Käsittämätöntä kohtelua hotelli Pariisin Villessä Porvoossa

Meillä on ollut isännän kanssa aika rankkaa parisuhteessa koko kevään. Isolta osin mun väsymyksen takia. Ja sen takia, että töiden vuoksi emme ole juuri ehtineet näkemään toisiamme ja arki hautaa kaiken. Isäntä oli ensin kaksi viikkoa puolustusvoimien tarjoamalla Lapin lomalla (lue: ammunnoissa), sitten otimme läpsystä vaihdon ja minä painelin rippikoululeirille. 

Niinpä ollessani riparilla, isäntä oli etsinyt meille pakokohteen arjesta - ihan vain meille kahdelle, ilman lapsia. Tai no, pikku-ukko nyt kulkee pakosta mukana. Oli oikein selannut Suomen 10 romanttisimman hotellin listaa... awww!!! <3 <3 <3

Siltä listalta oli löytynyt hotelli Pariisin Ville Porvoossa. Minä olin tietysti innoissani, sillä Porvoo on yksi lempipaikoistani. Niinpä pakkasimme laukun ja suuntasimme romanttiseen Porvooseen. Hotelli oli aivan vanhan kaupungin ytimessä, kaunis vanha puutalo. Mitä muuta voisi toivoa?

No asiallisempaa asiakaspalvelua ilmeisesti...

Saavuimme hotellille ja isäntä riensi pitämään minulle ovea auki. Minä astuin sisään kauniisti sisustettuun aulaan ja isäntä tuli perässä laukkumme kanssa. Minä huomasin aulan pöydällä Meat Districtin ruokalistan ja jäin tutkimaan sitä, sillä kotona olimme sopineet, että menisimme sinne syömään. Minua huolestutti, löytyisikö listalta kasvisruokaa. Sillä välin isäntä esitteli itsensä respan tiskillä ja kertoi, että meille oli varaus hänen nimellään. Minä löysin listasta kasvisruokia ja hihkaisin isännälle, että jes, Meat Districtissä todellakin syödään tänään. Tiskillä ollut vanhempi rouva kysyi isännältä, oliko tämä ensimmäistä kertaa vierailulla heidän hotellissaan. Isäntä vastasi myöntävästi. "Ja onko peräti ensimmäinen kerta Porvoossa?", hän uteli. "Ei", vastasi isäntä ja minä kiiruhdin sanomaan, että minä olen jopa joskus asunut täällä... kauan sitten.

Respan nainen sulki minut täysin ulos keskustelusta. Kaikki kysymykset oli osoitettu isännälle sä-muodossa. "Mä annan sulle sun avaimen." "Sä voit liikkua ovikoodilla, jos sä haluat käydä ulkona sulkemisajan jälkeen." "Moneltako sä haluat syödä aamiaista?" Ajattelin, että tämä koski minuakin ja menin isännän viereen ja sanoin: "Siähän tykkäät nukkua myöhään..." Isäntä yritti sanoa, että minä heräisin kyllä paljon häntä aiemmin. Sanoin, että voisin odottaa. Viimeinen kattaus olisi yhdeksältä, sovimme, että söisimme silloin.

Tämänkin jälkeen nainen jatkoi mun sulkemista keskustelun ulkopuolelle. Ajattelin, että tässä on ehkä maailman tökeröin ihminen. Onhan näitä joskus nähty, että minä kysyn jotain asiakaspalvelijalta ja hän vastaa seurassani olevalle miehelle. Tai vastaavasti, kun lapsi kysyy jotain, jotkut ihmiset jostain syystä vastaavat tämän vanhemmille. Sellainen on ärsyttävää. Toivoin, että tässä oli kuitenkin kyse siitä, että porvoolaisena naisen äidinkieli ehkä olisi ruotsi ja "sä" ja "te" menivät häneltä sekaisin.

Nainen sanoi isännälle: "Mä vien sut sun huoneeseen!". Ja kun yritin tunkea isännän perään portaikkoon, nainen viimein puhutteli minua ja tokaisi: "Sähän et ole jäämässä!" Menin niin hämmennyksiin, että sain vinkaistua vain: "Enkö?" Yritin pidätellä silmiin säikähdyksestä pyrkiviä kyyneleitä. "Niin, että sähän et ole yöpymässä meillä", nainen tarkensi. Tässä kohtaa aloin hätääntyä tosissani, ääni muuttui kimeäksi ja sain soperrettua: "Eikö tuo meidän isäntä varannut huoneen kahdelle?" "Joo, on tämä huone varattu kahdelle", nainen sanoi, "minä luin nyt tilannetta väärin. Minä luulin, että sinä olet vaan saattamassa häntä tänne. Meillä on usein sellaisia vieraita, jotka saatetaan tänne..." 

Minä olin niin helpottunut siitä, että sain kuitenkin yöpyä, etten tajunnut kysyä, miksi nainen oli tähän päätelmään tullut. Loogisin päätelmä olisi mielestäni ollut, että kun mies saapuu hotelliin äärimmäisen raskaana olevan naisen kanssa, hän saattaa olla syypää naisen tilaan.

En oikein tiennyt, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa... joten harrastin vähän molempia. Alkuun nauratti. Isäntä irvaili illallisella tilanteelle ja esitti sössöttävää teiniä: "Mä tulin Porwooseen pääsykokeisiin. Mun mutsi saatto mut hotellille. Mun mutsi sai mut, kun se oli kuus..." Minä googletin, että kyseessää ei ollut gay-hotelli, sehän olisi voinut selittää sekaannuksen. Mutta ainakaan nettisivut eivät puhuneet mitään siitä ja aamiaisella seuraavana aamuna oli muitakin heteropariskuntia. Sen sijaan netissä kerrottiin, että Pariisin Ville on aikuisille suunnattu hotelli, jonne 7-15-vuotiaat lapset ovat kuitenkin tervetulleita. Ystävä ehdotti, että ehkä mun vatsassa kasvava pikku-ukko ei ollut tervetullut, kun se ei vielä yllä tuohon ikähaarukkaan.Me puolestamme isännän kanssa mietimme, tarkoittiko "aikuisille suunnattu", että huonekaveri tulisi talon puolesta... ja kuinka outoa siinä tapauksessa olisi, että saattelisin sinne puolisoni/aikuisen poikani! Jos ei minua, niin kenet isännän olisi sinne pitänyt viedä?

Yritin nauraa koko jutun pois, mutta minä olen sellainen ihminen, jota asiat alkavat iltaisin vaivaamaan. Väkisinkin aloin miettiä, miksi minä en näytä isännän puolisolta. Onko se kuuden vuoden ikäero? Näytänkö tarpeeksi vanhalta ollakseni isännän äiti? Tätäkö se nyt sitten on, kun on nuoremman miehen kanssa? Vielä kun miehet vanhenevat kuin viini ja naiset kuin maito... Vai eikö meillä muuten ole "naimanaamat"? Olenko liian lihava isännälle, kun se on tuollainen pikkuinen mies? 

Totta puhuen mulla oli jo pieni ulkonäkökriisi kotoa lähtiessä. Ei ole helppoa näyttää hehkeältä, kun on kerännyt 15 raskauskiloa tiukasta dieetistä huolimatta. Olin kuitenkin parhaani mukaan yrittänyt kaunistautua. Kävin muotoilumttamassa kulmat ennen reissua ja laitoin päähäni punaista väriä, koska tiedän isännän pitävän siitä. Mutta sekään ei kai sitten riittänyt... Hotellin hyvistä sängyistä huolimatta uni ei tahtonut tulla ja tirautin muutaman kyyneleen kieriskellessäni itsesäälissä. Ne ovat ne raskaushormonit... Isäntä yritti lohdutella, että hänestä olin oikein kaunis, eikä yhden höppänän tädin mielipiteistä tarvinut välittää.

Harmitti, että tämän takia meni mieli matalaksi, kun reissu oli tarkoitettu romanttiseksi ja meillä oli muuten aivan ihanaa yhdessä ja hotellikin oli muuten aivan ihana. Seuraavana aamuna respassa oli oikein reipas ja kohtelias nuorempi nainen, joka kohteli minuakin kuin ihmistä. Onneksi. Ihmettelimmekin, kun trip advisorin sivuilla hotelli oli saanut huippuarvostelut nimenomaan palvelusta, mutta isäntä sanoi, että nuo asiakkaat ovat varmasti törmänneet vain tähän nuorempaan naiseen.

Hotelli itsessään oli tosiaan ihastuttava! Sijainti oli mitä mahtavin, saattoi käydä kaupungilla shoppailemassa ja kantaa ostokset suoraan sisään, aistia vanhan kaupungin tunnelmaa, tuijotella ikkunasta öiselle Jokikadulle. Huone oli kauniisti sisutettu. Siellä oli sellainen Narnia-vaatekaappi, istumanurkkaus, jossa oli kaunis antiikkisohva ja tuoreita neilikoita, siisti vessa ja suihku ja makuuhuone, joka oli koristettu unikkotapetein.

Näkymä huoneemme ikkunasta
Onneksi molempien käsitys romantiikasta on maata sängyssä ja katsoa jalkapallon MM-kisoja! :D Tässä isäntä imitoi kuulemma Neymar Jr:ia...
Kaikissa ovissa oli jokin nimikyltti. Tämä viereisen huoneen captain olisi sopinut tuolle meidän herra kapteenille paljon paremmin!

Aamupalakin oli hyvä. Paljon lähiruokaa ja laadukkaita tuotteita. Vaikka aamupala-alue oli heti huoneemme oven ulkopuolella, eivät muiden ruokailijoiden äänet kuuluneet lainkaan seinän läpi. Joko he istuivat siellä hiirenhiljaa tai seinät on hyvin eristetty!

No ok, melonit ja ananakset eivät varmaan ole lähiruokaa, mutta kuitenkin...

Ilman tökeröä asiakaspalvelijaa yöpyminen olisi ollut täydellinen! Harmitti, että muuten loistavasti sujunut lemmenloma jätti tältä osin pahan maun suuhun. Niistä positiivisemmista asioista - shoppailusta, syömisestä ja nähtävyyksistä kirjoitan myöhemmin. Pysyhän kuulolla!

xoxo,

minä