Elo-syyskuun arkea ja juhlaa

Elokuu on aina ruuhkakuukausi. Tänä vuonna meno on ollut niin hurjaa, että pää tuskin pysyy vauhdissa mukana...

Synttäriputki

Elokuussa juhlitaan ensin teinin synttäreitä ja sitten seuraavana päivänä isännän synttäreitä. Tänä vuonna juhlittiin kyllä epäjärjestyksessä. Teini vietti viikonmittaisia kaverisynttäreitä, kun me vanhukset olimme Unkarissa. Ja isännän kolmekymppisiä vähän etuaikaistettiin.

Meille on tullut tavaksi aikuisten juhlissa pelata beerpongia. Mukit kyseiseen lajiin ovat vaan kohtalaisen hintavia marketeissa. Isäntä totesi, että olisipa joku tukku, josta näitä voi ostaa. Silloin aivoihin iski muistikuva Suomen Kerta Oy:stä, jolla on ollut tapana mainostaa KTP:n futismatseissa... eikös Hovinsaarella ole tukku? Ja sieltähän niitä löytyikin. Totesin, että taaperon synttäreitä varten täytyy palata rikospaikalle, sen verran oli muumikertiksiä tarjolla...

Havin tehtaanmyymälä Kotkan Hovinsaarella

Kakuksi leivoin (taas) panssukkikakun. Vieraat eivät ehkä olleet vielä nähneet sellaista? Isännältä sain palautetta, että tykin pitäisi kyllä lähteä tornista. Juu juu, mutta kun se on painava, eikä nytkään meinannut pysyä suorassa. Potenssiongelma kakulla, ehkä se kolkytvuotissynttäreillä alkaa jo kuulua teemaan? Eiku...

Kakun pinta on tällä kertaa marsipaania, jonka värjäsin Prisman vihreällä pastavärillä. Oli kyllä viimeinen kerta, kun ostan sitä! Ensi kerralla varaudun ajoissa ja tilaan Wiltonia. Wiltonia tarvitsee tipan siinä, missä tuota Prismasta saatavaa tököttiä joutuu käyttämään puoli purkkia. Olen verrattain varma, että mönjä saa värinsä herneestä, sillä marsipaani maistui ihan herneelle. Ei se efekti, jota hain... mutta puolustusvoimat, hernekeitto - kai siinä on joku liitto?

Tämä tyttö on valmiina bailaamaan aamun asti (omissa pirskeissänihän nukahdin sohvalle)

Ihan kivat pirskeet. Ainoa vaan, että meillä on kamala sääkarma pippaloiden suhteen. Edellisvuonna teinin rippijuhlia varten kunnostettiin pihaa ihan hulluna ja edellisenä päivänä keskelle pihaa kaatui jättimäinen koivu ja juhlapäivänäkin oli karmean kylmää ja tuulista, vaikka oli heinäkuu. Nyt isännän kemut osuivat Kiira-myrskyn kanssa päällekkäin. Tässä videomatskua siitä. Eipä oltu puutarhassa loppuillasta nytkään...

Minähän siis pelkään salamoita ihan kuollakseni, mutta näköjään mutama nautittu alkoholiannos kohotti rohkeutta sen verran, että uskalsin kuvata myrskyä kuistilta...

Mulla on tapana ottaa pelit ja kilpailut vähän tosissaan, niinpä beerpongissakin syöksyttiin irtopallojen perään ihan tosissaan. Sukelsin muutaman kerran pöydän alle ryminällä. Ja seuraavana päivänä polvet näyttivät tältä. Eikä ollut kuin hopeaa turnauksesta lohdutuksena tästä...

Mitä teinin synttäreihin tulee, ostin teinille Bloomista tämän hienon kukkakimpun ja lupasin satasen shoppailurahaa Ikeaan oman solukämpän sisustamiseksi. Kävimme synttäripäivänä myös Helsingissä syömässä.

Aivan superihana kimppu kukkakauppa Bloomista

(Lisää Bloom-aiheisia juttuja täällä ja täällä)

Taaperokin kantoi kortensa kekoon ja teki kortin siskolle. Nykyään taapero osaa kirjoittaa ulkomuistista siskon nimen - ei tosin omaansa, vaikka siinä on samat kirjaimet!

