Messuille Tukholmaan? - hotellisuositus

Täältä tulee näitä joulukuisia juttuja vielä, kun en ajoissa ehtinyt päivittää... Olin siis pienten tyttöjen kanssa Scifiworld-tapahtumassa Tukholmassa joulukuun puolivälissä. Tapahtuma on meille melkein jokavuotinen perinne - joinain vuosina mun työ on tosin torpedoinut meidän osallistumisen ja 2013 lääkäri kielsi matkustamasta, kun taaperon laskettuun aikaan oli kaksi viikkoa aikaa ja minä olin alkanut vuotaa verta. Oli ihan vähällä, etten uhmannut silloin lääkärin ohjeita, mutta jäin sitten kiltisti kotiin kuitenkin.

Tänä vuonna matkaan päästiin. Scifiworld-tapahtuma järjestetään joulukuussa Tukholmassa ja keväällä Göteborgissa ja Malmössä. Muistankohan oikein, jos väitän, että Norjan puolellakin on joskus messuiltu? Göteborgissa olen kerran ollut mukana, mutta sinne ei oikein viikonloppuvapaa riitä, jos menee laivalla/autolla. Siksi tähtään aina Tukholmaan. Itse messuista kirjoittelen lisää toisessa postauksessa, mutta nyt sanon sen verran, että Tukholman messut järjestetään Stockholmsmässan-messukeskuksessa, Älvsjössä, joka on 10 minuutin junamatkan päässä Tukholman keskustasta. Junia liikennöi ahkerasti, joten kauaa ei joudu odottelemaan... Tukholman päässä laiturilla on mainittu Stockholmsmässan, joten eksymäänkin on vaikea päästä!

 

 

Stockholmsmässania lähinnä oleva hotelli on Scandic Talk. Se on niin lähellä, että se on käytännössä samassa rakennuksessa. Ja sitä ei voi olla huomaamatta, kun saapuu Älvsjön juna-asemalle, sillä se kohoaa muistaakseni 18-kerroksiseksi.

 Miten mulla ei ole itse hotellista kuvaa...?

Hotellihuoneet ovat ihan perussiistejä, eivät mitenkään ihmeellisiä, mutta kivoja. Sijainti messuihin nähden - ja huikea aamupala - on se, mikä ajaa minut paikalle. Joissakin huoneissa on kylpyamme, mutta nyt vedimme lyhyen tikun, emmekä päässeet lillumaan vaahtokylpyyn. Meillä oli kuitenkin tosi tilava ja tyylikäs kylppäri (josta en ottanut kuvaa).

Olimme varmaan puolilta päivin hotellilla ja ajattelimme, että saisimme jättää tavarat säilytykseen, mutta huoneemme olikin jo valmis ja saimme kelkkoa laukut suoraan sinne.

 

Taaperon piti päästä heti testaamaan sänky, kun pääsimme ovesta sisään.

Meidän huoneemme oli 12. kerroksessa.

Taapero: "Ota meistä kuva!" Teini: ....
Maisema näytti aamuyöstä maagisemmalta...

Yksi hyvä puoli täällä yöpymisessä nimenomaan scifimessujen aikaan on se, että messuilla nimmareita jakavat näyttelijät on buukattu samaan hotelliin. Niinpä Sean Astin (Sormusten Herran Sam-hobitti) flirttaili meidän teinille ala-aulassa (kateellinen mamma täällä, hei!) ja antoi paikkansa hississä minule ja taaperolle (herrasmies) ja minä sain antaa lyhytkasvuiselle Star Wars-näyttelijälle Arti Shah'lle sokeria aamupalapöydässä, kun hän ei ylettänyt tiskille.

Muutenkin on kätevää, jos asumus on messujen yhteydessä. Kun jalkoja alkaa painaa, voi käydä välillä hotellissa lepäämässä tai lataamassa kännykkää, tai viedä ostokset välillä pois ja jatkaa shoppailua.

Aamupala on mun mielestä Talkissa ollu aina huikea. Nyt sunnuntaiaamuna ei ollut smoothieita, niin kuin yleensä, ja olin vähän pettynyt, mutta sain korvikkeeksi lettuja ja kermavaahtoa!

Maanantaiaamuna olisin voinut vetää aamiaisella vaikka täysin karppina (ja hiilarit kieltämättä alkoivat jo tökkiä), kun tarjolla oli papuja, munakokkelia, paprikapaistosta, juustoja...mutta sitten oli niitä smoothieita! :D

Mutta siis, jos Tukholman matkan päätarkoitus on viettää aikaa messuilla, suosittelen varaamaan huoneen Scandic Talkista!

Myöhemmin lisää niistä messuista... koen vain pientä inhoa käydä läpi ne monta sataa kuvaa, jotka siellä räpsin, ufff!

Hauskaa päivää!

xoxo,

minä