Millainen on suhteeni treenaamiseen sekä ruokaan?

Oma kehoni ei voinut urani viimeisinä vuosina kovinkaan hyvin. Olin ylirasittunut - uni ja nukkuminen oli pitkään vaikeaa, hermosto ei pelannut tai palautunut kunnolla. Kun en jaksanut treenata täysillä ja olin paljon kipeänä, stressasin fyysistä kuntoa ja harjoittelemattomuutta. Toki tilanteeseen liittyi myös paljon muita stressitekijöitä. Näitä kaikkia asioita puidessa huomaan miten tämä tietynlainen ylirasitustila oli jo kroonistunut. Minä en sitä enää kunnolla huomannut eivätkä muutkaan osanneet sitä sen enempää arvioida. Myöskin tietynlainen "liiallinen" taistelutahto ei antanut minulle lupaa "luovuttaa" vaan aina täysillä vakuuttaen kerroin kaiken olevan ihan hyvin.

Nyt lopettamisestani on kulunut noin vuoden päivät. Viime keväänä sain heti lopettamispäätöksen jälkeen ottaa rennosti, käydä läpi uraani ja näitä edellä mainittuja asioita, uran onnistumisia ja ongelmia, tulevaisuutta, identiteettiä jne. Tämä aika tuli todellakin tarpeeseen käymäni henkisen prosessin kannalta - kirjoitin ajatuksia ylös ja kävin läpi urani eri vaiheita. Toki myös mieli ja keho tarvitsivat lomaa kaikesta. Keväällä treenailin silloin tällöin, en kuitenkaan jäällä. Kävin kävelyillä, tein omia harjoituksia ja huoltoja, vedin kahvakuulaa ja kävin itsekin muutamilla ohjatuilla tunneilla. Keväällä koulua oli enää vähän jäljellä ja kesän sainkin lomailla täysin ennen töiden sekä koulun alkua. Tämän takia jaksoin tehdä myös fyysisiä harjoituksia.

Syksyn - töiden ja koulun alkamisen jälkeen olen ottanut todella rennosti treenaamisessa. Kaiken uuden opetteluun ja totutteluun on mennyt niin paljon energiaa etten olisi millään jaksanut enää "stressata" treenaamisesta. Työ on aktiivista, mikä on sinänsä itsessään pitänyt arjessani aktiivisuuden mukana. Huomaan, että kehoni tarvitsi tätä todella rentoa ajanjaksoa ja otetta treenailuun!

Nykyinen suhteeni treenaamiseen ja ruokaan...

Suhteeni treenaamiseen ja ruokaan on muuttunut kilpauran lopettamisen jälkeen paljon. Uralla ja varsinkin viimeisinä vuosina suhteeni treenaamiseen alkoi tietyllä tapaa kääntyä vihollisekseni. Jollakin tasolla treenaamisesta ja ruuasta tuli pakollista "pahaa" ja helposti tekeminen ajautui pakottamiseen - ajatuksena "täytyy pysyä kunnossa ja kehittyä".

Tällä hetkellä elämässäni haluan entistä enemmän korostaa ajatusta itsensä kuuntelemisesta ja tämän taidon harjoittelusta. Koen ja ajattelen ettei ole yhtä ainutta tapaa pysyä kunnossa tai terveenä. Tuntuu että nykypäivänä liikaa korostetaan tiettyjä trendejä ja dieettejä, tehdään ja tilataan paljon massaruokavalioita ja laihdutuskuureja. Toki jollekin nämä paketit ovat upeita elämän suunnan muuttajia, mutta koen että ihmiset ovat niin yksilöitä, että se itselle paras ruokavalio tai tavat treenata on etsittävä ja löydettävä - kokemalla ja etsimällä! Tätä ajatusta vahvistan itsessäni pikkuhiljaa lisää. Kuuntelen kehoani ja sen tarpeita, ja se on toiminut ainakin tähän mennessä hyvin. Olen nukkunut suurimmilta osin hyvin, ahdistus on vähentynyt ja yleinen mieliala on kohentunut ainakin jollakin tasolla. Olen myös oppinut kuuntelemaan enemmän herkkää kehoani. En enää ajattele, että on pakko koska muutkin treenaa niin ja näin. Olen hyväksynyt sen, että ihmiset ovat erilaisia ja jokaiselle sopii erityylinen harjoittelu tai lähinnä liikkuminen. En tällä hetkellä osaisi nähdä itseäni kovin kovassa treenissä enkä koe, että se tekisi minun keholleni hyvää. 

Samaan aikaan suhtautuminen omaan kehoon, ulkonäköön ja ruokaan on muuttunut paljon. Uran aikana koin aina pientä painetta siitä, että pitää olla laiha, kunnossa ja sopia urheilijan ja nimenomaan taitoluistelijan "muottiin". Nyt tämä "paine" on poistunut ja olen sen kautta oppinut rakastamaan kehoani enemmän ja paremmin. Myös ravinnon suhteen olen kuunnellut enemmän itseäni ja kehoni tarpeita.

<3: Olivia