Joulukalenteri 2016: Luukku 20 - kinkku ja kuusi

Luukkukisa lähenee loppuaan. Tänään kuvaan tuli lahja. Kisa löytyy Pappilan Facebook-sivulta.

Luukkun 20 kätkeytyvät kuusi ja kinkku. Minähän kirjoittelin aiemmin quorn-"kinkusta", jonka aion itse nauttia jouluna. Mutta nythän kävi niin, että minä voitin Kotkan Reippaan arpajaisita ihan oikean kinkun. Yksi ystävistäni pelaa KoRessa salibandyä ja myy meille vuosittain kinkkuarpoja. Alkuun kieltäydyin ostamasta niitä... koska mitäpä kasvissyöjä kinkulla? Mutta sitten hoksasin, että voin ihan kannattaakseni kotkalaista urheilua ostaa pari arpaa. Ja nytpä tulikin sitten soitto, että minä olin yksi voittajista. Olin puhelun tullessa juuri toisella ystävällä futisillassa ja ympärillä oli ihmisiä, jotka olivat myös ostaneet niitä arpoja. Vähän katkeria kommentteja siinä kuului, kun se kasvissyöjä voitti.

Eilen oli sitten se päivä, kun sain hakea kinkkuni.

Ajattelin samalla hoitaa muitakin joulujuttuja ja kävin ostamassa Fuksinniityltä kuusen. Yleensä se olisi minusta miesten hommaa, mutta kun ukko makaa kotona influenssassa, onhan se venyttävä.

Hämärää hommaa tuo kuusikauppa... Menin siihen paikalle. Mies tuli ja kysyi: "Minkäslaista?" No en minä tiedä, kuusenlaista? Minusta ne kaikki näyttivät samalta siinä maassa maatessaan. Mies nosti yhden kuusen pystyyn ja kysyi: "Oliskos se tämä?" Oikein oli tuuheannäköinen kuusi. "Mitähän tämä kuusi maksaa?", minä kysyin. "Viiskymppiä", oli vastaus. "No se on aika kallis... olisiko jotain, mikä ei maksa ihan viittäkymppiä?"

Mies piteli edelleen kuusta ja kysyi: "Mitä, jos tää maksaisi neljäkymppiä?" "Mulla on käteisenä kolmekymppiä, minkälaisen kuusen sillä saisi?" Mies katsoi ympärilleen, heilautti sitten edelleen kädessään olevaa kuusta ja kysyi: "Saisko sillä tämän?" Ja sen minä sitten otin. Kun minun kuustani pussitettiin, katsoin, kun joku nainen maksoi 40 euroa puolta lyhyemmästä ja kapeasta kuusesta. Vissiin kuusen saa ihan sillä, mitä siitä viitsii maksaa... Olisi pitänyt kokeilla tarjota jotain pienempää summaa.

Kotona huomasin, että kuusi on ihan järkyttävän vino, jonkun verran liian pitkä, ja sen runko oli aivan liian paksu kuusenjalkaan. Laita nainen asialle...  Isäntä joutui kipeänä sitä jonkun verran trimmailemaan. Myös ajomatka kotiin oli aika jännittävä, kun en oikeastaan kuusen takaa nähnyt oikealla laisinkaan. Onneksi ei vissiin ole kauhean tärkeää nähdä oikealle?

Olen jo pari vuotta haaveillut, että laittaisin kuusen puulaatikkoon, mutta viime vuonna isäntä oli oma-aloitteisesti pystyttänyt kuusenjalan yhden maton päälle, niin en minä sitä kehdannut mennä muuttelemaan. Nyt kerkesin!

Isäntä paistoi kinkun yöllä, kun en minä siitä mitään ymmärrä. Nyt se on koko päivän taputellut itseään selkään, kun teki niin hyvää siitä. Minä valvoin myös kinkun valmistumiseen aamuyöstä valmistaen lahjoja ja siivoten. Meinaa pukkaa ihan kunnon joulustressiä... Aamulla heräsin karmeaan päänsärkyyn ja pelkäsin hetken liittyneeni näiden influenssa-potilaiden joukkoon. Mutta se taisi johtua ihan vaan unen puutteesta. Ja kahvin...

On kyllä kuumuus kaukana tuosta toisesta kinkusta. Kyllä on takapuoli levinnyt näiden joululeivonnaisten mukana. Ja kun kaikki seurakuntalaiset haluavat työntää minut täyteen kermakakkua, työkään ei tue mun laihdutuspyrkimyksiä... Kokemuksesta tiedän, että karppaamalla saa pudotettua 23,5 kiloa puolessa vuodessa, mutta ihan sellaista ylipainoa en haluaisi taas kantaakseni ottaa... Saisi joulu jo tulla ja mennä, että voin taas syödä oikein. 

xoxo,

minä

 

Aiemmat luukut:

Luukku 1 - joulukalenteri
Luukku 2 - piparikuusi
Luukku 3 - paperitähti
Luukku 4 - joulumarkkinat
Luukku 5 - jouluinen Porvoo ja joululahjaideoita
Luukku 6 - omaa aikaa
Luukku 7 - Rocky Road-kuuset
Luukku 8 - Muumien taikatalvikakku
Luukku 9 - sulaneet lumiukot
Luukku 10 - joululimppu
Luukku 11 - karppitilkkutäkkifoccacia
Luukku 12 - paketoi lahjoja
Luukku 13 - joulukukat
Luukku 14 - misteli
Luukku 15 - jouluviiri
Luukku 16 - kromikävyt
Luukku 17 - jouluappelsiinit
Luukku 18 - lumisadepallojätskiannos
Luukku 19 - tonttumuffinit