6 päivää ruskaa: päivä 1

Lapin kesä. Se oli mun suosikkibiisi lapsena. Olin niin rakastunut siihen, että kun Vesa-Matti Loiri ja Puppe tulivat esiintymään Kotkan konserttitaloon, mummo vei minut sinne. Olin taatusti ainoa alle kouluikäinen. Ja oman tulkintani mukaan varmaan ainoa alle eläkeikäinen paikalla. Tosin lapsena kaikki yli 25-vuotiaat näyttävät käytännössä vanhuksilta.

Mummoa ja ukkia saan kiittää myös rakkaudesta Lappiin. On ihanaa, että minulla oli sellaiset isovanhemmat, jotka ottivat mukaan reissuun ja joiden mukana sai käydä jännissä paikoissa. Reissata Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosia ristiin rastiin. Jälkikäteen sitä miettii, miten he edes uskalsivat reissata, kun kumpikaan ei puhunut muita kieliä, kuin savonmurretta sekoittuneena kyminmurteeseen. Vaan niin vaan sen ukinkin onnistui jotenkin hankkia kuumemittari ja särkylääkettä, kun minä sairastuin yhdellä reissulla Norjassa.

No niin, minua ei siis tarvinut paljon houkutella, kun tarjoutui tilaisuus reissata Lappiin. Tällä kertaa työkavereiden matkassa. Teimme samanlaisen reissun pari vuotta sitten. Kaksi vuotta on riittävä aika palautua edellisestä ja ajan kullata muistot? Tällä kertaa saimme mukaan lisävahvistuksena Esan, jonka minä tunsin aiemmin siitä, että hän oli omalla rippileirilläni kesäkanttorina. Lähtöä edeltävänä päivänä katselin Esan Facebookiin postaamaa kuvaa, jossa oli karhunkello ja avaruushuopa ja mietin, olinko ehkä varustautunut ihan oikeilla varusteilla, minulta kun mokomat puuttuivat... :D

Lauantaina sitten päästiin matkaan. Olipa ihanaa lentää sinivalkoisin siivin, kun kaikki sujui ja lennot lähtivät ajallaan ja matkatavarat tulivat perille. Takaraivossa jyskyttivät nimittäin vielä edellisen Air Berlin-lennon kauhukuvat...

#teampallopäät, me ei Marin kanssa onnistuta kuvissa. Ei ainakaan samaan aikaan! :D

Ivalon lentokentällä odotti paljon aurinkoisempi taivas, kuin sateisessa etelässä ja sen parkkipaikalla minibussi, jolla lähdimme suuntaamaan kohti Inaria.

Näkyikö meillä näin sinistä taivasta koko kesässä? Ihana ilma seikkailulle!

Ensimmäisenä suunnattiin ruokakauppaan. Muut ostivat yhteiset ruoat, mutta kasviskarpille ei herunut sympatiaa, joten minä ostin omat eväät. Ivalon S-Marketista olisin löytänyt itselleni ihan täydellisen tuliaisen. Mutta en uskonut saavani sitä ehjänä Kotkaan, joten luovuin ostoaikeistani. Puolasta olen aiemmin yrittänyt tuoda ihanaa kukkaruukkua ja se oli sirpaleina Helsinki-Vantaalle päästessä...

Note-to-self: Make this at home!

Sitten käväistiin morjestamassa Seppoa, joka omistaa mökin, jossa yövyimme. Sepon pihasta nappasin nämä kuvat.

Sitten ajeltiin eteenpäin Angelin kylään, joka tarkoittaa noin viittä taloa melko etäällä toisistaan, ja saavuttiin mökille. Jos sitä nyt mökiksi voi kutsua. Joku taisi käyttää sana huvila? Jotain siltä väliltä ehkä???

Päivät noudattivat aika lailla kaikki samaa kaavaa: aamupäivällä retkeiltiin, mökille palattua tehtiin ja syötiin ruokaa, saunottiin ja juotiin skumppaa naisten kesken (ja minä kun olin ajatellut pysyä ruokavaliossani), pelattiin Unoa tai "kuka olen"-peliä, kunnes tipahdettiin. Mulla joka iltaan kuului myös hetki omaa rauhaa luonnossa. Nautin maisemasta ja hiljaisuudesta, haistelin puhdasta ilmaa ja kuuntelin kosken kohinaa tai lintujen ääniä, silloin kun niitä kuului. Ja otin valokuvia, daa!

Tuohon jokimaisemaan ei kyllä koskaan kyllästy... no paitsi ehkä talvella? Matkanjohtajamme Kalle, joka on paitsi työkaverini myös setäni, oli jälleen onnistunut järjestämään meille väriensä puolesta syksyn upeimman viikon!

Kalle kertoi, että oli ollut suuri auringonpurkaus ja yöllä voisi ehkä näkyä revontulia. Minä valvoin ensimmäisenä iltana niin pitkään kuin suinkin jaksoin toivomassa, että pilvipeite väistyisi ja näkisin revontulien tanssivan taivaalla. Taisin aiemmin sanoa, että mun bucket listilläni ei ole montaa asiaa, mutta revontulien näkeminen on yksi.

MUN BUCKET LIST:

  • Pääse helikopterin kyytiin (ei Mediheli tai mikään katastrofiliitännäinen juttu)
  • Pääse ilmalaivan kyytiin (yeah, that's likely!)
  • Näe revontulet
  • Tule mummoksi (siis ei sillä tavalla mummoksi, että nuoret sanovat: "Toi vitun mummo ei tajua mistään mitään", vaan isoäidiksi)

Valvoin siis yksin pimeässä ja lämmittelin välillä kodassa. Mutta pilvipeite oli ja pysyi. Toisen kerran sitten. Näkyihän värien tanssia maassa ja puissa kuitenkin.

Tuli ilta ja tuli aamu. Näin meni ensimmäinen päivä. (1.Moos.1:5b)

xoxo,

minä

PS. Vertailukuvia kahden vuoden takaa täällä...