Lapsuuden usko

Suutarin lapsella ei ole kenkiä - muta mitens tuolla papin tyttärellä uskoa?

Minä en koe onnistuneeni uskonnollisena kasvattajana. En usko, että meillä puhutaan uskonasioista lasten kanssa paljoakaan sen enempää kuin missä tahansa muussakaan kodissa. Mutta jostain se lapsuudenusko ilmeisesti silti kumpuaa... Otetaanpa 3 hauskaa esimerkkiä:

  1. Olimme viime viikolla Kouvolan kierrätyskeskuksessa taaperon kanssa. Sieltä löytyi tuollaisia ehtoollispikaria muistuttavia pikareita. Nostin yhden käteeni, jolloin taapero totesi: "Nii, Jeesuksellakii on tollaset samanlaiset!" (No ok, kirkossa se on ehkä käynyt vähän useammin, kuin keskivertolapsi)
  2. Taapero oli taannoin Jumalniemessä (on siis kotkalainen markettialue, eikä sinällään liitoksissa uskonnon kanssa... paikka on sattumaa) mumminsa kanssa. Jumalniemeen rakennetaan jotakin uutta kauppaa. Taapero oli kiinnostuneena kysellyt siitä mummilta. Sitten mielenkiinto oli kääntynyt muuhun ympäristöön. "Kuka nää tiet on tehnyt?" Mummi oli miettinyt, että kylläpä taapero kyselee fiksuja ja sitten selittänyt, että ensin joku insinööri suunnittelee ja piirtää ne ja sitten tulevat Lemminkäisen tyypit asfalttikoneiden kanssa ja... Jolloin taapero oli kivahtanut; "Höh, siä oot väärässä! Se oli Jeesus!"
  3. Keväällä yhtenä iltana nukkumaan käydessä taapero vaistosi, että olin allapäin ja kysyi: "Mikä sulla on, äiti?" Minä selitin, että joutuisin menemään huomenna puhumaan lapsille, joiden ystävä oli kuollut ja että he olisivat varmaan surullisia. Taapero silitti päätäni osaaottavasti ja sanoi: "Ei mitään hätää, Jeesus auttaa niitä!" (Tai oikeastaan taapero sanoi "Reesus auttaa niitä", koska ei silloin vienlä osannut sanoa J-kirjainta, juna oli runa ja jalat lalat) Siinä jäi kuulkaa teologilla leuka auki. Aivan!
"Hymiö" by taapero

En tosiaan tiedä, mistä taaperon teologia kohoaa, mutta se on jotenkin todella herttaista!

Siunausta viikkoon!

xoxo,

minä