Kuka olen?

 

Kuka on Olivia Tuuva?

Uskon että monelle tulee tästä nimestä heti ensimmäiseksi mieleen luistelija tai urheilija.

Mutta mitä muuta olen? Olen aina joutunut kasvattamaan urheilijaidentiteettiäni saadakseni sponsoreita ja pystyäkseni jatkamaan uraani. Se on ollut ajoittain todella rankkaa ja voimia vievää, mutta tietenkin myös palkitsevaa.

Nyt haluan kuitenkin olla vain Olivia. Virheineen kaikkineen. On ehkä jonkilainen uskomus, että urheilijat kestävät kaiken tai ainakin ajatus siitä että urheilijan tulisi kestää kaikki mitä eteen tulee, on aika voimakas. Sellainen minä en ainakaan ole, ja siksi kaiken "kestäminen" on ollutkin rankkaa ja ahdistavaa. Olen kuitenkin vain ihminen. Olen herkkä, sympaattinen, välittävä ja energinen. En haluaisi enää "mennä" mihinkään tiettyyn lokeroon vaan vain olla ja kokea. Olla hyvinvoiva, energinen ja kokea tunteet juuri niin kuin ne tulee. Se on ajoittain vaikeaa, mutta annan itselleni aikaa.

Olen kiinnostunut hyvinvoinnista, luonnosta, liikunnasta, valmennuksesta, somesta, kirjoittamisesta, luonnonkosmetiikasta, uudistumisesta, yhteiskunnallisista asioista ym ym. Monista asioista ja rakastan oppia lisää ja lisää. Tykkään tuoda asioita esille ja kyseenalaistaa niitä. Onko tämä maailma sellainen jossa haluamme elää? Minä ainakin haluisin lisää pehmeitä arvoja, välittämistä, luonnollisuutta ja sitä inhimillisyyttä. Koko ajan lisääntyneet kovat arvot ovat lisänneet nuorten ja muidenkin pahaa oloa, ahdistusta, tyhjää ja turhaa oloa, uupumuta, huonoja ruokailutottumuksia ja huonosti voivan ympäristön. Ja uskon että pienillä askelilla ja asioilla jokainen ihminen voi tehdä tästä maailmasta edes hieman paremman.

Aion kirjoittaa blogiini arkisia asioita, pohdintoja, asioista joista olen kiinnostunut ym. Haluan nimenomaan ilmaista itseäni enemmän ja paremmin kuin aikaisemmin, omana itsenäni.

<3: Olivia