Valo pimeässä

Blogini sivupalkissa on linkki kirjoittamaani kirjaan Kyllä minä sinua rakastan, ja olen muutoinkin hiukan raottanut elämäämme täällä bloginkin puolella. Ei varmasti ole monelle enää yllätys kuulla, että meillä on neljä lasta, joista kaksi lasta on erityislasta ja yksi lapsistamme on sairastanut vaikean masennuksen. Tuo vaikea taival, jonka sain äitinä kulkea toisen kaksosistamme asuessa sairaalassa yli vuoden syntymänsä jälkeen, vei minutkin lopulta kuilun partaalle. Sairastuin syvään masennukseen ja sitä sairastan edelleen. Bloggaaminen, sisustaminen ja valokuvaus on minulle henkireikiä. Tuntuu ihan järjenvastaiselta, että minulla ei saata olla voimia pestä pyykkiä, mutta sen sijaan jaksan asetella kauniita tavaroita lipaston päälle uuteen järjestykseen. Tai en jaksa keskittyä lehden lukuun, mutta jaksan kirjoittaa blogipostauksen. Masennus ei olekaan aina järjellä käsitettävä, mutta sen kanssa on elettävä. Onneksi minulla on tämä blogi, onneksi minulla on valokuvaaminen, onneksi saan sisustaa kotiamme. Ne ovat minulle usein valoja pimeässä.




Ihan fyysiseen pimeyteen olen nyt viimeviikkoina hakenut valoa kynttilöistä ja lyhdyistä. Rakastan kovasti syksyn pimeneviä iltoja, jolloin saa sytyttää kynttilöitä! Eilen laitoin jo ensimmäiset pimeän ajan valotkin terassillemme. Niin, juuri ne, joita monet kutsuvat jouluvaloiksi. Minulle ne ei ole jouluvaloja, vaan pimeän ajan valoja, jotka syyskuussa sytytetään puoli kahdeksalta illalla, ja pikku hiljaa ajastinta on käännettävä aikaisemmaksi ja aikaisemmaksi. Milloin te laitatte ulos kausivaloja?



Tällaisia syvällisempiä juttuja tällä kertaa! Seuraava postaus on taas kevyempi, sen lupaan! 
Oikein rauhallista sunnuntai-illan jatkoa kaikille!