Tuunataanpa taas

Niin kuin jo aiemmin kerroin, meidän toisen pikkutyttösen terveydestä on taas kova huoli, joten ajatukset menee jatkuvasti murehtimisen puolelle. Koska murehtimalla ei asiat kuitenkaan parane, on pakko keskittyä johonkin muuhun. Minulle se pakopaikka on ollut jo vuosikausia sisustaminen, ja niin se on nytkin. Siksipä täällä onkin käynnissä nyt monenmoista muutosprojektia, joista ensimmäisenä toteutunut oli olohuoneen pöydän tuunaus! Tämä wanha pöytähän oli aiemmin täysin valkoinen. Rakas mieheni hioi pöytälevyn ensiksi puunväriseksi,


jonka jälkeen vahasin sen Jeanne d'Arc Livingin tummanruskealla vahalla, ja lopputuloksesta tuli minusta todella kaunis. Pöytä on niin vanha, että sen levyt ovat vääntyneet, mutta se tekee siitä minusta vain entistä viehättävämmän. Jdl:n vaha oli minulle täysin uusi tuttavuus, mutta niin helppoa sen käyttö oli, että seuraavaksi aion käydä ruokapöydän kimppuun! Vaha oli helppo levittää siveltimellä ilman, että siihen jäi siveltimen jälkiä. Jo puolen tunnin päästä vahan voi liinalla pyyhkiä kiiltäväksi.


Eilen oli aivan ihana hellepäivä, mutta tänään on satanut ja tuullut ihan syksyn lailla. Eipä se haittaa, nyt on hyvä syy poltella jo kynttilöitä! Tässä jo alkaakin odotella syksyn iltoja, jolloin voi käpertyä viltin alle kuuman teekupin kera katselemaan liekkien lepatusta.




Sain rakkaalta ystävältäni tämän harmaan Riviera Maisonin kynttilän, jolle ostin tänään parin. Ne sopivat minusta kauniisti noihin kynttilänjalkoihin. Niitä en tosin raaski polttaa.


Joko sinä olet poltellut kynttilöitä?