Loviisan Wanhat Talot - Mun asuntomessut (osa 1)

Heipat! Mun lempiaikani vuodesta on elokuun viimeinen viikonloppu. Sillä silloin järjestetään Loviisan Wanhat Talot. Eli pientä pääsymaksua vastaan (18€) pääsee kurkkimaan ihmisten ihaniin koteihin. Kotien katselemisen lisäksi LWT tarjoaa huikeita ostosmahdollisuuksia, sillä kaupunki täyttyy antiikkikojuista ja pihakirppiksistä. Tavarataivas...

Olethan kärsivällinen, tietokoneesi/tablettisi/kännykkäsi todennäköisesti lataa tätä postausta kauan, sillä se on turboahdettu kuvilla. Jaoin postauksen vieläpä kahteen osaan, sillä ihania kuvia tuli vain niin paljon, etten malttanut jättää niitä julkaisematta... Tässä ensimmäisessä postauksessa on yleistä löpinää LWT:stä ja toisessa osassa esittelen mun lempparitalon, lempparipuutarhan ja kaikki ihanat ostokseni.

 

Minusta LWT on parempi tapahtuma, kuin asuntomessut, sillä uutuuttaan kimmeltävät sisustukset ovat usein (eivät aina) sieluttomia. Näissä taloissa on oikeasti asuttu ja asukkaiden persoonat ovat niissä vahvasti näkyvillä!

Meidän äidillä oli juuri synttärit, joten synttärilahjaksi kaappasin äidin mukaan. Olimme pelipaikoilla heti kymmeneltä, kun tapahtuma alkoi ja ramppasimme kaupunkia ristiin rastiin kymmentä yli neljään saakka (tapahtuma loppuu viideltä). Silti emme ehtineet käymään läheskään kaikissa kohteissa. Mahdotontahan se olisi ollutkin, kun taloja oli Ruotsinpyhtäätä myöden! Lopulta oli väsy ja nälkä ja pakko luovuttaa. Minä selvisin aika hienosti siihen saakka, mutta kotona iskivät ihan hirveät kivut, itkin ja vinguin kaksinkerroin. Ainoat asennot, joissa pystyin olemaan olivat koppakuoriaisena lattialla tai vatsalla maaten. Koita siinä sitten blogata! (Halusin saada tämän uunista ulos, niin että tästä joku voi vielä napata huomiselle menovinkin...) Onneksi Panadol lopulta auttoi...

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä...

Minä tykkään yhdistellä uutta ja vanhaa. Ja viime aikoina olen aivan rakastunut siniseen. Kaikkea tätä oli tarjolla myös ovensa avanneissa kodeissa...

Ihanat rustiikkiset kaapinovet! <3
Note-to-self: Niitä sinisiä emalikattiloita kirpputoreilla voi käyttää kukkaruukkuina!
Kirppislöydöistä voi tuunata valaisimia...

Löytyipä sisustuksista Star Warsiakin. Pakko arvostaa! Sitä kun on meilläkin. Tässä talossa oli todella huikeita kontrasteja. Yhdessä huoneessa saattoi olla Star Warsia ja seuraavassa pitsiä ja siirappista maalaisromantiikkaa!

Huomaa kaapin taustaseinä ja sisältö. Ja Boba Fettin kypärä hyllyn päällä...
Ja sohvatyynyt...
Muistatteko nukenpään, jonka raahasin Bruggesta? Olin selkeästi oikeilla linjoilla...
Jotain sinistä
Jotain vanhaa?
Ihana sohva! Note-to-self: hanki vanha pitsipeitto yläkerran sohvan peitteeksi...
Ihania yksityiskohtia...
Muumeja! <3 <3

Oli muuten hauskaa tirskistellä muiden ihmisten muumimukikokoelmiin, niitä kun löytyi monesta talosta.

Sinivalkoiset astiat ovat vieneet mun sydämen. Siellä on kaappi täynnä Arabian Maisemaa...
Oi että, kuin hienoa olisi saada merihenkiseen sisustukseen tuollainen penkki!
Huikea julisteidea!
Miä oon jo pitkään haaveillut höyläpenkistä sisustuksessa. jos sulla lojuu ylimääräinen nurkissa, ota yhteyttä! ;)
Sänky on toteutettu vähän samalla idealla, kuin meidän muksujen sängyt
Merihenkistä... ja sinistä
Note-to-self: Piilota pesukone ja kuivausrumpu kankaalla...

Yksi ihailuni kohde olivat kauniit tapetit, joita löytyi melkein joka talosta. Tässä muutama räpsy niistä...

<3 <3

Ja saihan sieltä elämänviisauksiakin...

Kirppiksiä, pop-up kahviloita ja messubussi

Loviisan tori ja Lovisa Gymnasium täyttyvät vanhan tavaran kauppiaista. Rahaa saa palamaan ihan niin paljon, kuin jaksaa mukana kantaa. Ja kannattaa kantaa käteistä, sillä pankkiautomaatteja on harvassa ja niille on jono! Kortti käy hyvin harvalle myyjälle.Samoin usean talon pihassa on erilaisia pop-up ravintoloita. Tarjolla oli kaikkea hodarista ja vohveleista afrikkalaiseen vegaaniruokaan.

Tässä pari räpsyä antiikkikojuista torilta.

Ilmaisen messubussin kyytiin voi hypätä mistä vaan sen reitin varrelta - ja sitä kannattaa hyödyntää. Jalat kiittävät. Tokikaan se ei vie sinua Ruotsinpyhtäälle tai Pernajaan, missä osa kohteista sijaitsee.

Oikeesti retroo...

Jeps, eka osa oli siinä. Mitä siä omisit näistä omaan sisustukseen? Ja pysykäähän kuulolla - julkaisen ihan kohta kakkososan, jossa on tosiaan aivan FENOMENAALISEN upea koti, törkeän ihana puutarha ja mun antiikkiaarteet ja kirppislöydät tämän vuoden tapahtumasta.

Ja ai niin, jos ei sulla ole huomenna 25.8. mitään tekemistä, niin suuntaapa Loviisaan! Wanhojen talojen ovet ovat avoinna klo.10-17.

xoxo,

minä