Mennään tuurilla

Mitä näyttää muualta tulleille vieraille, jos voi valita yhden käyntikohteen Kotkasta? Yleensähän kotkalainen menee "jonnee", jos se ylipäänsä on menossa "minnee". Nämä siis tarkoittavat "johonkin" ja "minnekään", mikä minusta on ilmiselvää, mutta jonka ymmärtämisessä toisilla kuitenkin ilmeisesti on ongelmia. Eli kysymys kuuluu: minne jonnee?

Kotka on saari ja saareen meneminen vielä Kotkansaarelta kuuluu kotkalaiseen kulttuuriin. Kulkuvälineeksi ne (=me) onnettomat kotkalaiset, joilla ei ole omaa venettä, valitsevat tuurin. Siis mennään tuurilla jonnee. Onnen kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Tuurimoottori on todennäköisesti ihan turvallinen matkustusväline, eikä ole tuurista kiinni, pääseekö tuurilla perille. (Olkoonkin, että äärimmäisen tuulisessa kelissä pari päivää sitten Haapasaaresta tullessa tarvittiin ehkä myös hyvää tuuria, että selvittiin aallokkosta). Tuuri ei tule siis onnesta, vaan epäilen, että se on lainasana länsinaapurista, vuoro = tur. Ja vuoromoottorilla mennään. Itämurteissa taitaa muuten olla yleisempää lainata sanoja venäjästä. Kotka on kaksikielinen kaupunki, täällä se toinen kieli ei vaan ole ruotsi, tuo jumalainen kieli, vaan venäjä. Katsokaa vaikka tienviittoja, monet paikannimet on litteroitu myös venäjäksi. Ruotsinkielistä nimeä Kotkalla ei ole.

No niin, ollaan siis päätetty mennä tuurilla jonnee. Enää jää saaren valinta. Uutuutena listalle ovat nousseet vanhat puolustusvoimien saaret, Kirkonmaa ja Rankki. Niihin meneminen on kuitenkin kallista ja olin pettynyt Rankin sotilaskodin munkkeihin. Pakastemunkkeja, pah. Perinteisemmät vaihtoehdot ovat Lehmä, Varissaari ja Kaunissaari. Kaunissaareen on näistä pisin matka. Niin pitkä, että se on itse asiassa Pyhtään puolella.

Lehmässä ei ole ravintolaa, mutta siellä on kiva ranta. Kauniina kesäpäivänä eväiden, uimarenkaan ja frisbeen kanssa sinne ja ohjelma on valmis. Mutta kun on +8 astetta ja pilvet peittävät taivaan, on looginen valinta Vaakku, jossa pääsee tarvittaessa ravintolan suojiin lämmittelemään.

Niinpä päätimme siis suunnata Varissaareen. Edestakainen tuurimatka maksaa 8 euroa aikuisilta ja 4 euroa lapsilta. Taitaa olla niin, että tuurissa ei edelleenkään voi maksaa kortilla, joten rahaa on pitänyt nostaa etukäteen. Tuurin lähtöpisteellä Sapokassa ei ole pankkiautomaatteja lähimaillakaan, joten on varauduttava ajoissa.

Sen verran olin meidän vieraita perehdyttänyt jo kotkalaiseen kulttuuriin aamulla, että olin hakenut Karhulan torilta rapeat possot, Kotkan kansallisherkun. Joku kysyi, mitä eroa on possolla ja tavallisella munkkipossulla. No en minä tiedä! Viimeinen kirjain? Vai onko niin, että possussa on vadelmahilloa ja possossa omenahilloa?

Sukellus kotkalaiseen ruokakulttuuriin saisi jatkua saaressa. Mutta sitä ennen tutustuttaisiin vähän saareen. Mikä tietysti olisi ollut mukavampaa auringonpaisteessa...

Saaren kiinteisiin rakennelmiin kuuluu Ruotsinsalmen taistelun muistomerkki. Tuo ruma torni alla olevassa kuvassa. Tässä ihan Varissaaren edustalla on siis käyty pohjoismaisen historian suurin meritaistelu. Ruotsi vastaan Venäjä. Tre Kronor vei ratkaisevan erän. Heja Sverige! Venäläisiä laivoja upposi tuohon salmeen oikein urakalla. Niiden jäänteitä löytyy merimuseo Vellamosta ja myös Varissaaresta - ja varmaan edelleen sieltä meren pohjasta.

Minulla on sellainen muistkuva, että olisin joskus halunnut kiivetä tuonne torniin ja silloin lukittu metalliluukku katkaisi tieni. Nyt ei ainakaan isännän tiellä ollut esteitä.

Jäljellä on myös joitakin jäänteitä vanhasta Fort Elisabethin linnakkeesta. Jotkut näkyvämpiä, kuin toiset...

Ja sitten vähän uudempaa sotamemorabiliaa...

Ihan ei selvinnyt, mitä herra kapteeni tässä yrittää saada aikaan...

Kun saaren nähtävyydet oli katsastettu oli aika siirtyä ravintola Vaakkuun lounaalle. Ruoat ovat melko tyyriitä. Ainoa kohtuullisen hintainen annos on pulled pork-hamppari, joten kaikki lihansyöjäaikuiset päätyivät siihen. Minä vuohenjuustosalaattiin, jonka hinta loppulaskussa oli mystisesti 19,90. Kysyin oliko salaatin hinta todella tuo kuitissa näkyvä, kun muistikuva oli vähän vähemmästä. "On", vastasi tarjoilija. Ja kun maksu oli mennyt, hän muisti, että sehän olikin 16,90, minäpä haen sinulle kolme euroa. Nyt kun katson kuvaamaani ruokalistaa, niin oikea hinta näyttää olleen 15,90. No jätin sitten euron tippiä. Mutta suosittelen tarkistamaan laskun, jälkiruokakin oli nimittäin kuitilla kahteen kertaan ennen kuin huomautin asiasta.

Salaatti oli kuitenkin oikein hyvä. Ja jälkkäri näyttävästi tarjoiltu, vaikka jotkut ovatkin kyseenalaistaneet, onko tämä jälkiruoka nimensä "Eaton Mess" oikeaoppinen edustaja. Ja taapero oli tyytyväinen, kun sai ilmapallon.

Minusta ruokaakin parempaa oli ravintolan sisustus... Sisustus on puoli ruokaa, eikö niin?

Vaakku on ravintola, johon koirat ovat tervetulleita. Mikä on kiva meille, jotka tykkäämme tuijottaa koiria, mutta ehkä snadisti huonompi niille, jotka saavat koirista vakavan astmakohtauksen.

Ruoan jälkeen taapero olisikin ollut aika valmis päiväunille, jos olisi vain malttanut nukkua. Katsoin velvollisuudekseni nukkua päikkärit taaperon puolesta, että jaksoimme sitten illalla pelailla lautapelejä. :D

Kotkalaisuus 101 suoritettu, jatkokurssille ilmoittautujia odotellaan... Iso kiitos vierailusta!

xoxo,

minä