Bloggaaminen on ihan paras harrastus

Sanoinko, että bloggaaminen on vaarallinen harrastus? Tarkoitin tietysti, että ihan paras harrastus! Ainakin, kun bloggaa Starboxissa. Tykkään tästä yhteisöllisyydestä. Siitä, miten tutustuu uusiin saman henkisiin ihmisiin. Miten kukaan ei tuhahda, kun otat valokuvaa ruokalautasestasi. Tykkään siitä, miten Starbox järjestää meille hauskaa puuhaa. Blogin puitteissahan olen muun muassa päässyt Tertin kartanoon (siitä täällä, täällä ja täällä), Playersiin viettämään ihan mahtavaa iltaa ja nyt... no lukekaa eteenpäin, niin saatte tietää!

Meillä oli siis viime viikon perjantaina bloggaajatapaaminen Kotkassa ja Haminassa, eli mulla oli kotikenttäetu. Ohjelmaan kuuluvaa koskenlaskua olen jo käynyt kokeilemassakin seurakunnan isosten kanssa joskus aikoinaan. Ja luulin, että olin käynyt päivän ensimmäisessä kohteessakin: Aholafarmilla. Mutta se paikka, jossa me työporukan kanssa käytiin onkin Aholan lomalaidun, se on siellä Kymijoen rannalla, ihan koskenlaskupaikan lähellä. Mutta nyt siis pääsinkin ihan uuteen kohteeseen, Haminaan.

Aholafarm on monipuolinen tila, yhteistyökumppaneiden kautta siellä pääsee tutustumaan kaikkeen rallikyydityksistä hevosiin. Meille oli kuitenkin varattuna ladossa ruokailua. Ja ai että oli hyvää! 

Kaikki ruoka on paikallista, ellei jopa itse poimittua. Juustot ja kananmunat haetaan lähitiloilta ja lihat paikallisilta teurastamoilta. Marjat poimitaan itse, samoin kuin pihan yrtit - niin kuin nokkonen tai horsma. Salaatissakin oli kaikenlaisia pihakasveja. Ja ei kuulkaa ollut hullumpaa! Aholafarmilla järjestetään kesällä pihayrttikurssikin, jolle saattaisin osallistua, ellen pelkäisi kuollakseni nokkosia. Mulla on nimittäin niistä päiväkotiaikainen trauma. Olin ehkä nelivuotias, kun minut laitettiin päiväkotiin. Päiväkodin pihassa oli iso liukumäki. Minä halusin tietysti laskea sitä. Mutta eskarilaiset olivat eri mieltä. Se oli kuulemma eskarilaisille, pienillä ei olisi sinne asiaa. Minä olen aina ollut omapäinen ja päätin, että minuahan ei komennella, minä menisin liukumäkeen. Tästä seurasi se, että eskarilaisporukasta yksi vihtoi minua nokkosnipulla parin muun pitäessä minua paikallani. Vapaaehtoisesti en mene nokkosia lähellekään, voin vieläkin muistaa sen pistelyn. Jälkikäteen ajateltuna, missä hemmetissä kaikki tarhantädit olivat? Se oli muutenkin ihan kamala tarha, onneksi pääsin pian parempaan... mutta se nokkosista, eksyin aiheesta...

Nuo juurekset olivat niin hyviä, ai että! Oli pakko santsata, vaikka maha oli jo ihan täynnä. Ja minä, joka en ikinä koskaan juo mehua, tein sen nyt, koska tarjolla oli itse tehtyä herukkamehua.

Tuossa yllä olevassa kuvassa farmin emäntä Tuula esittelee meille farmia ja ruokaa. Kuvan on napannut Olennaisuuksia-blogin Milka. Oli pakko lainata se käyttöön, koska se on niin hyvä kuva minusta, kun rypyt on sumennettu. Saatan olla kaunis sumennuksen alla... :D

Ruoan jälkeen saimme nokipannukahvit kodalla ja sen jälkeen pääsimme tutustumaan metsäkirkkoon, pappina pakko innostua!

Kerran olen päässyt vihkimään paikassa, jossa taivas oli kattona. Ja se oli kyllä mahtavaa. Tietysti luonnonkirkko on vähän riskialtis, Suomen säästä kun ei koskaan tiedä... Tuoltahan sitä olisi sitten löytynyt kirkko ja juhlapaikkakin samoista puitteista. Nyt olisi ollut pappikin paikalla ja ruoka valmiina, vihkipari vain puuttui.

Uusista kokemuksista puheen ollen. En ole koskaan ennen nähnyt vaskitsaa. Paitsi ala-asteen bilsankirjassa. Tunnistin sen kuitenkin heti vaskitsaksi, tuoksi jalattomaksi liskokummajaiseksi, siitä, että se ei ollut kyy eikä rantakäärme. Kuva hämää, todellisuudessa vaskitsa ei ollut juuri suurta kastematoa suurempi.

Joku sanoi, että vaskitsan olisi vaikea päästä pois tieltä ja se pitäisi oikeastaan pelastaa tien laitaan, ettei tuo harvinainen raukka jäisi auton alle. Sitä alettiin jo hätistää pois tieltä, kunnes joku toinen totesi, että eihän täällä kyllä kulje autojakaan. Annoimme vaskitsan olla ja jatkoimme matkaa. Heti kohta kuului selän takaa moottorin jyrinää... Se siitä vaskitsasta?

