Romanttinen viikonloppu Kouvolassa

Juuri kun sitä kaikkein kipeimmin tarvitsimme, pääsimme mieheni kanssa viettämään ihanan kahdenkeskisen viikonlopun Kouvolaan. Olen asunut Lappeenrannassa jo pian 20 vuotta, mutta olen kotoisin Myllykoskelta, joka kuuluu nykyisin Kouvolan kaupunkiin. Olikin ihana päästä kotikonnuille viettämään romanttista viikonloppua. Saimme majoittua Original Sokos Hotel Vaakunassa, joka on viehättävä hotelli aivan kaupungin keskustassa. Meille oli varattuna upea Superiorx Queen- huone, jossa oli aivan ihana 160cm leveä parivuode, jossa nukuin paremmin kuin vuosiin! Huoneen varusteluihin kuului myös mm. vedenkeitin, minibaari ja se kaikkein ihanin asia: huonekohtainen sauna! Kylläpä tuntui oikealta luksukselta mennä päivän päätteeksi löylyihin omaan rauhalliseen saunaan.

Palvelu Kouvolan Vaakunassa oli todella ystävällistä ja avuliasta. Satuimme Kouvolaan juuri sinä perjantaina, kun kaupungissa järjestettiin Taiteiden Yö. Tänä vuonna Kouvolan Taiteiden Yössä vetonaulana oli Tarja Turunen, joka keikkailee hyvin harvoin Suomessa. Ei siis ihme, että kävelykatu oli täynnä ihmisiä, ja ravintoloissa oli vapaista pöydistä pulaa. Meillekin meinasi käydä niin, että emme meinanneet saada pöytää hotelli Vaakunan Fransmanni-ravintolasta. Olimme juuri menossa hissiin, kun tarjoilija juoksi peräämme kertoen yhden pöydän vapautuneen juuri! Siinä vasta palvelua! 

Aamiaiselle mentäessä aamuvuorossa olleet keittiön työntekijät olivat kirjoittaneet joka aamu uusia mietelauseita muistitaululle. Muutoinkin hotellista löytyi paljon kivoja tekstejä ja lausahduksia. Varmasti kaikkien lasten mieleen on hisseistä löytynyt Onni Oravan sääntö:"Lasten ollessa hississä, aikuiset eivät saa painaa hissin nappia!" Ainakin meidän lapset olisivat tuosta säännöstä innoissaan!

Tällä kerralla emme käyneet Kouvolan lähellä Valkealassa  Repoveden kansallispuistossa vaeltamassa, mutta kuten hissien ovien upeat kuvat näyttivät, on sinnekin ehdottomasti mentävä pian. Kenties ruskaretki koko perheen kera Repovedelle ja sen jälkeen Original Sokos Hotel Vaakunaan nukkumaan, tulee ohjelmaamme vielä syksyn aikana. Nyt kuitenkin meille riitti vain Taiteiden yössä sekä

Kaunisnurmen ihanassa museokorttelissa kiertely. Tuolla alueella on 1900-luvun puutaloja, joita aikoinaan asuttivat rautatieläiset perheineen, onhan Kouvola rautateiden risteyskaupunki. Nykyisin museokorttelissa on erilaisia käsityöläisten puoteja ja museoita, ja tunnelma vanhassa puutalomiljöössä on aivan ihastuttava.

Lauantaina kävimme myös Ramin Konditoriassa maistelemassa herkullisia kakkuja. Tuo kolmannen polven perheyritys on laajentanut Mikkelistä Kouvolaan, ja heidän kakut veivät kyllä kielen mennessään!

Sisustajan viikonloppuun kuuluu tietysti myös sisustusostoksia, mutta niistä kerron seuraavassa postauksessani. Vielä kerran suuri kiitos Original Sokos Hotel Vaakunalle aivan mahtavasta luksusviikonlopusta!