Miten jaksat aina sisustaa?

Minulta usein kysytään, miten ihmeessä jaksat aina sisustaa? Ikään kuin sisustaminen olisi jonkinlainen suuria voimanponnisteluja vaativa asia. Toki se joillekin varmasti onkin, mutta minulle sisustaminen on toimintaterapiaa. Huomaan usein näperteleväni pientä asetelmaa lipaston päälle samalla, kun pyykkivuori notkuu kodinhoitonurkkauksen pöydällä. Ehkä vielä joskus olen toipunut masennuksestani (kyllä, sairastan masennusta) niin hyvin, että pystyn hoitamaan kaikki kotityöt ajallaan ja yhtä tomerasti kuin ennen - ja vasta sen jälkeen sisustan. Siihen asti annan itselleni kuitenkin luvan ottaa iloa sieltä, mistä sitä saan, ja se on tällä hetkellä sisustaminen. Asetelman teon jälkeen saattaakin olla enemmän voimia käydä pyykkipinon kimppuun.

Olen myös ymmärtänyt, että olen harrastanut sisustamista lapsesta saakka. Rakastin vaihtaa huoneeni järjestystä vähintään kerran kuussa, ja joutuipa veljenikin useammankin kerran vaihtamaan huoneensa päittäin kanssani, kun sisustusinspiraatio iski! Huoneeni seinät kokivat myös monta maalauskertaa, ja sama into jatkui heti, kun puolisoni kanssa ostimme ensimmäisen yhteisen kotimme.

Entä miten jaksan jatkuvasti siivota kotiamme niin siistiksi kuvauskuntoon? Kerron teille salaisuuden, en useimmiten jaksakaan. Sisustuskuvissa on hyvin pitkälti kyse tiukasta rajaamisesta. Kaikki sotkut joko siirretään kuvattavalta alueelta pois tai rajataan muutoin kuvan ulkopuolelle. Juuri tästä syystä monissa blogeissa vilahteleekin paljon enemmän kuvia pienistä, tarkasti rajatuista yksityiskohdista kuin kokonaisen huoneen esitteleviä kuvia. Ja sallittakoon se kaikille meille, jotka eivät jaksa pitää kotiaan tiptop-kunnossa kaiken aikaa, mutta jotka silti nauttivat kauniista ykstiyiskohdista.

Sillä juuri kauniit kuvat - vaikka se onkin aina katsojan silmissä - on se a ja o, joka sisustusblogeja kannattelee. Minä nautin kauniista yksityiskohdista, ja haluan jakaa niitä lukijoillenikin. En usko, että kovin moni saisi iloa pyykkikasojen katselusta tai katsomalla kuvia sotkuisesta keittiönpöydästä aamiaisen jälkeen. Uskon, että niin sisustuslehtien kuin blogienkin sisustusjuttujen sielu ja sydän on kauniissa kuvissa ja ennen kaikkea tunnelman välittämisessä lukijoille. Kuvia katsellessa voi hetkeksi hypätä arjen huolista ja tiskivuorten keskeltä tunnelmoimaan ja ideoimaan uusia ideoita omaan kotiinsa.

Viime aikoina olen yhä selvemmin ymmärtänyt, että sisustustyylin ei tarvitse jäädä paikoilleen. Kerran niin kauniit lipastot eivät välttämättä enää kymmenen vuoden jälkeen miellytäkään. Ja se ei haittaa. Onhan se niin, että nainen saa aina muuttaa mieltään! Ja miksi kodin tyylin pitäisi pysyä vuosikymmenet samanlaisena, kun oma pukeutumis- ja hiustyylikin muuttuu ajan myötä? Itse olen viime vuodet muuttanut sisustustamme niin, että kun olen myynyt vanhoja huonekalujamme pois, olen samalla summalla ostanut uutta tai kenties vanhempaakin tilalle. Näin ei rahaa kulu, mutta saan silti tyyliä vaihdettua mieleni mukaan!

Niin, että minun mielenikö, eikö miehelläni ole mitään sananvaltaa kotimme sisustamisessa? On toki. Tämä koti on meidän yhteinen, ja kaikkein tärkeintä minulle toki on, että niin mieheni, lapsemme kuin minäkin täällä viihdyn. Niinpä aina kysyn mieheni mielipidettä uusia ideoita saatuani, mutta tähän asti mieheni ei niitä juurikaan ole tyrmännyt. Onneksi makumme ovat suht samanlaiset, ja toisaalta mieheni tietää, kuinka tärkeää sisustaminen minulle on. Lapsemme ovat myös aina innoissaan, kun olen tehnyt muutoksia kotonamme, joten kyllä tämä taitaa olla kaikille mieluinen koti. Kaikkein ihanin kohteliaisuus tulikin esikoisemme suusta, kun kävimme tässä asunnossa ensimmäistä kertaa:"Ei tämä vielä kodilta tunnu, mutta kunhan äiti tän sisustaa, niin ihan hyvä tästä tulee". Se riittää, ihan hyvä.

Sisustusintoa kaikille!