In Bruges - part I

Tiedättehän sen elokuvan In Bruges (Kukkoilijat)? Jos ette tiedä, niin tämä postaus sisältää juonipaljastuksia... Voisi sanoa, että yhdessä päärooleista on Bruggen kaupunki. Ja sinne tämäkin postaus sijoittuu...

Ihaillaan maisemia

Minä tiesin etukäteen Bruggesta sen, mitä leffasta opin. Se on Belgian parhaiten keskiaikaisen asunsa säilyttänyt kaupunki. Siellä on keskiaikaisia rakennuksia, kanaaleita ja kellotorni. Leffa kertoo kahdesta palkkamurhaajasta. Palkkamurhaajien pomo, Harry, lähettää heidät Bruggeen sillä toinen heistä (Ray) on mokannut työssään ja hänestä ollaan hankkiutumassa eroon. Harry haluaa kuitenkin, että Ray saa tilaisuuden nähdä Bruggen kauniin kaupungin ennen kuolemaansa, saa viimeisen onnen hetken. Ray ei ehkä osaisi arvostaa elettä, jos tietäisi, että se oli hänelle rakkaudella osoitettu.

Harry kuvailee kaupunkia leffassa sadunomaiseksi.

Harry: It's a fairytale town, isn't it? How's a fairytale town not somebody's fucking thing?How can all those canals and bridges and cobbled streets and those churches, all that beautiful fucking fairytale stuff, how can that not be somebody's fucking thing, eh?

Kaupunkiin tahtomattaan joutunut Colin Farrelin (nam!) näyttelemä Ray on sitä mieltä, että Brugge on "shithole". Mutta miä taidan kallistua Harryn kannalle!

Harry: Is the swans still there?
Ken: Yeah, there's swans...
Harry: How can fucking swans not fucking be somebody's fucking thing, eh? How can that be?

Iltavalaistuksessaan kaupunki on todellakin unenomainen...

Kun yritimme ottaa naperon kanssa tässä ikonisessa maisemassa selfietä, niin tapahtui sekin ihme, että teini tuli ihan vapaaehtoisesti kuvaan. Teiniähän ei tässä blogissa juuri näy, kun ei suostu mun kuvattavaksi...

Belfort

Minä odotin ehkä eniten kohtaamista kellotornin kanssa. Leffan hauskin kohtaus tapahtuu juuri kellotornin edessä, jossa Ray törmää vaarallisesti ylipainoiseen amerikkalaisperheeseen.

Ylipainoinen mies: Been to the top of the tower?
Ray: Yeah... yeah, it's rubbish.
Ylipainoinen mies: It is? The guide book says it's a must see.
Ray: Well you lot ain't going up there.
Ylipainoinen mies: Pardon me? Why?
Ray: I mean, it's all winding stairs. I'm not being funny.
Ylipainoinen mies: What exactly are you trying to say?
Ray: What exactly am I trying to say? You's a bunch of fuckin' elephants.

Torilla, jonka reunalla kellotorni sijaitsi, oli meneillään jonkin sortin festarit, mutta aamulla tornille pääsi. Kävin äidin ja naperon kanssa kiipeämässä. Teiniä ei kiinnostanut ja isän polvella oli turha yrittää.

Näyttääpä vinolta tässä kuvassa... Bruggen kalteva kellotorni.

Myös Ken törmää samaan aiemmin mainittuun amerikkalaisperheeseen tullessaan alas tornista. 

Ken: Hey, guys. I wouldn't go up there. It's really narrow.
Ylipainoinen nainen: Screw you, motherfucker!

Portaat olivat todella kapeat. Vastakkaista liikennettä oli välillä hankala väistää. Ensin piti tosin jonottaa 45 minuuttia, että edes pääsi kiipeämään. Todellinen turistirysä siis. Tunsin olevani "a fucking elephant", kun puuskutin vauvavatsani kanssa huipulle. Meillä kävi tsägä ja kellot alkoivat soimaan juuri, kun olimme ylhäällä. Olin kuvaamassa niitä videolle, mutta eikös joku perhanan puhelinmyyjä soittanut juuri sillä hetkellä ja pilannut videoni!

Menetin muuten uskoni elokuviin! Leffan lopussa Ken heittäytyy alas kellotornista. Siellä oli niin tiheä ristikko, että siitä raosta ei kyllä kukaan elävä olento alas hyppää! Kuvan sain kuitenkin ristikon välistä napsaistua.

Mutta olihan tuonne torniin kiivettävä, kun leffassakin niin tehtiin!

Kanaaliristeily

Leffassa käytiin myös kanavaristeilyllä. Niinpä minäkin halusin sellaiselle. Se taisi olla 8 euroa aikuisilta, eli melko edullinen. Toki kierros oli lyhyempi, kuin Amsterdamissa. Kuljettaja puhui mikrofoniin ja ääni kantoi hyvin. Tällä kertaa kuuntelin ja opin!

Ray: Ken! It's just all old buildings! Can we go and get a fucking beer, please! I assume they have beer in this fucking country.
Ken: They have over three hundred different types of beer.
Ray: I only need one.

Giljotiini-sillan alla oli kumarruttava, jotta sai pitää päänsä...

Leffan lopussa Ray toteaa:

Maybe that's what hell is, the entire rest of eternity spent in fucking Bruges.

Höpö, höpö, Ray! Miä oisin voinut vaikka jäädä! Ihanan rauhallinen kaupunki. Kirjoittelen Bruggesta vielä toisen postauksen, jossa kerron ruoasta, taiteesta ja kirkoista ja ostoksista. Mutta tässä tämä tällä erää.

Miltäs näyttää? Olisitko tympääntynyt, niin kuin Ray vai ihastunut kaupungin satumaisuuteen niin kuin Harry ja Ken?

xoxo,

minä