Ensimmäiset koulupäivät

Maanantaina aloitin koulun. Valmistuin yliopistosta 2009 ja sen jälkeen ei ole juuri tarvinut koulun penkillä istua. Viimeisestä ammattikorkeakouluvuodesta on 17 vuotta. Ja taas mennään!

Ensimmäisenä kouluaamuna sitä mietti, että mitä kouluun laitetaan päälle. Päädyin ihan tavalliseen mustaan paitaan, mustiin farkkuihin ja hama-helmistä tekemääni Super Mario-koruun (sopii Game Designerille?). Vertailun vuoksi tokan luokan eka koulupäivä:

Mun mielestä minut olisi pitänyt huostaanottaa ala-asteella, jos mun vanhemmat antoivat mun liikkua tuon näköisenä... :D

 

En oikein tiennyt, mitä kouluun pitäisi ottaa mukaan. Oma läppäri... mutta infokirjeessä luki, että jollei sellaista vielä omista, kannattaa odottaa, kunnes kuulee laitteistovaatimukset. Koulussa selvisi, että melko pitkälle selviää koulun koneilla, joilta löytyy kaikki tarvittavat ohjelmat. Eli kalliisiin ohjelmistoihin ei ehkä olisi pakko edes sijoittaa, huh! Läppärilaukkua en viitsinyt ostaa, kun en tiennyt, minkä kokoinen läppäri olisi. Mutta pitihän nyt jotain pientä ostaa...

Vihko ja kumi Tigerista

Ekan koulupäivän päätteeksi löysin kuitenkin Veturin GameStopista niin hienon repun, (johon läppäri mahtuu) että mun oli pakko ostaa se!

Mun uusi koululaukku! Me likey!

Mutta niin... koulu. Maanantaina katselin jännittyneenä, miten ihmisiä lipui Meduusa Studiolle koulun alkajaisiksi. Ensiajatus oli, että kaikki näyttävät kauhean nuorilta. Itse asiassa nuorin opiskelija on 17-vuotias. Se tunne, kun tajuat olevasi yli tuplasti vanhempi! Ulkomaalaisia opiskelijoita luokallamme on kolme - he tulevat Romaniasta, Indonesiasta ja Kiinasta.

Etukäteen minua jännitti myös englannin puhuminen. Onneksi sisko oli järjestänyt edellisenä perjantaina grillibileet työkavereilleen (jotka sattumoisin ovat pelisuunnittelijoita), ja ystävällisesti kutsunut minutkin mukaan. Pelasimme Cards Against Humanityä englanniksi, koska joukossa oli ulkomaalaisia suunnittelijoita, niin että sain pehmeän laskun englannin puhumiseen.

Ensimmäisen päivän aikana sanoin silti ehkä vain kaksi sanaa. Ekasta päivästä ei oikeastaan jäänyt kauhean hyvä mieli. Pää oli pyörällä, kun tapasimme monta eri opettajaa ja muuta henkilökunnan jäsentä, meille esiteltiin varmaan kymmenen eri nettisivua, jotka olivat opiskelun kannalta oleellisia, ja jotka puuroutuivat päässäni. Moni puhuja puhui suomea äidinkielenään ja jännitti englannin puhumista varmaan yhtä paljon kuin minä, niin että päähän sattui kuunnella. Mun aivot kävivät ylikierroksilla korjatessaan kielioppivirheitä (olen grammarnazi). Niinpä kun pääsin illalla kotiin, palelin, vapisin, olo tuntui kuumeiselta ja kipeältä, väsytti ja oksetti. Eka päivä oli myös herättänyt uusia kysymyksiä:

1. Heitä hyvästit vapaa-ajallesi!

Tuutorien ja opettajien puheista sai sen kuvan, että Game Designerit asuvat koululla ja haahuilevat koteihinsa vasta hälytysten mennessä päälle ennen puolta yötä. "You will lose the concept of free time", sanoi joku. Mietin, miten perhe sopii tähän kuvioon... Enhän minä voisi lojua koululla puolille öin. Jonkun pitäisi hakea taapero tarhasta, ruokkia ja laittaa nukkumaan. Olisi aika kohtuutonta, että se olisi aina isäntä. Ja jos en luopuisi vapaasta ajastani, tarkoittaisiko se, etten pärjäisi opinnoissa? Ahdisti...

2. "We only want the best!"

Ensimmäisten päivien aikana selvisi, että aika moni oli hakenut useita kertoja päästäkseen sisään, joku jopa neljästi! Samoin selvisi, että moni oli opiskellut joko pelisuunnittelua jossakin muualla aiemmin, tai sitten taiteita. Opettaja sanoi, että saatte olla tyytyväisiä paikastanne, moni joka olisi todella halunnut paikan, jäi ilman. Minä sain päähänpiston hakea ja pääsin sisään tietämättä mitään pelien suunnittelemisesta tai oikeastaan taiteestakaan. (Haku- ja valintajutuista täällä) Aloin olla entistä varmempi siitä, että matrixissa on virhe ja minut oli otettu sisään vahingossa. Mitä hittoa minä oikeastaan tein täällä? Ahdisti...