 

 

Koulujen alku

Teini aloitti koulun Helsingin kuvataidelukiossa. Kävin oikein vanhempainillassakin ja opin kaikennäköistä uutta... niin kuin miten piirretään tissit.

Tämän taideluennon bongasin Torkkelin lukion vessasta. Täytyypä laittaa korvan taakse, jos vaikka piirrän tissikkäitä pelihahmoja...

Minä aloitin koulun puolitoista viikkoa myöhemmin. Siitä jo kirjoittelinkin täällä, mutta nyt voin kertoa, että koulu on alkanut tosissaan maistumaan. Nautin piirtämisestä ja taidehistorian luennoista. Meillä alkoi myös valokuvaus ja kuvankäsittely-kurssi. Toiveissa olisi, että jos vaikka tänne blogiinkin saataisiin kohta tasokkaampia kuvia... Olin kyllä pihalla kuin peipponen kameran säätöjen kanssa - joten vahvasti epäilen.

Green screen ja motion capture-settiä... juttuja joita näkee leffojen extra-levyllä. Ja hei, ne on meidän käytössä!

Arkea vai juhlaa?

Olin kaksi viikkoa kuumessa, enkä oikein jaksanut mennä mihinkään. Sitten väistyi kuume ja tilalle tulivat kurkkukipu, nuha ja yskä. Taudin kourissa on sitten pitänyt jaksaa arkea ja juhlaa.

Joululahjaksi saatujen leffalippujen viimeinen päiväys oli elokuun lopussa, joten taudista huolimatta oli mentävä leffaan, etteivät mene liput hukkaan. Samalla käytiin pitkästä aikaa kahdestaan syömässä.

En olekaan käynyt Erkan kebabissa syömässä sen jälkeen, kun siellä tehtiin remontti. Paikka on sisustettu kivasti ja annokset ovat näyttävät, isot ja hyvän makuiset. Pelkäsin, että joudun syömään taas sen iänikuisen kreikkalaisen salaatin, joka on useissa paikoissa ainoa soveltuva sapuska kasviskarpille. Mutta tarjolla oli sen lisäksi jopa kaksi muuta vaihtoehtoa: Chevre-salaatti ja Välimeren salaatti, jonka valitsin. Sillä kukapa ei rakastaisi munakoisoja ja artisokkaa? Nam! Isäntä otti jonkin sortin kanakorin.

Sitten leffaan... Dunkirk ei välttämättä olisi ollut kummankaan meidän ykkösvalinta, mutta koska liput olivat vanhentumassa ja tarjolla oli lähinnä suomeksi dubattuja piirrettyjä ja Napapiirin sankarit 3, niin vaadin, että näistä vaihtoehdoista ottaisimme sen, jossa on Tom Hardy (uuuuuhhhhh....)

Enkö miä joskus saisi ottaa meistä sellaisen herkän ja söpön kaverikuvan?

Lopulta minä olin todella tyytyväinen leffavalintaan. Isäntä ei niinkään, ei kuulemma ymmärtänyt, miksi leffa oli tehty. Dunkirk oli mulle jonkin sortin korvaorgasmi. En yleensä katso leffoja korvalla, mutta rakastin sitä, miten äänillä ja musiikilla oli luotu leffaan raastavan piinaava tunnelma. Olisin jo valmis jakamaan Sound editing-Oscarin!

Vuosipäivä

Samalla viikolla päästiin uudestaan kahdestaan syömään, kun suhteemme kerkesi kypsään viiden vuoden ikään. Nopeimman matikkapään omaavat voivat vetää omat johtopäätöksensä siitä, miten nopeasti homma on edennyt, kun taaperomme täyttää pian neljä.

Minä hankin isännälle divarista nipun Marvelin sarjakuvia. Aikuisopintorahalla (niin ihanaa kuin sitä on saadakin) ei nimittäin osteta Lamborghinejä. Tiedän, että sarjikset ovat sille mieleen... toivottavasti ei tullut samoja, kuin olen aiemmin ostanut!

