Mikä onkaan vuoden 2018 uusmaalainen kylä - ja onko se vierailun arvoinen paikka?

Onnelin ja Annelin jalanjäljiltä matkamme suuntasi hiukan pohjoisempaan, Ruotsinpyhtäälle eli ruotsiksi Strömforsiin. Sieltä löysimme iki-ihanan Strömforsin ruukin. Ruukkialueen juuret yltää 1600-luvulle asti, ja se onkin yksin maamme parhaiten säilyneistä ruukkiyhdyskunnista. Tänä vuonna 2018 Strömfors sai Vuoden uusmaalainen kylä 2018 -arvonimen, eikä syyttä. Strömforsin mahtava ruukkiyhdyskunta on huolella ylläpidetty, ja se tarjoaa elämyksellisen aikamatkan menneeseen.

Aurinkoisen kesäpäivän voi viettää vaikkapa Strömforsin ruukkialueella
Alueella on upeita vanhoja punavalkoisia rakennuksia, jotka vievät kävijät menneeseen

Strömforsin ruukkialueella on monia erilaisia historiallisia rakennuksia, joissa järjestetään historiallisia hetkiä kävijöille mm. vasarapajan tuotantonäytösten kautta. Alueella järjestetään myös teemallisia opastuskierroksia, joille emme tällä kertaa osallistuneet, mutta jotka ovat varmasti tosi mielenkiintoisia.

Ruukkialueella on lisäksi kesäteatteri, ja sieltä voi myös vuokrata esimerkiksi kanootteja ja kajakkeja. 

Ruukkialueella saisi otettua todella tunnelmallisia hääkuviakin

 

Kaksoset saivat yhteiseksi 10-vuotis lahjaksi Pullip-nuken, joka on ns.keräilynukke, jota kuvaillaan eri asennoissa eri ympäristöissä. Nukke oli mukanamme tällä kesäisellä päivän matkallamme, ja siitä tytöt saivatkin otettua aivan ihania kuvia  ruukkialueen idyllisessä ympäristössä. Tämä oli kyllä todella ihana paikka vierailla, ja tytötkin tykkäsivät siitä kovasti. Jos siis aiotte matkata viime postauksessani esittelemääni Loviisaan, niin sieltä ei ole kuin 20 minuutin ajomatka Ruotsinpyhtäälle. Kylläpä meiltä täällä Suomessa löytyykin todella ainutlaatuisia matkailukohteita, ihan läheltäkin!