Naperon kaa: Militaria-museo Hämeenlinnassa

Tämä juttu on jatkoa tutustumiskäynnille Hämeen linnassa. Otimme siis yhdistelmälipun sinne ja Militaria-museoon. Tässä sitten kuvamatskua jälkimmäisestä. Mainitaan uusille lukijoille, että meidän isäntä on tosiaan upseeri ja napero on ehkä tavanomaista kiinnostuneempi maanpuolustuksesta... erityisesti panssarivaunuista. Niinpä tämä museo istui meille, kuin nenä päähän.

Marraskuun loppu ja vihreä nurmi...

Museon porttien ulkopuolella oli jo panssukkeja. Napero ei paljon lupia kysellyt, kiipesi vaan päälle...

Yhtään en tiedä, oliko tuo ihan luvallista... Aiemmassa jutussa kerroinkin, että tykkään museoista, joissa saa tehdä jotain. Tämä loksahti kivasti siihen lokeroon. Saimme heti käteen lasten puuhalapun, lisäksi joulun kunniaksi museossa oli tonttuja etsittäväksi.

Ensimmäinen tonttu löytyikin nopeasti...

Samalla löytyi Suomen kaikkien aikojen suurimman varusmiehen palvelusasu. Väinö Myllyrinne oli armeija-aikanaan 220-senttinen mutta kasvoi siitä vielä 247 sentin pituuteen. Miä niin toivon, että meidän pikkuriikkiselle isännälle sattuu tuollainen kaksi kertaa kookkaampi alokas. Se olisi koomista!

Armeijan harmaissa... vai muuten vaan harmaissa?

Museossa oli kaikkea Suomen sotahistorian alkuajoista nykypäivään. Muun muassa armeijan tupa. Aloin yht'äkkiä ymmärtää, miksi isäntä kielsi minua aikoinaan käyttämästä sinivalkoruutuista kangasta naperon (silloin sikiön) tilkkupeittoon...

Minusta hauskinta oli päästä pukeutumaan armeijan kledjuihin. Lähetin isännälle kuvan whapissa ja kysyin, lohkeaisiko tämän näköiselle varusmiehelle:

Ei kuulemma lohkeaisi. Käski soitella kun kotiudun...

Sanotaanko, että toiselle meistä vaatteet istuivat vähän paremmin kuin toiselle!

Anorakkihan on jopa ihan kiva!

Opin myös paljon uutta. Muun muassa marsalkka Mannerheimista. En edes tiennyt, että hän kuoli ulkomailla. Näytteillä oli arkku, jossa marsalkan ruumis tuotiin Sveitsistä Suomeen.

Enkä ollut aiemmin tullut ajatelleeksi, että hepatkin tarvitsevat kaasunaamareita!

Ei mitään käryä, mikä tämä on... mutta sopisi sisustukseen!
Oon muuten ollut leirillä, jossa virtaa puhelimeen sai polkemalla...

Eniten odotimme kuitenkin piha-aluetta. Se oli täynnä kaikenlaisia kulkupelejä armeijan traktoreista rekkojen kautta panssarivaunuihin. Aurinko oli jo laskemassa, kun pääsimme pihaan ja Hämeen linna näytti taustalla melkein Disney-linnalta.

Minä sain kunnon sätkyn, kun yht'äkkiä ihailemani tutka-auton alla liikkui joku. Se paljastui kuitenkin rusakoksi. Mahtavaa, rakastan jump-scareja elokuvissakin. Se tunne, kun kiljaisee säikähdyksestä! <3 Napero juoksi jäniksen perässä pitkin museon pihaa ja huusi mennessään: "Jos miä saan sen kiinni, se on meidän pupu!" Olin helpottunut tiedosta, että jänistä ei juoksemalla kiinni saada...

Olenko kertonut, että Kelju K. Kojootti on lempipiirroshahmoni?

Aurinko painui yhä alemmas horisonttiin luoden aina vaan taianomaisempaa tunnelmaa. Kohti kotkaa lähti ajamaan kaksi väsynyttä prinsessaa...

Jos olet siis Hämeenlinnassa, niin pysähdypä tuonne! Toisena vaihtoehtona lähistöltä löytyy Parolan panssarimuseo, jossa niin ikään on panssukkeja tarjolla.

Oolsou, rakas joulupukki... haluan museokortin!

xoxo,

minä