Päiväni prinsessa Ruususena - part I

Minä olen kirjoittanut blogia kauan. Tosi kauan. Minulla on ollut askartelublogi, muotiblogi, mammablogi, sekundäärilapsettomuudesta kertova blogi, uskontoaiheinen blogi ja nyt tämä sisustus-/mikälieblogi. Ikinä en ole ollut bloggaajatapaamisessa. Tapaamiset ja blogigaalat ovat niitä juttuja, joita oikeat bloggaajat harrastavat. Ne hienojen blogien kirjoittajat...

Arvatkaapa innostuinko, kun pääsin Starboxille bloggaamaan ja heti oli edessä bloggaajatapaaminen. Tuli sellainen Pinokkio-olo: "Isä minä olen oikea poika!" tai siis "Äiti, minä olen oikea bloggaaja!"

Minä olen melko ujo ja varautunut vieraassa seurassa (kunnes jää murretaan ja olen varma, että olen samalla sivulla muiden kanssa). En ollut koulussa mitenkään suosittu, olin vähän liian kummallinen ollakseni cool, se on tainnut vainota minua aikuisiälläkin. Olen tosi epävarma. Epävarmuus ei ole seksikästä, sen olen kuullut monesta suusta. Mutta minkäs teet, kun jatkuvasti pelkäät, että et ole ihan riittävän hyvä. Ettet täytä vaatimuksia. Niinpä minua jännitti ihan hirveästi, että jos en sovi joukkoon, jos kukaan ei puhu minulle ja minua katsotaan kieroon. Onneksi se ei ollut tilanne, vaan tutustuin nopeasti moneen uuteen ihmiseen ja ainakin minulla oli mahtavaa!

Tapaamista varten ostin uuden asun. Ajlajkin jumpsuitin ja uudet iiiiihanat kengät. Kun olin maksamassa jumpsuitiani PPs Decoren ihana Anna totesi, että ethän sinä tässä töihin voi mennä, mutta tämä on ihana oloasu kotona. En kehdannut sanoa, etten sitä työasuksi aikonutkaan, mutta bloggaajatapaamiseen aioin kyllä mennä se päällä. Joka tapauksessa olin päättänyt pukeutua tähän asuun, mutta ei se nyt ainakaan itsevarmuutta lisännyt... Jumpsuitin puntit olivat minusta asteen liian pitkät, joten päätin lyhentää asua tällaisella albannaru-tyyppisellä ratkaisulla. Sehän vähän niin kuin ilmentää pappeuttani, eikö niin? :D

Olin superinnostunut ohjelmasta. Havaintoja parisuhteesta blogin Sami Minkkinen tulisi puhumaan meille omasta blogistaan. Usein joku jakaa Samin kirjoituksia Facebookissa ja minä kikattelen kippurassa niitä lukiessani. Pidän Samin tyylistä kirjoittaa. Nauraminen on hauskaa.

Lisäksi tapaaminen pidettäisiin kartanossa. Ah, minä olen historian ja menneiden aikojen ystävä. Ajattelin aina nuorempana, että olen syntynyt väärälle vuosisadalle. Sitten tuli some, ja aloin viihtyä. Mutta kartano kuulosti mahtavalta! Tertin kartanossa en koskaan ollut käynyt, en siis tiennyt, mitä odottaa. Toki googletin kartanon ennen tapaamista, mutta nettisivujen perusteellakaan en osannut odottaa mitään niin hienoa!

Se tunne, kun ajat pihaan ja kaikkialla on jouluvaloja (ja vielä lunta - vaikka se olikin kovaa vauhtia sulamassa pois) ja taustalla ihana vaaleanpunainen kartano.

Olin ajatellut ottaa päivänvalossa parempia kuvia, mutta aamuun mennessä lumi oli tiessään ja osa maiseman taianomaisuudesta sen mukana kadonnut.

Saimme tehdä tutustumiskierroksen kartanossa ja silmä tarttui moneen kivaan yksityiskohtaan.

