Ajatuksia valmennuksesta

Jo omasta kokemuksesta voin todeta, että välillä tai jopa liian useinkin tekeminen meinaa mennä liian vakavaksi ja tietyllä tapaa puurtamiseksi. Uskon että se raja puurtamisen ja järkevästi täysillä tekemisen välissä on aika häilyvä. Luistelu (kilpaurheilu) on aina sitouttavaa puuhaa jo ihan pelkän treenimäärän takia. Puhumattakaan sen arjen sekä paineiden pyörittämisestä ja käsittelystä. Taitoluistelu ja nimenomaan yksinluistelu on aika raaka laji siinä mielessä, että kilpailuissa sinne jäälle todella mennään yksin, pienessä puvussa, monien silmäparien eteen arvosteltavaksi. Luistelu on osaltaan myös esteettinen laji, ja arvostelu sekä myös se ulkonäkö on suuri osa tekemistä. Olen nähnyt vierestä liikaa syömishäiriöitä, loppuun palamista (myös oma "kohtaloni" luistelijana), rasitusvammoja sekä muita mielenterveydellisiä ongelmia kuten paniikkihäiriötä ym.

Miten sitten haluan ottaa näitä asioita huomioon omassa valmennuksessani?

Haluan itse valmentajana olla enemmän siellä "luistelijan tasolla", olla keskusteleva, inhimillinen ja ymmärtävä. Tiedän todella mitä luistelu ja sen tuomat haasteet (toki myös hyvät asiat!) ovat. Haluan ottaa ne huomioon ja ymmärtää. Aina ei vain ole hyvä päivä, ja tärkeintä on että tekemisestä nauttii. Toki välillä mennään "rajoilla" ja kovaa, mutta se kuuluu urheiluun sekä kehittymiseen. Mitään ei tietenkään saa ilmaiseksi, mutta siltikin tärkeintä on että nauttii tekemisestä! Moni varmasti kannattaa kovaa kuria ja kovia arvoja, mutta se ei ole minun juttunu. Onneksi on valinnanvapaus, joten jokainen saa valita itse valmentajansa ja haluamansa valmennusfilosofian. Minä en halua pilata kenenkään mielenterveyttä tai kehoa vain yhden lajin takia! Minusta tällaiset asiat vain eivät ole ok.

Kilpa- ja huippu-urheilu on aina kovaa hommaa eikä varmastikkaan koskaan sitä "terveellisintä". Haluan omalta osaltani olla "helpottamassa" ja tukemassa luistelijan matkaa kohti niitä omia tavoitteita. Olla apuna urheilijaksi kasvamisessa ja kehittymisessä. Haluan tuoda tekemiseen enemmän iloa! Tottakai vaadin ahkeruutta, yrittämistä jne., mutta motivoituneella luistelijalla nämä asiat kumpuavat jo ihan itsestään! Vaikka olen tehnyt työtä vasta vähän aikaa niin huomaan jo nyt ideologiani tuovan tulosta. Olen jo nyt todella ylpeä luistelijoistani. Rakastan nähdä kun tekeminen on mielekästä ja luistelijoiden kasvoilta näkyy se ilo - samalla tekeminen on tehokasta ja napakkaa!

Haluan myös muistuttaa mm. vanhempia siitä, että luistelijat kehittyvät eri aikaan. Suuri tekeminen oppimisessa ja sen tahdissa on myös geeneillä, rakenteella ja henkisillä valmiuksilla. Jokainen on yksilö, ja mm. toisen nopeamman oppimisen kadehtiminen täysin turhaa. Tässäkin pätee sama ideologia - tehdään sillä nautinnolla ja ilolla! Vanhemman painostus ei usein myöskään auta asiaan. Harjoittelun into on säilytettävä, jotta sitä kovaa treenaamista jaksaa vielä yläasteella ja siitä eteenpäinkin! Tekeminen pitäisi muutenkin olla aika huoletonta aina sinne yläasteelle asti. Yläasteikäisenä keho ja mieli alkavat muuttua, oma tahto voimistuu jne. ja silloin ne haasteet ja harjoittelun suunnittelu ja ohjelmointi todella korostuvat.

Tehdään oikeita asioita, pilke silmäkulmassa - good vibes only!

<3: Olivia