Joulukalenteri 2016: Luukku 3 - Paperitähti

Maria ilmestyi luukkukuvaan sitten viime näkemän! Se on siis vastaus Pappilan Face-sivun viimeisimpään kysymykseen. Tänään taas uusi arvuuttelukierros siitä, mitä, mikä tai kuka ilmestyy kuvaan seuraavaksi. Eniten pisteitä jouluaattoon mennessä kerännyt voittaa itselleen Uuden Vuoden yllärin. Käy tykkäämässä sivusta ja jätä oma arvauksesi!

Kolmannessa kalenteriluukussa on paperitähden valmistusohje.

Ihan alkuun varoitus, että tämän tekeminen ve aikaa ja hermoja. Tarvitset pahvia (minä käytin kartongin jämät ja myslipakkauksen), paketin kumaliimaa ja kuumaliimapyssyn (daa!) ja suurehkon kirjan tai tukevaa skräppipaperia.

Minä käbin etsimässä sopivaa kirjaa ensin Fida-kirppikseltä, mutta koska isoin osa kirjoja oli liian pieniä, liian kalliita tai kuvallisia, päädyin kakkosvaihtoehtoon: Kotkan kirjaston kirjojjenvaihtokaappiin. Kaapin ovessa lukee "saa ottaa". Tulkitsin sen niin, että voin viedä kirjan jättämättä mitään tilalle. Kaapin krjoista parhaiten tarkoitukseeni sopi "Kyösti Kallion puheita". Se onkin pala sivistystä, joka minulta puuttuu. Jos vaikka oppisin jotain samalla joulutähteäni tuijotellessa.

Kirjan sisäkannessa oli omistuskirjoitus "isälle jouluna 1946". Kirjan kunnosta päätellen isä ei ole ihan liikaa lukenut Kallion puheita. Kirja vaikutti ihan lukemattomalta, kunnes löysin yhdeltä sivulta alleviivauksia.

Sinänsä surullista, että isän, joka varmaan on nyt jo siirtynyt Taivaan sotajoukkoihin, joululahja päätyy minun silottavakseni. Tosin näin siitä ehkä saa enemmän jouluiloa irti, kuin lukemalla...

Mutta siihen ohjeeseen:

1. Tee tasakylkisen kolmion mallikappale. Kolmion pohja on 7cm ja korkeus 10cm.

2. Piirrä sen avulla malli, jossa on kolme kolmiota vieretysten. Piirrä malliin myös läät, mutta tee niin kuin minä sanon, äläkä niin kuin minä tein... ÄLÄ aloita läppää kulmasta, vaan piirrä vähän matkaa suoraa ja aloita läppä vasta sitten! Säästyt paljota harmilta ja trimmaamiselta!

3. Leikkaa malli irti ja siirry puuduttavimpaan osuuteen. Leikkaa kirjan sivuista 20 kappaletta mallin mukaisia kapaleita. (%¤"%&!!)

4. Taittele kappaleet malliviivojen mukaisesti ja liimaa pyramideiksi. Tässä kohtaa taaper tuli mitä kohteliaimmin sanomaan: "Kiitos äiti! Siä teit mulle Nuuskamuikkusen telttoja!" Sydäntä särki kertoa, että nämä ovat kuule sakaroita äidin tähteen...

5. Askartele uusi malli: tasakylkinen kolmio, jonka pohja on 7,3cm ja korkeus 6,3cm. Piirrä mallia apuna käyttäen kuvio, jossa on viisi vierekkäistä kolmiota. Piirrä niihin läpät. Leikkaa kaksi tällaista kuviota pahvista.

6. Samaa kolmiota apuna käyttäen tee malli, joss on 10 vierekkäistä kolmiota läppineen. Näitä tarvitset yhden.

Yritä hyvä ihminen tehdä siitä suorempi, kuin tämä!

7. Taittele kaikkia viivoja pitkin. Liimaa rinkulaksi.

8. Liima rinkulan läppiin kiinni toisten pahvikappaleiden läpät. Toinen 5 kolmion kuvio tulee ala- toinen yläpuolelle rinkulaa. (Kuvion pitäisi näyttää siistimmältä, jos on huolellisesti tehty... :D )

9. Liimaa jokaiseen kolmioon yksi "Nuuskamuikkusen teltta" ja valmista tuli! Minä ompelin omaani kiinni ripustusnauhan ja laitoin sen roikkumaan telkkarin eteen.

 

On illan sini, luonto vaiti hetkisen
Ja tähtitaivas harmaa pilvinen
Kuin kauan sitten taaskin lapsen mielin avoimin
Mä hiljentyä jouluun tahtoisin
Vaan ajatukset, työ ja arki kiireinen
On sumentaneet lapsen herkkyyden
Mä katson kauan ylös talvi taivaan hämärään
Ja toivon että joulun tähden nään

Tähden tähdistä kirkkaimman
Mä toivoisin hohtavan taas joulun sanomaa
Tähden tähdistä kirkkaimman
Mä tahtoisin johtavan taas vuosisatain taa

Sen lapsenmieli löysi, tuntein vaistosin
Ja tunnelman niin herkän tavoitin
Nyt aikuisena pienen hetken ohikiitävän
Voi löytää vielä tunteen lämpimän

Jos lapsen vahvan uskon vielä löytäisin
Niin jouluntähti loistais vieläkin
Se syttyy niille jotka sen vain nähdä haluaa
Ja valaisee vain lapsen maailmaa
 

 

Tämän joululaulun myötä hyvää joulukuun kolmatta!

xoxo,

minä

 

 

Aiemmat luukut:

Luukku 1 - joulukalenteri
Luukku 2 - piparikuusi