Kerroin isännälle aiemmin viikolla, että olin piirtänyt sille koulussa kortin lähestyvän vuosipäivän kunniaksi (lähinnä vinkiksi, että tajuaisi itsekin hankkia vaikka kortin). Isännän kommentti kuului: "Ai että sellainen lastentarhameininki?" Voi v***u! Onneksi olin liian kipeä ja väsynyt kertoakseni isännälle, miten kiukkuiseksi tuo kommentti minut teki. Olkoonkin itse piirretty, mutta minä näin vaivaa ja kaadoin sydämeni siihen. Alkaa uudestaan kiukuttaa, kun ajattelenkin... Goosfraba! Ehkä mulle tyypillisempää olisi ollut repiä koko kortti. Kerranhan heitin isännän synttärikakun roskikseen, kun se ei suostunut ottamaan vastaan mun sille sänkyyn kiikuttamaa aamiaista. Minä menen nollasta sataan aika äkkiä ja isäntä puolestaan on usein aika mäntti. (Tässä olen ilmeisesti tullut äitiini. Isä oli nimittäin laittanut puhelimeensa soittoäänen, joka huusi: "Warning, warning, wife is calling!", kun äiti soitti hänelle. Tästä kimpaantuneena äiti repi oman sim-korttinsa, että eipä tarvi soitella sitten. Äiti taisi olla pari viikkoa ilman puhelinta silloin... Ah ja, ja Budapestin reissulta tullessa kävelin Cafe Finlandialta Pyhtäältä 25 kilometriä kotiin, kun isäntä huusi mulle, että nyt pidät turpasi kiinni loppumatkan. En minä sitten suostunut autossa istumaan, jos kerran hiljaa piti olla. Melkoista aallokkoa siis ollut tämä meidän suhde viime aikoina. Mutta sitä suurempi syy juhlia sitä, että ollaan jaksettu yhdessä?)

Myönnän, että piirsin kropan mallista. En osaa ollenkaan piirtää ihmisiä... saati supersankareita korostettuine lihaksineen. Minä olin silti kortista tosi ylpeä.

Ja muistihan se isäntäkin minua. Sain Riviera Maisonin tuikkulyhdyn. Tätä vuosipäivää varten ravintolaksi valikoitui Koti-niminen ravintola. Minulla kun on tosiaan niin haastava ruokavalio, että ravintolassa ei olisi ollut toiveita saada jälkiruokaa (paitsi ehkä juustolautanen?). Eikä harmittanut kyllä yhtään, ylitin itseni keittiössä! Meillä oli ihana salaatti, papupastaa kanttarelli-lehtikaalikastikkeella, isännälle pihvejä ja jälkiruoaksi karppisokeripavlova (sen ohjeen palaan vielä jakamaan). Nam!

Papupastassa on parempia hiilihydraatteja, kuin vehnästä tehdyssä. Mun ruokavalio kestää nämä hiilarit.
Parhautta, ohje tulossa!

Teinin muutto, kahdesti karannut kani ja koiranpentu

Syyskuun ekana päivänä (siis täsmälleen samana päivänä, kun me vietimme vuosipäivää) teini sai ensiasuntonsa avaimet. Viikonloppuna käytin teiniä Ikeassa. Teinin kämppää en ole vielä nähnyt, mutta siellä se nyt on jo viime yön viettänyt. Isänsä auttoi muutossa.

Meidän kani on onnistunut elo-syyskuussa karkaamaan kahdesti kesäasumuksestaan. Se on kaivanut tunneleita aitauksestaan ja me ollaan täytelty niitä kivillä sitä mukaa. Lopultakin sen onnistui karata kanaverkon ja seinän välistä repimällä verkkoa. Ensimmäisellä kerralla isäntä huomasi paon olleessaan lapioimassa soraa. Sorakasan vieressä oli liikahtanut kani ja isännällä oli kuulemma mennyt hetki tajuta, että sehän on meidän kani. Toisella kerralla olimme Prismassa, kun ihana naapurimme Aino-Kaisa (jolla on maailman ihanin blogi), soitti, että teidän kani on karkuteillä. Kun palasimme kaupasta kotiin, viisi kylän nuorta neitoa olivat pyydystäneet kanin koppiinsa. Ihana juttu, kani kun oli kuulemma löytynyt autotieltä. Kyllä olisi lapsille tullut suru, jos se olisi jäänyt auton alle!

Eläimistä puheen ollen. Mun vanhemmat ottivat tällaisen ihanuuden, englanninbuldogin:

Olen myyty, hän on I-H-A-N-A! <3

Että tuota, kiirettä on pitänyt...

Syyskuussa sitä osaa arvostaa arkea ja rauhaa, kun elokuun joutuu aina juhlimaan...

Mitäs sun syksyyn kuuluu?

xoxo.

minä