Pävän luontobongauksen jälkeen oli aika siirtyä kotikotkaan, Hurukselaan Kymijoen rannalle. Siellä meitä odotteli tuttu mies, Orimuksen Sauli, kätyreineen. Edelinen koskenlaskuporukka oli vielä laskemassa ja kateellisena katselin heille lämpenevää paljua ja tynnyrisaunaa.

Värit ovat kyllä näin keväällä Suomen luonnossa kohdillaan ja sattui älyttömän kaunis päiväkin. Pilvet olivat minusta aivan erityisen kauniita!

Tällaisena ADHD-hyrränä minulla oli pakottava tarve kiivetä lintutorniin. Onneksi sain rikoskumppanin...

Skaba: Tunnistatko bloggaajat tältä etäisyydeltä?

Ja taas oli kahvin aika. Tällä kertaa saatiin kuksia (tirsk...). (Vai käyttääkö kukaan enää edes termiä 'kuksia' panemisesta? Menee hyvä vitsi hukkaan...)

Minä ihailin Nuuskamuikkusen reppua mökin seinässä. Ja miljöötä muutenkin. Rakennukset olivat ihanan kelottuneen näköisiä ja aidat oli tehty heinäseipäistä. Juuri sellaista kauneutta, jonka keskellä viihdyn...

Kauneudesta puheen ollen...

#selfie #duckface

Pakko julkaista tuo kuva, kun näytän ihan 15-vuotiaalta. Semihyvä suoritus 36-vuotiaalla naamalla! Näissä inhokkiväreissäni, oranssissa ja keltaisessa, on helppo näyttää seksikkäältä...

Katalogin Katariina muuten nappasi nuo posetuskuvat mun kännykällä, niin sain heti päivitettyä someen, mitä olen puuhailemassa.

Puimme siis turvavarusteet päälle ja meidät jaettiin kahteen ryhmään. Minua ensin vähän harmitti, että jouduin pienempään veneeseen, mutta meillä oli mahtava tiimi, ihana Jonne meitä ohjaamassa ja kun selvisi, että pieni vene itseasiassa pomppii paremmin tyrskyissä, olin onnellinen, että päädyin juuri siihen veneeseen.

Ihan kiva, että saatiin saappaat... Täällä on vähän vettä!

Reissulla tuli todettua, että melkoista välineurheilua tämä bloggaaminen. Katariinalla ja Milkalla ja monella muulla on kaikki hienot objektiivinsa, Jennillä GoPro ja Ellalla sellainen hulppea kopteri, joka pörräsi joen yllä. Mulla tää mun kännykkä. Saatoin tuntea pientä alemmuudentunnetta... Enpä hoksannut, että GoPron olisin voinut lainata isännältä, sehän hankki sellaisen alamäkipyöräilyä varten! Olen superkateellinen niille, jotka saivat kuvaa itse koskenlaskusta. Vaikka mun S7 on legendan mukaan vedenkestävä, niin kättä ei jäänyt kuvaamiselle, kun koskissa piti meloa villisti. Tiedä, mitä hyötyä siitä sitten oli, kun vene nousi niin korkealle, että mela ei edes ulottunut veteen, vaan kauhoin ilmaa.

Se on aivan hullu tunne, kun tuntuu, että peppu irtoaa penkistä ja vene heittelee minne sattuu, eikä sillä melalla saa kosketusta aaltoon. Harmi, että se on niin pian ohi! Jonne ohjasi meidät kaikista suurimpiin tyrskyihin ja minä olin ihan pähkinöinä. Olisin ollut ihan heti valmis lähtemään uudestaan!

Minibussilla takaisin lähtöpaikalle

Sen verran sai meloakin, että tuohan kävi liikunnasta. Eli taas pystyi syömään, kun oli polttanut kaloreita! :D

Ruokamökki se vasta olikin söpösti sisustettu ja Sauli oli loihtinut meille herkullista ruokaa sillä välin, kun me emme hukkuneet.

No todellakin NAM!

Ruoan ja jännittävän blogipalkintojen jaon jälkeen heitin vielä Jennin yöpymään Kärkisaareen. En ilmoittautunut yöpyjäksi, kun kuvittelin, että paikka täyttyisi ulkopaikkakuntalaisista. Mutta Jenni olikin sitten ainoa yöpyjä. Olisin varmasti puskenut sinne yöpymään ja saunomaan, jos meillä ei olisi ollut vieraita. Ja olipa kyllä kivaa nähdä isännän sisaruksiakin. Ilta venähti yöhön pleikkaria yhdessä pelaillen ja hrmuisesti nauraen. Erityisesti kirjallisuusklassikko "Princess and a pee" jäi mieleen...

Minä pääsin sitten kuitenkin Kärkisaareen kastamaan ja vihkimään heti sunnuntaina ja onpa kyllä kaunis paikka sellaiselle! Meri ympäröi huvilaa ja kimalteli kauniisti auringossa. Oli kiva katsella iloisia ja liikuttuneita ihmisiä ja kaunista luontoa - puhumattakaan Kärkisaaren kauniista sisustusyksityiskohdista. Töissä en vaan kehdannut napsia valokuvia. Jääkön Kärkisaaren esittely Jennin hommiksi.

Mahtava päivä kaiken kaikkiaan, kiitos kaikille asianosaisille!

xoxo,

minä

PS. Täältä voit tutustua Aholafarmiin ja Erämys Keisarin Kosket Oy:öön.  

PPS. Jos haluat lukea samasta tapahtumasta hyvien kuvien kanssa, lue mitä muut ovat ehtineet kirjoittaneet aiheesta

Olivatkohan siinä kaikki?