Kevättä odotellessa

Ulkona on ollut aikamoista sään vaihtelua viime aikoina. Ensin oli sellaiset paukkupakkaset, että posket paleltui viimassa, ja sen jälkeen onkin saatu kuivatella lasten likomärkiä toppavaatteita ulkoilujen jälkeen. Nyt on jälleen luvassa pakkasta, saa nähdä, minkä verran. Näyttää siltä, ettei luontokaan tiedä, pitäisikö jo alkaa valmistautua kevääseen vai ei. Ei ihme siis, etten minäkään! :) Joulunpunaisen jälkeen on harmaakin saanut täältä pikku hiljaa vähentyä, ja pastellit ovat alkaneet vallata kotia yhä enenevissä määrin. Selkeästi nyt kaipaan hiukan hempeitä väripilkkuja ympärilleni.





Eilen sain ihanan kimpun lempikukkiani, tulppaaneja. Nämä keltaiset kaunottaret tuovat kyllä viimeistään kevätmieltä kotiin!




Vaikkei ulkona ole kukkaloistoa nyt näkyvillä, niin taivas sen sijaan on tarjonnut upeaa loistetta monena aamuna ja iltana. Tässä ensin aamun väriloisto, 


joka jatkui seuraavan illan väriloistoon. Voisin kuvata tuota meidän järvinäkymää päivittäin, niin kaunis ja rauhoittava se mielestäni on. Vaikka jouduimmekin luopumaan omasta kodistamme, niin olemme tänne nyt kotiutuneet niin, että emme täältä enää mihinkään muuttaisi. Onneksi elämä kantaa.


Oikein mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille!