Katastrofimatkailun ABC (AKA mökkiviikonloppu Sotkamossa)

Lupasin kirjoitella jatkoa matkakertomukselle, jonka eka osa löytyy täältä.

Lappeenrannasta oli pakko sohottaa suuremmitta pysäyksittä suoraan Sotkamoon - mitä nyt Joensuun Prismassa pysähdyttiin vessaan ja kahville, sen verran hukkasimme alkumatkaan aikaa. Ja teinin piti olla Vuokatinrannassa jatkiksella ennen seitsemää. Matka tuntui piinallisen hitaalta, koska kuskina ollut siskoni ei uskaltanut ohittaa rekkoja. Perille kuitenkin päästiin juuri ennen määräaikaa. Hylkäsimme teinin leirikeskukseen ja lähdimme kaupan kautta mökille, jonka olin varannut Lomarenkaan kautta. Olin alunperin varannut Välikosken lomamökkien Puolukka-mökin. Soitin päivää ennen lähtöä, että mahtuisiko meitä kahden hengen mökkiin kaksi aikuista ja yksi 2,5-vuotias. Tiukkaa kuulemma tekisi, mutta jos se meistä olisi ok, niin sen kun ahtauduttaisiin. Kun saavuimme hakemaan avainta, saimme kuulla, että olimme saaneet siirron isompaan mökkiin, kun sellainen kerran oli vapaana. Tosi ystävällistä! Niinpä siis majoituimme Kanerva-mökkiin.

Pienen pettymyksen kyllä koin, kun Kanervassa oli sähkösauna, siinä missä Puolukassa olisi ollut puulämmitteinen ja se oli ollut iso motivaattori mökin valinnassa. Mutta sen jälkeen, kun emme märillä puilla saaneet edes takkaa syttymään, piti varmaan olla kiitollinen siitä, että sentään päästiin lämpimään saunaan! Minä väitän kyllä, että sisko kokosi takkaan liian isoja puita. Sisko sanoi valinneensa pienimmät. Makkaratkin piti lopulta paistaa uunissa...

Huomatkaa kuvassa oleva Kotkasta saakka raahattu ämpäri. Turha valittaa, ettei isäntä koskaan osta mulle mitään kivaa, se kuitenkin toi mulle kaupasta ämpärin, kun olin sanonut, että mieli tekisi marjaan...

Ei me varsinaisesti nälkään kuoltu, vaikka ruoanvalmistussuunnitelma koki muutoksen.

Kyllä uni maistui reissaamisen jälkeen. Heräsin aamulla ilman kelloa kuuden-seitsemän välissä (molempina aamuina), enkä olisi voinut tuntea oloani onnellisemmaksi, kuin ulos mennessäni. Missään ei kuulunut liikenteen tai ihmisten ääntä, ilma tuoksui puhtaalle... voiko silloin muuta, kuin hymyillä?

Ja kun silmien edessä aukesi tällainen masema?

Isoja puolukoita oli mökin pihapiirissä niin paljon, että ajattelin voivani kerätä niitä rauhassa ja kuulisin, koska muut heräävät. Ja niin se menikin. Ihanat aamut ämpärin kanssa! Tai kahvikupin ja sisustuslehden kanssa mökin terassilla aurinkoisesta aamusta nauttien... Alkusyksy on ehdotonta lempiaikaani vuodesta!

 

Olisinko minä, jos en saisi vähän kaaosta aikaan matkalla? Ekana aamuna farkuista irtosi nappi, toisena niistä kuului kräks ja ne repesivät saumasta saumaan yläreiden kohdalta. Yritin kertoa satua timantinkovista reisilihaksistani, mutta totuus on se, että olin kesälomamatkalla Lontoossa luistanut aika pahasti karppauksesta... ja se määrä reisiä oli vain farkuille liikaa. Olin ajatellut säästää tilaa ja ottanut matkaan vain jalassani olevat housut. Tämä yksien housujen taktiikka ei toimi minulla koskaan. Viimeksi, kun luulin selviäväni koko viikonloppureissusta yksissä housuissa, vuohi kaatoi minut pyllylleni kuralätäkköön. Onneksi minulla oli mukana se hamaa tunika, joka minulla oli menomatkalla päällä, se sai vaatettaa minut myös paluumatkaksi, koska se oli ainoa vaate, joka peitti ammottavan reiän. Nyt pitäisi sitten hankkia uusia farkkuja... Minä inhoan farkkujen ostoa. Kun ne ovat rekissä, en hahmota, miltä ne näyttävät päältä. Jos ne istuvat yhdestä kohtaa, ne eivät varmasti mahdu toisesta. (Minulla on tosi kapeat sääret ja nilkat reisiin verrattuna) Ja jos löydätkin housut, jotka sovituskopissa istuvat, voit olla varma, että viimeistään pesun jälkeen ne alkavat pussittaa takapuolesta. Jos jollain on joku salaisuus farkkujen hankintaan, olkaa hyvä ja vikatkaa!

