei edes anna sijaa epävarmuudelle tai väärinkäsityksille. Ollaan onnellisia toistemme puolesta, toivotaan vain hyvää ja annetaan myös tilaa tarpeen tullen. Kuulen usein puhuttavan "kuherrusvuosista tai -kuukausista". Meidän suhteessa en huomaa sen "kuherruksen" tai läheisyyden hävinneen yhtään mihinkään. Päinvastoin, yhteys on kasvanut vuosien aikana, samoin rakkaus toista kohtaan.

Minä hänen sanoin?

Eetu kävi ehkä hieman mukavuusalueensa ulkopuolella, ja kirjoitti joitain ajatuksia meistä sekä minusta näin vuosipäivän kunniaksi... Oli kuulemma vaikeaa saada ajatuksiaan ylös ;)

Tänään tosiaan meillä Olivian kanssa onnelliset seitsemän vuotta seurustelua takana! Aika on vierähtänyt todella nopeasti. Menneinä vuosina olemme molemmat muuttuneet paljon, mutta rakkaus ja luottamus toista kohtaan vain vahvistuu päivittäin.

Olivia on herkkä, luotettava, hyväntahtoinen ja kaikin puolin ihana tyttöystävä:) Meillä on molemmilla samanlainen huumorintaju, joten tylsiä hetkiä harvoin on! Välillä jutut ovat sellaista luokkaa, että heikoimpia hirvittää. Muutenkin meille on kehittynyt aika ihmeellinen ”yhteys”. Välillä on ihan käsittämätöntä, miten tarkasti toisen ajatukset voi arvata:D

Yksi suhteemme vahvuuksista on se, että kerromme kaikki asiat suoraan toiselle, turhaan kiertelemättä. On sanomattakin selvää, että luottamus välillämme on suuri. Se on perusta kaikelle.

Arvostan myös sitä, että Olivia on täsmällinen ja haluaa vaikuttaa/ottaa kantaa asioihin. Monet vain ajattelevat omassa päässä, miten asioiden tulisi olla, mutta eivät tee asialle mitään. Olivia ei ole yksi niistä!

Omppu on paras, ei siihen muuta voi lisätä:)) <3

Tässä lyhyesti ja ytimekkäästi muutama sana Oliviasta ja meidän suhteesta. Loppuun toivotan onnea ja menestystä meille myös jatkoon!

-Eetu

Ajatuksia?

Jotenkin niin tyypillistä Eetua! :D Aina pilke silmäkulmassa niin kun pitääkin ;) Vaikka Eetu onkin huumorintajuinen ja hassutteleva niin hänestä löytyy myös todella herkkä puoli. Olisikin jotenkin vaikeaa kuvitella, että seurustelisin jonkun tosi "kovan" ihmisen kanssa. Toki meissäkin on paljon erilaisia puolia ja luonteenpiirteitä, mutta liiallinen erilaisuuskin saattaisi olla vaikeaa. Eetun tietynlainen rentous elämää kohtaan kuitenkin tasapainottaa minun melankolisia ja välillä aika syvälläkin uivia ajatuksia. On helpottava kuulla päivittäin "kaikki järjestyy" ym.

Tällä hetkellä asumme eri kaupungeissa. Toki näämme silti noin pari kertaa viikossa, onneksi. Tätä ajanjaksoa ennen asuimme yhdessä noin 1,5 vuotta Lahdessa ja sen jälkeen 6kk Lappeenrannassa. Vaikka ikävä välillä meinaa näkemisestä huolimatta painaa, niin kun olen aiemminkin todennut, tämä ajanjakso tulee varmasti tarpeen meidän elämässä. On tärkeää että saa myös kasvaa ihmisenä, oppia tuntemaan itseään ja tapojaan paremmin, oppia toimimaan myös yksin eikä aina yhdessä. Yksin oleminen on myös niin tärkeää, joten uskon että jokaisen olisi hyvä asua yksin edes kerran elämänsä aikana. Meillä sille "otollinen" aika tuli nyt, vuosien seurustelun jälkeen, uusien ovien avauduttua. Tämä on taas tietynlainen kasvun paikka!

Kiitollisuus?

En edes tiedä miten ansaitsenkaan näin hienon ihmisen vierelleni. On ihmeellistä ajatella miten elämä menee, kelle suodaan mitäkin ja mihin aikaan jne. Onko nämäkin asiat vain sattumaa vai jotain suurempaa suunnitelmaa? Kukapa tietää, mutta olen onnellinen että saan kokea näin suurta onnea tämä ihminen vierelläni. Olen niin kiitollinen siitä.

<3: Olivia