Päiväni prinsessa Ruususena - part III

Tertin saagan ensimmäinen osa löytyy täältä ja toinen osa täältä. Ja tässäpä seuraavaksi kerron yöpymisestä Tertissä...

Minulla oli lauantaina toinen hautausvuoro. Se tarkoittaa, että ensimmäinen kuollut menee ykköshautaajan haudattavaksi ja toinen olisi tullut minulle, mutta sattui niin onnellisesti, että kukaan seurakuntaamme kuuluva ei tullut haudatuksi Tertti-viikonloppuna. Sehän selviää lopullisesti vasta edellisen viikon perjantina klo.15.00, joten en ollut uskaltanut varata itselleni majoitusta sitä ennen. Kun soittelin kartanolle, olivat kaikki kartanon viisi huonetta jo varatut, mutta With full hearts-blogin Anni etsiskeli kämppäkaveria, joten tuppauduin samaan huoneeseen.

Anni oli kirjautunut sisään ja napannut minullekin avaimen, itse en edes käynyt aittarakennuksessa ennen kuin juuri nukkumaan mennessä. Katselin aittaa epäilevästi ja mietin tuulisiko seinistä läpi ja olisiko kylmä. No ei todella ollut! Sisätilat yllättivät minut täysin ja sielä oli taatusti paljon lämpimämpää, kuin meillä kotona (kallis sähkölämmitys ja iso omakotitalo, mieluummin palelee kuin maksaa...)

Kuvat aitasta ulkopuolelta ovat seuraavalta aamulta. Säkkipimeässä en saanut kelvollista kuvaa...

Sisällä oli ihana pieni huone, joka oli sisustettu riittävän värittömillä väreillä, että minäkin viihdyin. Ihanat kattoparrut ja lankkulattia, joista haaveilen kotiinkin...

Konvehtien sjasta saimme Tertti-tikkareita, jotka vein kotiin taaperolle, joka liimasi ne hiuksiinsa. Sängyillä oli noita Tertissä myytäviä tyynyjä, jollaisen olisin voinut ostaakn, jos teksti olisi päättynyt kahteen ylimmäiseen riviin:

(ne papin vapaapäivät...)

Mutta kun tyyny kertoi koko viikon jatkuvasta laiskottelusta, niin siihen en enää voinut yhtyä...

Huoneessa oli pieni kylppäri ja vessa, vedenkeitin, viinilaseja ja baarikaappi sisältöineen, terassi takapihalle - mutta aamulla näkymä sieltä oli vähän ankea, kynnetty pelto oli tullut lumen alta esiin. Mietin, mitä siinä olisi kesällä kasvanut...

Aivan ihana paikka vaikka romanttiselle viikonlopulle yhdessä miehen kanssa. Ajatus katkesi siihen, kun näin mielessäni isännän ivallisen ilmeen, kun ehdottaisin romanttista karkumatkaa kartanomiljööseen. Ai hänkö lähtisi keskelle peltoa jonnekin perähikiälle, mitä hän siellä tekisi? Kiertäisi kartanoa? Kukaan heteromies ei ikinä innostuisi kartanoista. Luonnon keskellä? Hän saa kuule olla metsässä ihan riittävästi työn puolestakin! Ja että ravintoloita on Kotkassakin, ei tarvitse ajaa sataa kilometriä saadakseen pihvin... Joku isännän eksä oli kuulemma ryhtynyt parisuhteeseen naisen kanssa meidän isännästä erottuaan. Tavallaan voin ymmärtää. Olisihan se ihan kiva olla jonkun empaattsen kanssa, joka ymmärtäisi kartanoiden ja luonnon kauneuden päälle ja jakaisi ajatukset siitä, mikä on ihanaa ja rentouttavaa ajanvietettä. Toisaalta isännällä on kyllä sellaisia avuja, joita naisella ei olisi, taidan arvottaa ne kuitenkin korkeammalle.

