6 päivää ruskaa: päivä 5

Tällä reissulla ei pitänyt mennä Norjaan. Mutta kun me naiset haluttiiiiiiin.... niin eihän Kallen auttanut muu, kuin viedä meidät sinne! Minä rakastan Norjaa. Vuoret kohoavat paljon korkeammelle heti rajan takana ja jäämeren rannat kaikessa karuudessaan ovat jotain uskomattoman kaunista... Tiellä seilaa päämäärättömän näköisiä lampaita. Lapsena kesälomareissuilla jännintä olivat tunnelit, joita meillä päin ei silloin vielä ollut, ja paikat joissa oli kesälläkin lunta. Niin että mummo ja ukki pysäyttivät auton ja minä ja pikkuveli saimme työntää paljaat varpaat lumeen.

Retkiaamun sää oli taas harmaa ja kostea. Ennen lähtöä napsin tapani mukaan kuvia mökin pihapiiristä.

Käytännössähän olimme koko ajan katse-etäisyydellä Norjaan, sillä ymmärtääkseni kaikki tuo joen toisella puolella oleva kuuluu Norjaan...
Mökki
Tuon poroaidan ali katosin joka ilta hetkeksi yksinäisyyteen

Ja sitten lähdettiin!

Tässä ollaan jo Norjan puolella...

Kalle-setä oli kiltti ja pysäytti auton pienen valokuvaussession ajaksi, kun jossain horisontissa pilkahteli aurinko.

Lopulta päästiin Trollholmsundiin. Tämä oli kolmas kerta, kun käyn siellä. Ekaa kertaa osuimme ystäväni Hessun kanssa vahingossa paikalle ja tällä porukalla käytiin siellä silloin pari vuotta sitten, kun oltiin viimeksi Inarissa.

 

Olettekos te kuulleet legendan Trollhomsundin peikoista? Se on kuin Lord of the Ringsistä konsanaan... Peikot olivat kiikuttamassa kulta-aarretta salmen poikki, kun auringonnousu yllätti ne, ja peikot jähmettyvät auringossa kiveksi. Niin nuo peikko-raukat siis muuttuivat kiveksi ja meri ja tuuli pieksevät niitä nyt Trollholmsundissa niin, että ne pikkuhiljaa hajoavat kappaleiksi.

Siellä ne dolomiittipeikot seisovat...

Siellä peikkojen keskellä me söimme eväitämme. Miten mulla on noin huonosti istuvat housut? Hyi!

Mulla oli ihan överi munakas eväänä
Ja hei, menisinkö mihinkään ilman ystävääni Maxia?

Eväiden jälkeen haahuilimme rannalla meren aarteita etsien. Minä keräsin eväsrasiaan merisiilejä ja simpukoita. Kalle tarjosi mulle jotakin kuollutta äyriäistä, jonka esitteli raadonsyöjäksi. Kuulemma kun merestä nostetaan vainajia, niiden suusta saatta ryömiä sellainen. En ottanut tarjottua otusta vastaan. Viime reissulta raahasin kotiin isoja ravunkuoria ja saksia. Nyt tarjolla olevat kuoret olivat eltaantuneen värisiä, joten annoin niiden olla.

Seuruetta jatkuvasti naurattaa, kun minä kasvissyöjänä keräilen raatoja koristeeksi. Minä en halua olla syypää eläinten kuolemaan mutta jos ne ovat kuolleet luonnollisen kuoleman, ei minulla ole moraalista ongelmaa tehdä niistä osa sisustusta!

Mari testaa rantaan ajautunutta meduusaa

Trollholmsundin parkkiksella sain vihdoin ikuistettua kameralle tupasvillaa, jota olin koko viikon ihaillut teiden varsilla.

Koska oltiin Norjassa, niin tottakai tiellä oli lampaita!

Mitä mun raatojenkeräily"harrastukseeni" tulee, mökin pihassa odotti mun kaksi vuotta sitten ojasta löytämä poron kallo, jota olin yrittänyt tiskata fairylla ja CIF creamilla, mutta joka siitä huolimatta oli haissut niin pahalle, että matkaseurue käski minun hankkiutua eroon siitä. Olisikohan haju jo lähtenyt...?

Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni viides päivä.  (1.Moos.1:23)

xoxo,

minä