Hernekuusi v.2.0

Sanoivat taannoin jossain tutkimuksessa, että lapset perivät älykkyyden äidiltään. Kun katsoo minun superälykkäitä lapsiani, on helppo yhtyä ajatukseen. Ovat varmaan saaneet kauniin ulkomuotonsa, pettämättömän huumorintajunsa ja miellyttävän luonteensakin äidiltään. Niin, olisi helppo uskoa väitteeseen, kun katsoo lapsiani.

Mutta onko minut ehkä adoptoitu?

Äiti tuli meille eräänä päivänä ja katsoi askartelemaani hernekuusta: "Ihana toi sun kuusi, näin sen sun blogissa." (Tyytyväistä myhäilyä) "Onko se Lene Bjerren?"

Öööö, rakas äiti, miten ihmeessä sun on onnistunut bongata se kuusi mun blogista huomaamatta niitä vaihekuvia, joissa liimaan herneitä styrox-kartioon? Ei se ei ole Lene Bjerren, vaan ihan omaa tuotantoa...

Joka tapauksessa äiti halusi, että askartelen hänellekin kuusen ja antoi sitä varten kynttilänjalankin. Niinpä aloitin kuusitehtailun. Halusin kuusen latvaan tähden ja hetken pähkäiltyäni päätin liimata sinne tähtianiksen.

Joskus on pakko tilata pizza, että saa maalausalustan...

Löysin kirppikseltä pari kynttilänjalkaa lisää (1,2€ ja 2€).

Jotta kuusimetsä vaikuttaisi todellisemmalta siellä pitää olla metsäneläimiä...

Tässä on Ihaa, leijonaluppa. Ihaa, koska hän näyttää enemmän aasilta, kuin kanilta. Hän on hiljattain jäänyt yksin, kun 9,5v. Mörkö-kanimme kuoli viime kuussa. Ihaa on kohta vuoden vanha.

Peilissä näkyy kaveri!

Ihan yksin Ihaan ei tarvitse olla, vaikka kanikaveria ei (tällä hetkellä) enää olekaan...

Ei ole muuten helppoa kuvata kania ja kolmevuotiasta! Aina kun olisi hyvä kuva tulossa, toinen heilahtaa...

tai näyttää muuten tärähtäneeltä...

tai pakenee kuvasta!

Olisi ehkä myös voinut pestä ketsupit toisen naamasta ennen kuvaamista...

Anyways, se mitä tulin sanomaan, on että hernekuusesta saa astetta kivemman, kun sen tuunaa tähtianiksella. Ja että sun kuusi on nyt valmis, äiti!

xoxo,

minä