Sitä paitsi, mitä siitäkään tulisi, jos molemmat olisimme yhtä empaattisia kuin minä! Yhdessä itkisimme illat maailman pahuutta? Se on hyvä, että toinen pystyy ajattelemaan rationaalisesti, kun toinen vetää tunteella, niin emme molemmat lamaannu.[/sivuraide]

Mitä olinkaan sanomassa? Niin, että jos nyt olet mies ja jostain syystä luet tätä blogia - ja haluat ilahduttaa vaimokettasi, niin viikonloppu Tertissä voisi toimia oikein kivasti. Hyvää ruokaa pitopöydästä, yö pienessä piilopirtissä luonnon keskellä ja romanttinen aamupala kynttilänvalossa hotellin kahvilassa, vähän shoppailua ja viiniä...(minulle mieluummin olutta, paitsi jos viinissä on kuplat)...

Minun yöni ei ehkä ollut kaikista levollisin, pelkäsin hirveästi, että häiritsen Annin unta kuorsaamalla. Heti, kun kerään vähän ylipainoa, alan kuorsaamaan. Pahimmillaan tilanne oli, kun odotin taaperoa ja olin loppumetreiksi kerännyt 25 kiloa lisäpainoa (raskausdiabetes, kilpirauhasen vajaatoiminta, jadajada...). En voinut lainkaan maata selälläni tai kuorsasin jopa hereillä ollessani. Minulla oli ripsihuolto 2 viikkoa ennen taaperon laskettua aikaa ja täysin tahdonvastaisia korahduksia kuului kurkustani koko ajan, vaikka olin täysin hereillä. Ja vaikka ripsihuoltaja yritti vakuutella, että ei se mtään, en ole sen koommin palannut rikospaikalle... Olisikohan Tertistä saanut ruusukorvatulppia Anni-raukalle?

En tiedä millaista ruususenunta nyt sitten vetelin, sen aikaa, minkä uskalsin nukkua. Ainakin Anni vielä aamulla puhui minulle.

Aamiainen oli katettuna yhdeksästä kymmeneen. Olimme kuulleet siitä hehkutusta, mutta illalla selvisi, että hehkutuksen aiheena oli uuniohrapuuro ja se sai minut hieman pelkäämään tulevaa. Iltarukouksen liitteenä lähetin hennon pyynnön, että jos aamiaisella olisi jotain muutakin, kuin puuroa, niin olisi kiva. Minulla on nimittäin päiväkotiaikainen trauma puurosta, enkä oikein saa sitä alas. Päätin kuitenkin, että maistaisin, jos se vaikka olisi kaiken hehkutuksen arvoista.

Aamiaisella todellakin oli tarjolla muutakin!

Minusta oli ihanaa, että lähiruoka ja luomuruoka olivat merkittävässä roolissa. Talon miehet lähtivät aamupalapöydästä juuri fasaani- (tai millelie-) metsälle, että varmaan ruoka tuleekin kartanossa melko tuoreena pöytään!

Juustot olivat ihania ja niillä, pikkumunakkailla ja taivaallisella sieni-sipulipaistoksella olisin saanut pidettyä aamiaisen ihan karppina, mutta olin nyt päättänyt pitää taukoa karppauksesta. Niinpä vedin leipää, aivan järkyttävän ihanaa näkkäriä (jossa taisi olla yli satavuotias juuri?), piparkakkufudgeja ja sitä puuroa puolukkasokerilla. Ja oli muuten ihan oikeasti hyvää puuroa!!! (asioita, joita en uskonut sanovani...) Piti ottaa ihan lisää! 

Minulla on tämä ruokavalio, että en syö mitään, millä on silmät, niin aamiaissämpylän sopivuudesta ruokavaliooni en ollut ihan varma...

Olisi vähän tehnyt mieli jäädä vielä kakkukahville, mutta oli kai jo aika lähteä morjestamaan kotiväkeä ja sanoa hyvästit kartanolle. Aurinkokin vilahti näkyvissä.

Kotimatkalla selvisi, että me olisimme Annin kanssa voineet tutustua jo aiemminkin, Anni nimittäin oli NIISSÄ NAAMIAISISSA, joihin minä olin liian vanha vietäväksi... (isäntä halusi lisätä puolustuksekseen, että tarjosi kyllä silloin töistä tultuaan minulle sitä mahdollisuutta, että olisimme kuitenkin voineet mennä, mutta minä olin jo työntänyt herneen nenääni)

Pieni maailma. Hauska maailma. Kiva miniloma. Koska otetaan uudestaan?

xoxo,

minä