Päivä Budapestissä - osa 1

Alkuun on sanottava, että minua vaivasi jonkinasteinen mielenkiinnon puute Budapestiä kohtaan. Minä olen kaupunkilomien ystävä. Tykkään historiasta, nähtävyyksistä ja kauniista rakennuksista, varsinkin kirkoista. Kyllähän Budapest nitä tarjoaa, mutta jostakin syystä en hankkinut opaskirjaa ja opetellut sitä ulkoa, niin kuin monien itse valitsemieni matkakohteiden kanssa olen tehnyt. Kaipa olin ajatellut, että jos matkustaisin Itävalta-Unkariin johonkin, se olisi tuon edesmenneen keisarikunnan pääkaupunki, Wien. Unkarin historiasta en juuri tiedä mitään, paitsi että rakastamissani Sissi-elokuvissa, se liitettiin Itävaltaan suurelta osin kyseisen keisarinnan tähden. Sissille omistetun ravintolan löysimme ainakin Gödöllöstä.

Suurin osa matkastamme kului Hungaroringilla ja Gödöllössä, mutta viimeisen päivän käytimme Budapestiä tutkiskellen. Ja jälkikäteen en voi kuin ihmetellä, miksi en ollut enempää innostunut matkakohteesta! Arvoimme, missä jäisimme metrosta pois ja päättelimme, että joenrannan pysäkki Kossuth Lajos tér olisi todennäköisimmin nähtävyyksien ytimessä. Hyvin valittu pysäkki! Budapest hurmasi sillä sekunnilla, kun pääsimme metrotunnelista ulos.  Näimme nimittäin parlamenttitalon aukioineen:

Parlamenttitaloa oli mahdotonta saada kokonaisena valokuvaan, sillä on nimittäin 268 metriä pituutta!!! Olipahan järeä pytinki! Ymmärsin, että se on jopa suurempi, kuin jenkkien vastaava...

Annoin kameran räpsyä Kossuth Lajosin aukiolla, sillä joka puolella oli jotain kaunista ja mielenkiintoista nähtävää. Tässä muutamia räpsyjä:

Aukiolta kävelimme Tonavan rantaan ja ihailimme jokimaisemaa. Jos aikaa ja rahaa olisi ollut, jokiristeily olisi ollut jotain, minkä olisin halunnut kokea.

Rannasta löysimme taideteoksen, jolla en ehkä olisi lähtenyt leikkimään, jos olisin tiennyt, mistä siinä on kyse,,,

"Kengät Tonavan rannalla" kertoo niiden juutalasten kohtalosta, jotka saivat Tonavan rannalla surmansa toisen maailmansodan aikaan. Heidät pakotettiin riisumaan kenkänsä ja heidät ammuttiin joen reunalle, niin, että ruumis putosi Tonavaan. Joki kuljetti ruumiin tiehensä kenkien jäädessä rantatörmälle.

Mutta koska en tiennyt teoksen synkkää tarinaa sillä hetkellä, kun osuimme paikalle, päätin muuttua Lumikista Tuhkimoksi ja testata kenkää.

Näyttääpä tosi kauniilta, kun jalkapöytä on ihan aurinkoihottuman runtelema. Minä ja aurinko emme tule oikein toimeen. Jalkapöytien iho paloi radalla pienille rakkuloille, joita kuvasta ei oikein näy, mutta jotka olivat äärimmäisen kivuliaat. Mutta mitä minä ihottumasta valitan, kenkien omistajien kohtalo oli jotain paljon, paljon kamalampaa!

Kevyempiin aiheisiin: teatterin pihasta löytyi tuttu mies. Minä en ole tässä nykyisessä blogissani tainnut kertoakaan Shakespeare-fanituksestani? Tai matkasta Stratford-upon-Avoniin? No anyways, mullahan on Shakespearea tatuoituna olkapäähän (ei kovin taidokkaasti, kiitti vaan artistille...)

"What's past is prologue" (W. Shakespeare, The Tempest)

Jatkoimme matkaa kohti kauppahallia...

Kauppahalli oli mahtavan näköinen rakennus (minä pidän kauppahalleista ihan koti-Suomessakin) ja sieltä sitä sai - makkaraa ja paprikajauhetta...

Jos annoinkin unkarilaiselle keittiölle  vähän negaa palautetta, niin kauppahallin yläkerrassa olisin halunnut syödä (jos dieetti olisi sallinut). Siellä oli jos jonkinlaista suolaista ja makeaa piirasta, jotka näyttivät todella upeilta. Mutta yläkerta oli niin tupaten täynnä, ettei niistä voinut pysähtyä edes ottamaan kuvaa, saati jonottamaan niitä. Sen sijaan tämän ravintolan nimestä nappasin ohimennessä kuvan. Jäin nimittäin pohtimaan, miten tämä lausutaan... tirsk!

Tässä välissä kipaisimme sitten syömään toisaalle ja sen jälkeen jatkoimme Budapestin ihailua. Mutta siitä lisää myöhemmin. Kuvia tuli napsittua niin paljon, ettei yksi päivitys riittänytkään. Riittääköhän kaksi?

xoxo,

minä