Anyways, kun muut olivat lauantaiaamuna heränneet, päätimme lähteä kylpylä Katinkultaan lillumaan. Pysähdyimme Sotkamon keskustassa (jos sellaisesta voi puhua...) katselemaan kauppoja. Löysimme divarin ja koska olen kerrassaan ihana emäntä, ajattelin tuoda Marvel-friikille isännälle sarjakuvia tuliaisiksi reissusta.

Voi olla, että saatoin ottaa jotain pientä matkamuistoksi itsellenikin mukaan divari/kirpputorilta... Minä en täällä juuri koskaan löydä Riviera Maisonia kirppiksiltä, vaikka Kotkassa on parhaimmillaan ollut kaksikin RM:ää myyvää liikettä. Sen sijaan Sotkamosta, ihan pieneltä kirppikseltä, löysin monta juttua!

Nämä jäivät hyllyyn:

Nuo CD-laatikot olisin kyllä halunnut ostaa, mutta minulla tosiaan oli rahat melko vähissä, ja toivoin niiden riittävän kotimatkan bensoihin. Omalla Diesel-Mersulla matkan olisi taittanut murto-osalla kustannuksista, mutta se seisoi korjaamolla, ja laina-autossa oli pieni bensakone ja se söi polttoainetta ihan pirusti! Tuota lautasta en olisi edes halunnut, vaaleanpunainen teksti tekee siitä, jotenkin ällöttävän romanttisen... ja minulla on se väriallergia. Sen sijaan yhden jutun kohdalla en voinut kieltäytyä, vaan poimin sen mukaan viiden euron hintaan:

Käsisaippuapullo keittiöön. Kotona pulloa avatessa selvisi, että olin saanut kaupan päälle myös saippuan jämät. Yök, kuka vie tavaroita kirpparille pesemättä niitä ensin? Olen aiemmin passannut tuon käsisaippuapullon, koska minusta pumppuosa tekee siitä omitusen mallisen. Nyt olen kai ehtinyt katselemaan tarpeeksi kuvia siitä ja tottumaan siihen, ettei se enää häiritse minua. Minulla on sarjan molemmat muut pullot, joissa pumppuosaa ei ole.

M-koon pullossa säilön käsitiskiainetta ja L-koon pullo sijaitsee kodinhoitohuoneessa ja sisältää huuhteluainetta. Jälkimmäiseen tarkoitukseen pullon suu sopii ihan hyvin, mutta tiskiainetta tulee aina väkisinkin liikaa. Ei kovin käytännöllistä... mutta kun se on nätti!

Kirpparilta suuntasimme sitten Katinkullalle. Olin pakannut tosi tarkkaan kaikki tavarat uimakassiin ja moneen kertaan kysyin siskolta, että eihän nyt mitään puutu. Kun saavuimme Katinkullalle ja löysimme semilaittoman parkkipaikan (Mun uskonto kieltää maksamasta parkkeeraamisesta ja vessassa käymisestä. Varsinkin on typerää maksaa parkkia, jos et tiedä, kuinka kauan sinulla kylpylässä menee...), avasin paksin ja huomasin, etten sitten ollut ottanut koko uimakassia mukaan. Voi hiisi! Ei kun paluu mökille. Matkalla sinne ajattelimme, että ehkä kannattaisi lounastaa välissä. Voisi elämä näyttää sitten valoisammalta, kun vatsa olisi täynnä! Saavuimme Amarillon pihaan huomataksemme, että taapero oli vääntänyt sellaiset niskapaskat, että ne pursusivat vaipankauluksesta ulos (Miksi tuon ikäisellä enää edes on vaippa, tiedän!). Ja ne vaihtovaatteet olivat siinä uimakassissa, siellä mökillä. Aaarggh! Eikun sukkikset pois ja hanan alla vähän putsailtiin farkkuhaalareita, nyt oli pakko saada ruokaa, ennen kuin verensokerit romahtavat!

