Hakuprosessi ja opiskelupaikka

Nyt elellään taas niitä jännittäviä ja jopa pelottaviakin aikoja, kun opiskelupaikkoja aletaan julkistaa. Monelle nuorelle tai vähän vanhemmallekin hakuprosessi voi olla pitkä, jännittävä sekä stressaava ajanjakso. Paineita kouluun pääsemiselle voi tulla niin vanhemmilta, kavereilta kun yhteiskunnaltakin - ei saisi jäädä tyhjän päälle. Moniin paikkoihin on kuitenkin todella vaikeaa päästä, vaikka tekisikin sen eteen kovasti töitä. Moni pähkäilee myös sen oman suunnan löytämistä, alaa, paikkakuntaa ja jopa maata - paljon haasteita löytyy siis jo hakemisprosessin alkuvaiheessa. Joku saattaa joutua käymään läpi prosessin monta kertaakin. Nostan hattua niille, jotka eivät luovuta ja jaksavat yrittää pettymyksistä huolimatta!

Myös yhteiskunta muuttuu, ja on mielestäni mennyt jopa armottomampaan suuntaan. Toisaalta pitäisi opiskella paljon, jotta voisi työllistyä, toisaalta yhteiskunta taas painostaa työllistymään mahdollisimman nopeasti. Välillä tuntuu etteivät nämä kaksi pointtia kohtaa (moni joutuu tekemään töitä myös opintojen ohella - myöhästyttää valmistumista). Täytyy kuitenkin olla todella kiitollinen meidän koulutusjärjestelmästä.

Kaikkien paineiden kanssa saattaa kuitenkin olla vaikeaa toimia. Paljon odotuksia ja paineita, vähän inhimillisyyttä. Hakijoita on usein todella paljon, ja opiskelupaikan saavien määrä usein todella vähän. Pitää siis muistaa realiteetit, ja olla armollinen itselleen jos sitä opiskelupaikkaa ei tällä kertaa tullut. Elämän on tapana kuljettaa eteenpäin, olkoon tilanne mikä vaan - unelmista kannattaa pitää kiinni! Muistetaan myös kaikki ettei ole vain jotain tiettyä tapaa elää! Kukaan ei ole sen huonompi ihminen vaikkei pääsisi kouluun tai töihin.

Oma hakuprosessini:

Myös minä hain kouluihin kevään yhteishaussa. Hain ensimmäisenä hakutoiveena Haaga-Heliaan Vierumäelle (liikunnanohjaaja), toisena medianomiksi ja kolmanneksi liiketalouden. Kolme täysin erilaista hakukohdetta siis! Vierumäen ajattelin olevan luonnollinen jatkumo opinnoilleni, ja siellä voisin syventää mm. valmennuksellisia taitoja, medianomi taas tuli ihan puskista - lähinnä vaikutti todella mielenkiintoiselta, tein ennakkotehtävät kahdessa päivässä. Olisin päässyt pääsykokeisiin, mutten mennyt sillä työpaikka oli jo tiedossa. Myöskään liiketalouden pääsykokeisiin en mennyt. En ottanut paineita kouluun pääsemisestä, koska minulla oli jo prosessin aikana työpaikka tiedossa. Koitan muutenkin ottaa rennosti, ja luottaa siihen että elämä menee niin kun sen on tarkoitus - toki aina ei ole helppoa! :D

Vierumäelle haun ensimmäisenä vaiheena oli esivalintakoe - tarpeeksi pisteitä saaneet pääsivät pääsykokeisiin. Ennen pääsykokeita mietin niihin menoa, koska minulla oli työpaikka tiedossa (onko liian rankkaa, saako sovitettua?). Ajattelin kuitenkin, että se olisi hieno mahdollisuus päästä jatkamaan opintoja suoraan valmistumisen jälkeen. Enkä menettäisi mitään pääsykokeisiin osallistuessani! Pääsykokeen aloituspäiviä oli neljä eli hakijoita oli aika paljon. Pääsykokeet olivat kaksi päiväiset. Toiselle päivälle pääsi aina noin puolet sen päivän hakijoista. Ensimmäisen pääsykoepäivän päätteeksi mentiin saliin, jossa lueteltiin ne jotka pääsivät toiselle päivälle - sanoisin että aika ahdistava tilanne.

Jokin aika sitten tuli tieto, että pääsin kouluun! Olen kyllä innoissani sekä kiitollinen opiskelupaikasta! Toteutan opintoja monimuotona eli töiden ohessa. Tekemistä siis varmasti riittää ensi syksystä eteenpäin! :D

Onnittelut tasapuolisesti kaikille opiskelupaikan saaneille, ja niin paljon tsemppiä niille jotka vielä jahtaavat unelmiensa koulupaikkaa tai vaan etsii sitä omaa suuntaa! <3 Kaikella on tapana järjestyä.

<3: Olivia