Käsi murtui palasiksi Ras Al Khaimahissa helmikuussa, mitä sille nyt kuuluu?

Jotkut teistä ehkä muistavatkin, kun kerroin täällä, kuinka mursin oikean ranteeni moneen osaan ollessani kaksosten kanssa Ras Al Khaimahissa lomamatkalla. Kaatuessani ammeesta noustessa kyynärluun pää meni moneen osaan palasiksi ja värttinäluun pää kokonaan poikki. Minut kiidätetiin ambulanssilla sairaalaan, jossa luut vedettiin todella kivuliaasti paikoilleen ja käsi kipsattiin. Sain luvata moneen otteeseen kirurgille, että käsi leikataan heti Suomeen päästyäni, enkä joutunut leikkaukseen Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa.

Luut vedettiin paikoilleen Ras Al Khaimahin kunnallisessa sairaalassa

Noh, kuten minun tuurin tietävät hyvin arvaavatkin, eihän kaikki mennyt kohdallani niin kuin pitää. Suomen päässä kirurgit eivät suostuneetkaan leikkaamaan rannettani. Sen sijaan sain siihen kipsin, joka oli kädessäni lopulta kaikkiaan seitsemän viikkoa, jonka jälkeen luut eivät olleet vieläkään luutuneet. En kuitenkaan saanut minkäänlaista hoitoa enää sen jälkeen, vaan lähdin kotiin ilman kipsiä todella kivuliaan ja toimimattoman käden kanssa.

Kipujen yhtä jatkuessa ja koska on kyse nimenomaan oikeasta kädestäni, menin lopulta kesällä yksityisen käsikirurgin vastaanotolle. Meillä ei ole täällä yksityistä päivystystä saatika mahdollisuutta päästä edes viikon, parin sisällä yksityisen käsikirurgin vastaanotolle, mutta jälkikäteen ajateltuna olisin voinut mennä tuonne jo aiemmin. Kirurgi totesi heti Ras Al Khaimahin kuvat nähtyään, että murtuma on hyvin paha ja kesän alussa asento oli jo romahtanut ja luut vääntyneet aivan väärään asentoon. Käsi olisi siis ehdottomasti leikattava.

Syyskuun alussa käsi viimein leikattiin ja nyt siellä on metallia vaikka muille jakaa! Leikkaus sujui hyvin ja kokemus yksityisestä sairaaalasta oli kaikin puolin hyvä. Toipuminen on lähtenyt nyt hyvin käyntiin, mutta mitään varmuutta tulevaisuudesta ei vielä ole. Kivut ovat läsnä yhä jatkuvasti ja käden toimintakyky on yhä heikko. Vuoden päästä vasta nähdään, millainen siitä lopulta tulee.

Ranteessa on nyt levyjä, sauva ja ruuveja

 Mitä tästä opimme?

Jos olisin oikein fiksu, niin ehken enää ikinä uskaltautuisi ulkomaille. Tai ainakaan yksin lasten kanssa. Tai ainakaan hotelliin, jossa on amme. En kuitenkaan taida olla ihan niin fiksu, sillä ei tästäkään mitään kammoa matkailua kohtaan jäänyt, edes yksin kahden erityislapsen kanssa. Nämä kuitenkin opin ja painan mieleeni:

- tästä lähin kerron lapsille, missä passit ja vakuutustodistus on. Matkavakuutus minulla kuuluukin ammattiliiton etuihin, mutta muutoinkaan en ilman matkavakuutusta reissaisi mihinkään

-  tutustun edes yhteen suomalaiseen kanssamatkaajaan, jolta voi hädän tullen pyytää apua

- jos matkalla sattuu jotain, mikä vaatii hoitoa myös Suomeen päästyä, menen lentokentältä samantien Helsingin yksityisen lääkäriaseman päivystykseen

- jos jostain syystä en pääse heti yksityiselle vastaanotolle, niin hakeudun sellaiselle heti, jos epäilen, etten saa kunnallisella puolella tarvitsemaani hoitoa

- minulla on kaksi erittäin reipasta ja rohkeaa tyttöä, jotka erityisvaikeuksistaan huolimatta selviävät tilanteesta kuin tilanteesta

- lentokentällä on mahdollista saada pyörätuolilla kyyti koneeseen, jos vointi ei salli kävelyä

Kaikesta oppii. Niin myös siitä, että viimeisenä lomailtana lentää ammeesta noustessa komealla ilmalennolla laattalattialle ja murtaa kätensä moneen osaan!