 Pakko sanoa, että karppaavalle kasvissyöjälle Amarillon lista ei ole erityisen antoisa. Ainoissa salaateissa on caesar-kastiketta, joka sisältää anjovista, ja leipäkuutioita, joita karppaja ei syö, ja kanaa tai katkarapuja. Ja kun nämä karsii pois, jäljelle jää vihreä salaatti ja Parmesan-juusto. Päädyin siis valitsemaan kasvisfajitat ilman niitä lettuja... eli söin pelkät täytteet. Pieni kateus iski noista alkunachoista, nachot kun ovat mun suurinta herkkua!

Ja ruoan jälkeen elämä tosiaan taas hymyili. Haimme uimakassin ja suuntasimme uudestaan Katinkullalle. Parkkeerasimme samaan semilaittomaan paikkaan.

Oli kyllä mahtava iltapäivä. Allasbaarissa sain katsoa Monzan GP:n aika-ajot (formulat ovat mulle henki ja elämä) ja lilluimme erilaisissa altaissa ja saunoimme. Minun lempparini oli savusauna. Vihdoin pääsin kunnon saunaan, kun siellä mökillä oli se sähkökiuas! Tein vain sen virheen, että nojasin seinään, ja nyt tiedän, mihin selänpesijää tarvitaan! Noki tarttui nimittäin niin tiukasti ihoon, ettei se lähtenyt pelkästään suihkuttamalla, enkä millään ylettänyt keskelle selkää itse. Olin sitten mustavalkoraidallinen. Sehän on muotia? Paljussa pihalla vietimme varmaan eniten aikaa, koska siellä oli rauhallista ja oli kaunis ja lämmin syyspäivä. Kun taapero alkoi käydä kiukkuiseksi, oli aika palata mökille.

Mökin takana oli muuten kaikille mökeille yhteinen lasten leikkipaikka, jossa oli leikkimökki, hiekkalaatikko ja frisbeegolfkori. Olisihan täällä mökillä saanut enemmänkin aikaa kulumaan!

Vaan seuraavana aamuna oli puolukankeruun ja loppusiivouksen jälkeen lähdettävä hakemaan teiniä takaisin. Olisin itse asiassa halunnut aamulla mennä messuun Sotkamon kirkkoon, mutta aikataulullisesti se olisi ollut tosi hankalaa, kun sinne oli jonkinmoinen ajomatka ja se osui siivouksen ja mökinluovutuksen kanssa päällekäin. Niin aikaisin en viitsinyt repiä  muita ylös, että olisimme saaneet mökin luovutettua jo 9.30. Ja tuskin kirkkoon kuulumaton siskoni olisi erityisemmin ilahtunut, jos olisin sanonut, että nyt lähdetään ehtoolliselle!

Edellisenä päivänä olimme aikeissa vierailla kirkossa, mutta koska siellä oli hautajaiset käynnissä, se suunnitelma jäi. Kahdentoista jälkeen sunnuntaina ovet eivät enää olleet auki, joten tyydyin kuvaamaan sitä ulkopuolelta.

Melko upealla paikalla! Olisikohan vapaita työpaikkoja?

Kotimatkan haasteeksi muodostui se, missä itse Monzan GP katseltaisiin. Luotin siihen, että Skos Hotel Kolin ravintolassa näkyisi kisa, eipä näkynyt. Mutta wi-fi siellä sentään oli, joten päädyin tiirailemaan GP:n Kolin luontokeskuksen leikkitilassa. Sisko ja teini katselivat videoita kännyköiltään tai pelasivat ja taapero leikki. Win-win!

Kisan jälkeen piti tietysti käydä katsastamassa henkeäsalpaava kansallismaisema. Tai siis mun ja taaperon piti. Sisko ja teini eivät viitsineet vaivautua.

Paluumatkallakin oli omat hasardinpaikkansa. Vähän ennen Lappeenrantaa nousi aivan jäätävä sumu! Maisemaa ei erottanut ollenkaan. Minä olin päästänyt bensan niin vähiin, että mittari laski viimeiselle polttoainepalkille. Minua tämä ei huolestuttanut, sillä meidän mersulla siinä vaiheessa ajaisi vielä 150 kilometriä. Sisko sanoi, että tällä pikkuveljeltä lainatulla autolla tilanne olisi vähän akuutimpi, nyt äkkiä tankille! Se oli haasteellista, koska sumussa meillä ei ollut aavistustakaan, oltiinko lähelläkään huoltoasemaa. Onneksi Viipurinportin kyltti erottui sumusta ja pääsimme automaatille. Sisko käski katsoa, paljonko tällä tankillisella olisi vielä päässyt: 16 kilometriä!!! Huh, huh, sinne sumuun kun olisimme jääneet...

Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta minulla oli aivan mahtava viikonloppu! Näitä lisää!

 

xoxo,

minä