3. Pelaaminen

Porukkaa yhdistivät yhteiset pelit. Minulla on tosi vähän aikaa pelaamiselle nykyisin. Tokihan minäkin nuorena hakkasin tuntikaupalla pleikkaria, mutta sitten tulivat lapset ja työt ja siihen se aika sitten kuluikin. Nyt, jos haluan pelata, kilpailen laitteesta teinin kanssa, joka istuu sohvalla pelaamassa Skyrimiä päivät läpeensä tai isännän kanssa, joka kiroilee luureihinsa pelatessaan Call of Dutyä. En oikein uskalla aloittaa uusia pelejä, koska mulla on taipumus koukuttua niin, että hävitän ajantajun. Jos alan pelaamaan, unohdan syödä tai laittaa muille ruokaa, ajatukset pyörivät unissakin kulloisenkin pelin ympärillä. Kun teini oli pieni, unohdin kerran hakea sen tarhasta, kun olin innostunut pelaamaan Galactic Battlegroundsia, arvatkaapa oliko noloa! Onneksi eivät tehneet lastensuojeluilmoitusta. Yritän välttää nykyisin vastaavia tilanteita. Mutta se tekee sen, että en tiedä, mistä muut puhuvat. Mikä Overwatch? Ennen pitkää nolaisin vielä itseni tietämättömyydelläni. Sitä odotellessa ahdisti...

4. Ikäkriisi

Kaikkien edellisten seikkojen yhdistelmänä minua ahdistivat mahdolliset ryhmätyötilanteet tulevaisuudessa. Miksi kukaan haluaisi ryhmäänsä vanhuksen, jolla ei ole minkäänlaista tietotaitoa tai käryä maailman menosta. Sukupolvien kuilu näkyy siinä, että nämä nuoret ovat syntyneet läppäri sylissään. Meille saatiin eka puhelin, kun minä menin kouluun. Sitä ennen käytiin talon takana puhelinkopista soittamassa kolikoilla. Kännykän sain 18-vuotiaana. Se oli sellainen jäätävä halko. Taisi siinä olla jo matopeli kuitenkin... Internetistä ei kukaan ollut kuullutkaan. 8-vuotislahjaksi sain Amiga 500:n, siitä lähti mun pelaamiseni. Kun aloitin ATK:n yläasteella koulun koneissa ei vielä ollut Windowsia, ne olivat DOS-koneita.
Olisiko vaan pitänyt luovuttaa ja myöntää, että mun juna meni jo - ja myöhästyin siitä. Teki mieli ryömiä sängyn alle piiloon. Ahdisti...

Tiistaiaamun taiteilut

Niin, että maanantain jälkeen olin aikalailla alamaissa. Tiistaina päätin ryhdistäytyä. Lähtisin liikkeelle pienin askelin. Ottaisin päivän tavoitteeksi puhua jollekin. Ja siinä onnistuinkin. Juttelin itse asiassa useammankin luokkakaverin kanssa. Ja jouduin puhumaan julkisestikin. Tuutorit olivat superihania. Leikittiin riparileikkejä. Minä pystyisin tähän.

Olen kuitenkin vilkas ja innovatiivinen, olen nopea oppimaan, verrattain fiksu (vaikka peitän sen hyvin kaiken sählääminsen alle) - laittaisin homman toimimaan. Vaikka väkisin. Tekisin töitä sen eteen, että pärjäisin. Oli parempi olo!

The Game is on! (tarttui mukaan henkkamaukalta)

Tää Kouvola on kyllä niin nähty tän viikon aikana. Oon ehtinyt jo kiertämään kaikki vähänkään kiinnostavat kaupat ja kirpparit keskustassa ja Veturissa kyytiä odotellessa. Olen testannut varmaan kaikki kahvilat (nyt bloggaan Coffee Housessa).

Kahvila Papulaarista löytyi itseironisia Kouvola-tuliaisia

Puolustusvoimista en tunnu pääsevän eroon millään. Jaamme koulun ruokalan kurkkusalaattiasuisten upseerien kanssa. Eikö se riitä, että kulkee kimppakyydillä 4 upseerin kanssa, jotka puhuvat sotajuttuja? Eivät oikeasta sodasta, vaan Clash of Clansista...

Täytyy vielä sanoa, että vaikka olen kirjoitellut tänne kiukuspäissäni vaikka mitä isännästä, niin en olisi kyllä uskaltanut ottaa edes opiskelupaikkaa vastaan, jos hän ei olisi kannustanut minua siihen. Ja tiedän, että se, että minä sain lähteä leikkimään pelisuunnittelijaa vaati uhrauksia koko perheeltä. Moni asia, jonka hankkimista suunniteltiin, saa odottaa seuraavat 4 vuotta: ilmalämpöpumppu, takka, patio, autotalli, taaperon Muumitalo-leikkimökki, uusi sohva, kuivausrumpu...

Minä olen viettänyt unettomia öitä miettien, miten rahat riittävät. Silloin isäntä ottaa kainaloon ja sanoo, että kaikki järjestyy jotenkin. Olen siitä ihan mielettömän kiitollinen, enkä varmaan koskaan ole ollut enemmän rakastunut tuohon ukkeliin kuin nyt. "Kyllä me pärjätään, täytyy vain luopua joistakin asioista, niin kuin sisustuksesta ja ulkomaanmatkoista..." Fuck, siinähän meni sitten koko mun blogin sisältö...! Seuraavien neljän vuoden aikana luvassa turhaa jorinaa itsestäni? Rikkaat sponsorit ottakaa yhteyttä! Lähettäkää näytteitä! :D

 

Ei kun... tunteiden vuoristoradan jälkeen odotan todella innolla ensi viikkoa ja varsinaisten opintojen alkua, kun tämä orientaatioviikko on nyt saatu pakettiin!

xoxo,

minä,
future game designer?