Ihastellaan vauvaa...

* Kaupallinen yhteistyö Johanna G. Photographyn kanssa *

Kaikki kuvat Johanna G photography

Ne, jotka seuraavat minua instagramissa (@ennayvonne), ovat ehkä huomanneet, että mun feedi on täyttynyt vauvan kuvista. Tämä pikku-ukko tuli ja vei kaikkien meidän sydämet, niin että hän täyttää suurimman osan ajatuksistamme - miksei siis myös somekanavia. Sydänten lisäksi hän vei myös kaiken aikamme ja yöunemme. Ukkelilla on melkoisia vatsavaivoja, joten yöunet jäävät meiltä kaikilta vähiin. Kahden tosi helpon vauvan jälkeen saan nyt sitten kokea tämänkin... :D

Tämä kaveri on ihan sylivauva. Kitinä alkaa heti, jos hänet lasketaan sylistä. Tai jos liike loppuu, esim. auton pysähtyessä liikennevaloihin. Mutta mielelläänhän tuota heppua pitää sylissä (joskin joskus on pakko päästä vessaan tai suihkuun)! Häntä voisi vain tuijotella viikkokausia. Minusta kaikista hauskinta on se, että pikku-gubbe näyttää silmien ja kulmakarvojen alueelta ihan minulta vauvana. On hauskaa bongata pieniltä kasvoilta omia ilmeitään... ja taitaa siellä vilahtaa se iskän toispuoleinen virnistyskin, jonka myös napero on perinyt.

Äitinsä näköinen poika... kieroja silmiä myöten! :D

Saimme vieraaksemme Johanna Greijuksen, joka otti meistä ihania kuvia nuuskuttelemassa pikku-ukkoa. Joskin mun on vaikea nähdä itseäni valokuvissa, kun näitä himpskatin raskauskiloja roikkuu vielä vyötäröllä...

Tässä siis vähän kuvia ja juttua meidän kasvaneesta pesueestamme:

Ennen vauvan syntymää minua vähän jännitti, miten siskot pikku-ukkoon suhtautuisivat. Napero oli toki tosi innoissaan ja odotti veikkaa kovasti, mutta sitähän ei sitten etukäteen tiedä, mitä tapahtuu, kun uusi vauva tuodaan kotiin. Teiniä en oikein osaa lukea, hän ei herkästi näytä tunteitaan, niin en lainkaan tiennyt, millaisia tunteita veikan tulo hänessä herätti. Teini on rauhallinen, niin kuin isänsä, eikä sellainen räjähtävä ja räiskähtelevä, tunteilla käyvä tyyppi niin kuin minä.

Napero oli ensikohtaamisesta veikan kanssa aivan myyty. Ihana isosisko! Ehkä välillä hieman liian innokas. Vauva saa hieman liian tiukkoja haleja, tai liian kovat hytkytykset sitterissä tai sitten napero yrittää väkisin työntää tutin veikan suuhun - mutta kaikella rakkaudella.

Se tuli hieman yllätyksenä, miten mustasukkainen napero on isästään. Onneksi se ei näy minkäänlaisena negatiivisena käytöksenä pikku-ukkoa kohtaan. Hän vain kerjää hirmuisesti huomiota, mikä voi joskus olla vähän rassaavaa, kun energia ei vähillä yöunilla tahtoisi riittää kaikkeen siihen, mitä napero kaipaisi.

Isommasta neidistä en osannut sanoa vielä vauvan synnyttyäkään, että liikahtiko sydämessä mitään. Mutta niinä viikonloppuina, kun teini on ollut kotona, pikku-ukko on viettänyt aikaansa enimmäkseen isoimman siskon sylissä. Kaipa se pikkuveikka sitten kietoi hänetkin pikkuisten sormiensa ympärille...

Itse asiassa ne viikonloput, kun teini on ollut täällä, ovat olleet ne, jolloin olen saanut eniten kotitöitä yms. tehtyä, kun ei ole tarvinut koko ajan kulkea vauva sylissä. Muuten täällä jo varmaan pyykit kävelisivätkin ovella vastaan...

No entäs sitten me? Isäntä ja minä...

Pikku-ukkoon olemme tietysti molemmat aivan rakastuneita mutta parisuhteen kannalta tämä perheen kasvaminen ei ole ollut ihan helppoa. Totuuden nimissä on pakko sanoa, että kyllä täällä välillä ovet paukkuvat ja ärräpäät lentävät. Enimmäkseen tästä saa kiittää puolustusvoimia, jotka ovat järjestäneet pikku-ukon elämän alkutaipaleen niin, ettei iskää juuri kotona näy.

Pitkät harjoitukset, joita tässä ensimmäisen kuukauden aikana oli kolme, rassaavat mun jaksamista, kun pitäisi pyörittää kotia ja perhettä yksinään vauva sylissä nukkumatta. Ja kun metsästä sitten palaa nuutunut ukko, joka tahtoo vaan nukkua, niin siinä sitten saattaa kiukkukerroin itsellä kohota, kun itse ei sitä saa tehdä.

Olen kuitenkin jaksanut enimmäkseen sillä, että isäntä lupasi, että pitää joulun jälkeen isyyslomat. Olen laskenut aamuja. Voin kertoa, että siinä kohtaa hermoja vähän koeteltiin, kun isäntä palasi töistä kotiin ja sanoi: "Ai niin, siinä kohtaa, kun sanoin pitäväni isyysloman olenkin KUUKAUDEN kurssilla..." Oli ihan vähällä, etten siirtänyt ukkoa niska-perse-otteella kuistin puolelle. Mutta sillä kertaa hillitsin itseni ja laskin kymmeneen...tuhanteen.

Kyllä tämä venymistä ja joustoa on vaatinut kummaltakin. Mutta kuten kuvasta näkyy, niin kyllä me vielä ollaan puhe- ja pussailuväleissä.

Kaikesta huolimatta nyt kyllä eletään varmaan elämän ihaninta aikaa! <3 En vaihtaisi tätä pikku-ukkoa mihinkään! Te, jotka odotatte jotain vauvaan liittymättömiä päivityksiä, saatte ehkä odottaa vielä hetken. Mutta on niitä tulossa, lupaan! :D

Ai niin... Piditkö näistä Johannan ottamista kuvista? Käypä kurkkaamassa Johannan sivuilta muita hänen ottamiaan kuvia! Kiitos näistä kameralle tallennetuista hetkistä, Johanna!

 

xoxo,

minä