Joulupallo villisian kaulassa ei ollut yksi niistä... :D
Ihanan jouluista <3
Mun on nyt löydettävä maatuskoja kirpputorilta ja tuunattava ne mustavalkoisiksi, jotta voin toteuttaa tämän kotona!
Tässä vaiheessa iltaa luulin, että tuo rehu on vesikarahvin sisässä. Puodissa selvisi, että kannussa on kolo, johon voi tunkea kaikenlaista. Pakko saada!
#peiliselfie
Tämä isännän kammari oli kuolleista elämistä huolimatta mun lempihuone, siellä oli paljon kiinnostavia ja kauniita esineitä!

Kierroksen jälkeen oli Samin esitelmän vuoro. Voi hyvänen aika, kyyneleet valuivat silmistä, kun nauratti niin paljon! Ja jonkun tarinan kohdalla saattoivat tirahtaa ihan liikutuksestakin. Kertoi, että havaintoja parisuhteesta menee radioon ensi vuonna, hyvä juttu, mun puolesta laittakaa telkkariinkin, mies ansaitsee oman stand up show'n! Pakotin isännän kotona katsomaan tallennetta Samin osuudesta, hänen mielestään Sami on "tyttöhauska", kun on machomies, ei voi nauraa itselleen, pöh!

Minä puolestaan nautin, kun saa nauraa itselleen. Tässä minua lähinnä hävetti se, kun Sami kertoi kuulleensa, että jotkut naiset lukevat miehilleen hänen kirjoituksiaan, hän haluaisi kuulemma olla paikalla todistamassa tilannetta, jossa sille lukutaidottomalle raukalle pitää oikein lukea se, ettei voi antaa itse luettavaksi. Lehahdin varmaan punaiseksi. Muistui mieleen se, kun Facebookin sisustusryhmässä joku laittoi jakoon Samin sisustusta koskevan päivityksen. Siinä irvailtiin naisen sisustusinnolle. Tunnistin itseni kuvauksesta ja arvasin, että isäntä, joka oli aina nälvimmässä minua samasta aiheesta, tunnistaisi myös. Arvasin, että hän arvostaisi tekstiä. Siksi halusin lukea tekstin hänelle. Siitä ei vaan meinannut tulla mitään, kun meinasin tukehtua nauruun. Kyllä, tässä on se nainen, joka lukee niitä päivityksiä ääneen miehelleen. Koska onhan sen nyt perhanan vaikeaa lukea jotakin samaan aikaan, kun pelaa Call of Dutyä!

Vaikka isäntä ei suuremmin arvosta minun harrastustani, olen kiitollinen siitä, että saan kuitenkin kertoa perheestäni. Sen oivalsin, kun Sami kertoi naisesta, jonka mies oli kieltänyt kirjoittamasta mistään mieheen tai pariskunnan lapsiin liittyvää - mikä teki perheblogin kirjoittamisesta hieman vaikeaa. Toki joskus toivoisin kotoa enemmänkin tukea harrastukselleni.

Saatoin olla vähän innoissani kaverikuvasta...

Minä en osaa tiivistää, joten näyttää siltä, että tämä postaus venyy ja venyy... niinpä taidan jakaa sen useampaan osaan. En ole vielä edes päässyt niihin ruusuihin, niin että otsikossakaan ei ole vielä mitään järkeä! Mutta koettakaa kestää.

En tiedä, onko tämän julkaisemisessa muutenkaan mitään järkeää, täällä on jo puolen tusinaa muiden bloggaajien päivityksiä samasta aiheesta samoilla kuvilla - vain pää Samin kainalossa vaihtuu. Mutta jos nyt edes äiti lukee tämän, niin tässä minunkin fiiliksiäni... Hei äiti! Lähetä lisää rahaa!

...to be continued...

xoxo,

minä

PS. Tietystihän tässä olisi voinut taktikoida ja pantata tämän julkaisua maanantai- tai tiistai-iltaan kello yhdeksään, jolloin Samin mukaan on eniten lukijoita liikenteessä. Minähän olen tietämättäni pelannut tätä hyvin, ne maanantai ja tiistai kun edelleen ovat ne minun vapaapäiväni ja silloin yleensä julkaisenkin juttuja. Jes! Jotain hyötyä munkin työstä - sen taivaallisen eläköitymissuunnitelman lisäksi! Alkavalla viikolla mulla tosin ei ole ma-ti-vapaita vaan viikonloppuvapaa, uujee, ja tiedossa lisää hauskuuksia!