Desimitan kirous

Eli "Miksi mun keraamisista mittasarjoista aina hajoaa juuri se desin mitta? Ja miten ongelma ratkaistaan."

Olipa kerran maailman ihanin Alessin mittasarja, jonka saattoi pinota torniksi tai asetella vieriviereen hyllyn reunalle. Enää vain jälkimmäistä, koska huitaisin hihallani yhden desin mitan lattialle ja se meni tuhannen päreiksi. RIP.

Löysinpä kerran Tukholman matkalla Lagerhausista edullisia mittalusikoita. Niissä oli desin mittakin. Mutta eipä ole enää. Yritin kikkailla mittoihin jonkin ripustussysteemin ja desin lusikka lipsahti kädestäni ja hajosi kappaleiksi. RIP.

Miksi aina käy näin?

Sitten menin iki-ihanaan PP's Decoreen Karhulassa ja bongasin Design Letters-desimitan. Pidän sarjan ulkonäöstä muutenkin, mutta desimitta olisi ollut pakkohankinta joka tapauksessa.

"Mutta en minä voi ostaa keraamista desimittaa, hajotan sen kuitenkin." "No tämäpä onkin muovia", kuului vastaus. Vaikka inhoan muoviesineitä, niin kaupat tuli silti. En tykkää siitä, miten muovi vanhetessaan kellastuu ja muuttuu iljettäväksi. Nähtäväksi jää, miten hyvin tämä kestää aikaa. Mutta toisena plussapuolena sen lisäksi, että tätä on vaikea saada rikki, on se, että tämän saa pestä pesukoneessa - toisin kuin Alessin sarjan.

  

Eikö ole inhottavaa hajottaa omia tavaroitaan, kun ei edes voi kiukutella kenellekään muulle?

Aurinkoa!

xoxo,

minä